Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Puheenjohtaja Marttila: Suomi ei saa olla nuijamiesten talous

Jaa

Biotalouden nousu, ruokaturva ja ilmastonmuutoksen pysäyttäminen tarvitsevat maaseudun vahvaa yrittäjyyttä. Etsitään yhdessä ratkaisuja, ei ongelmia, kehottaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila järjestön liittokokouksessa 9.6.2017 Helsingissä.

 – Suomelle ja maaseudulle parasta on se, että metsäteollisuuteen investoidaan ja ruokamarkkinoita kasvatetaan viennillä ja monipuolisemmalla tarjonnalla kotimaan markkinoille.  

Ruoka-ala työllistää Suomessa lähes 340 000 henkeä suoraan tai välillisesti. Ruokasektori tuottaa arvonlisää 15 miljardia euroa, eli yhdeksän prosenttia koko Suomen arvonlisäyksestä. Päättäjien on syytä toimia niin, että ruoka-ala voi hyvin, kasvaa ja kehittyy, Marttila painottaa.

Marttilan mielestä vienti on yhä ruoka-alan akilleen kantapää.

– Ruuan vientiponnistelut vaativat uuden vaihteen, muuten alaa uhkaa näivettymisen tie. Pienillä valtion satsauksilla on saatu hyvää aikaan, mutta tämä taso ei riitä alkuunkaan.

– Markkinat eivät ole täydelliset. Siksi yhteiskunnan on katsottava perään ja puolustettava pienimpiä. Perheviljelmien ja perhemetsätalouden asema käy tukalaksi nuijamiestaloudessa, jossa suurimmalla nuijalla kopautetaan suurimmat etuudet. Tämä ei ole Suomen malli, toteaa Marttila.

MTK ja koko maaseutu ovat sitoutuneet kestävään kasvuun arvojensa mukaisesti. Talonpoikainen viisaus: ”Maa on lainassa lapsiltamme”, toimikoon ohjenuorana paitsi maaseudulla myös koko suomalaisessa yhteiskunnassa.

Marttila haluaa eroon turhista konflikteista maa- ja metsätalouden sekä ympäristönsuojelun välillä.

– Me ja lapsemme omistamme maan, mutta luonto ja ilmasto ovat kaikille yhteisiä. Tämä ristiriita on ratkaistavissa, kunhan tahtoa ja taitoa löytyy. Yksityinen ja julkinen etu voidaan sovittaa yhteen. Pariisin ilmastosopimus oli hyvä alku. Toivottavasti EU ei vesitä sen monia hyviä periaatteita.

Brexitin myötä EU:n budjettiin syntyy Britannian mentävä aukko. Suunnitelmissa on myös laajentaa EU:n toimintaa uusille alueille yhä niukemmilla yhteisillä varoilla. Yhteinen maatalouspolitiikka, kestävän ruuantuotannon perusta, on uhattuna.

– MTK haluaa olla vahvan EU:n puolestapuhuja. EU on vahva vain silloin, kun se on reilu ja yhtenäinen. On oikeus ja kohtuus, että maaseudulle ei sälytetä aina suurinta taakkaa kansainvälisen politiikan vastoinkäymisistä, korostaa Marttila.

Lisätietoja: Juha Marttila, 050 341 3167

Lue lisää:
www.mtk.fi/liittokokous
www.mtk.fi/tyokonekavalkadi
www.mtk.fi/100juhla
www.mtk.fi/juhlanaytelma
www.kasvutarinoita.fi 

-  Twitter: @MTKry
-  Facebook: @MTK
-  Instagram: @mtk.ry
-  #mtk100 #kasvutarinoita #suomi100 #syödäänyhdessä

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK komission EU-budjettiesityksestä: Suomen hallituksella näytön paikka – viljelijöiden simputtamiselle tultava piste2.5.2018 17:23Tiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK odotti EU-komissiolta kunnianhimoisempaa esitystä EU:n monivuotiseksi rahoituskehykseksi. EU-budjetin haasteena on paikata brexitin myötä syntyvää rahoitusaukkoa ja vastata samalla EU:n uusiin haasteisiin. MTK:n mielestä komission budjettiesitys, 1,11 % jäsenmaiden BKTL:stä, ei ole riittävä ja se tulisi nostaa 1,2 %:iin. Pallo on nyt EU-parlamentilla ja etenkin jäsenmailla. Myös Suomen hallituksella on edessään näytön paikka, sanoo Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

Antti Sahi MTK-Keski-Pohjanmaan vuosikokouksessa: Lisää rohkeutta kotimaisten elintarvikkeiden laadun markkinointiin20.4.2018 10:59Tiedote

– Olemme ruokamarkkinoilla merkillisessä tilanteessa, jossa maatalouden kannattavuus on ennätysheikko ja samanaikaisesti kuluttajat käyttävät ruokaan tuloistaan vähemmän kuin koskaan. Tuottajien osuus ruokaketjun arvonlisästä on koko ajan pienentynyt. Ruuan tuotanto kiinnostaa suurta joukkoa kuluttajia, vähäosaisille ruoka on edelleen kallista ja ruokahävikki on merkittävä, MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi sanoi MTK-Keski-Pohjanmaan vuosikokouksessa Halsualla 20.4.2018.

MTK:n puheenjohtaja Marttila MTK:n valtuuskunnan digiseminaarissa: Tie- ja tietoliikenneverkot maaseudun menestymisen perusedellytyksenä18.4.2018 15:29Tiedote

– Maaseudulla asuminen ja yrittäminen ei ole tulevaisuudessa mahdollista ilman toimivia ja nopeita tietoliikenneyhteyksiä. Siksi on huolestuttavaa, että kiinteän laajakaistan saatavuus Suomen maaseudulla on EU:n heikoimmasta päästä, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila totesi MTK:n valtuuskunnan digiseminaarissa 18.4. Helsingissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme