NYAB Oyj

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta luo toimivaa ja puhdasta arkea myös Pirkanmaalla – Skarta voitti tarjouskilpailun Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n pumppaamojen rakennusurakasta

Jaa
Skarta allekirjoitti 13.5. Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n kanssa sopimuksen koko Tampereen ja useiden naapurikuntien talousalueen kattavasta kahden pumppaamon haastavasta rakennusurakasta, jonka arvo on noin 11 miljoonaa euroa. Skarta aloittaa työt touko–kesäkuun vaihteessa ja pumppaamojen on määrä olla toimintakunnossa vuoden 2024 loppuun mennessä.
Aihio Arkkitehdit Oy:n havainnekuva Viinikanlahden pumppaamosta.
Aihio Arkkitehdit Oy:n havainnekuva Viinikanlahden pumppaamosta.

Tampereelle toteutetaan usean kunnan yhteishankkeena uusimpia puhdistustekniikoita hyödyntävä jätevedenpuhdistamo. Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n osakaskuntia ovat Tampereen lisäksi Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi. Hanke on Pirkanmaan suurin yksittäinen ympäristöinvestointi kautta aikain, kokonaisbudjetiltaan noin 350 miljoonaa euroa.

”Tämä on pitkä ja iso projekti. 2000-luvun alkupuolelta asti on tehty esisuunnitelmia ja sijaintipaikkaselvityksiä. Hankkeen vetovastuu siirtyi vuonna 2015 Tampereen Vedeltä meille Tampereen Seudun Keskuspuhdistamolle ja toteutussuunnitelmavaihe päättyi kesällä 2017”, kertoo projektipäällikkö Marko Männynsalo Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:ltä.

Hanke koostuu noin 30 eri urakasta. Keskuspuhdistamon rakentaminen kallion sisään Sulkavuoreen aloitettiin vuonna 2018 ja viime marraskuussa kilpailutukseen tuli hankkeen sydän eli pumppaamot. Pumppaamojen rakennusurakan kilpailutukseen kutsuttiin esikarsinnan jälkeen viisi suurta erikoisrakentamisen yritystä, mukaan lukien Skarta. Hankintapäätös tehtiin huhtikuussa ja sopimus Skartan kanssa solmittiin 13.5. Skartan rakennusurakan arvo on noin 11 miljoonaa euroa.

”Tämä on koko maan mittakaavassa iso ja merkittävä hanke ja meille on ilo olla mukana vaikuttamassa Suomen toiseksi suurimman kasvualueen, Tampereen seudun, kunnallistekniikkaan ja asukkaiden arkeen. Työpanoksemme Tampereen kehittämisessä näkyy myös muutamien vuosien takaisessa hankkeessa, kun rakensimme Tampereen kaupungille kauan kaivatun maauimalan. Sopimus Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n kanssa pumppaamojen rakentamisesta tukee ja tuo jatkuvuutta palvelutarjontaamme vedenkäsittely- ja pumppaamolaitosten osalta”, toteaa Skarta Finland Oy:n toimitusjohtaja Mikko Ahonen.

Rakennusteknisesti vaativa hanke Suomen yhden suurimman pumppaamon parissa

Skartan rakennusurakka sisältää hankkeen molemmat jätevedenpumppaamot, joista toinen, kerrosneliöiltään noin 600-neliöinen, sijaitsee Raholassa ja suurempi, 1000-neliöinen Tampereen keskustan läheisyydessä Viinikanlahdessa. Valmistuessaan Viinikanlahden pumppaamo on yksi Suomen suurimmista jätevedenpumppaamoista.

”Viinikanlahden jätevedenpumppaamon rakentaminen on vaativa hanke. Sen sijainti aivan Pyhäjärven tuntumassa tekee siitä geoteknisesti erittäin haastavan. Kookkaan pumppaamon alimmat osat ovat reilusti järvenpinnan alapuolella ja niitä rakennetaan koko ajan jatkuvan vesipaineen alla. Skarta rakentaa aluksi yli kymmenen metriä syvän ja halkaisijaltaan noin 20-metrisen, porapaaluin tuetun, lieriön muotoisen kaivannon, josta he lähtevät rakentamaan varsinaista pumppaamoa ylöspäin.

Lisähaastetta tuo se, että Viinikanlahden, kuten myös Raholan pumppaamon, rakennustöitä tehdään nykyisten jätevedenpuhdistamoiden vieressä ja työmaatoiminnot täytyy sovittaa yhteen toiminnassa olevien puhdistamoiden kanssa niiden toiminnan häiriintymättä. Skartalla on aiempaa kokemusta vastaavista projekteista, mistä on varmasti hyötyä meidän urakoissamme”, Männynsalo toteaa.

Sekä Raholan että Viinikanlahden urakat käsittävät varsinaiset pumppaamot altaineen sekä niihin sisällytettävät huolto-, valvomo- ja sosiaaliset tilat. Skarta toimii pääurakoitsijana ja pumppaamoihin liittyvät aliurakat – koneisto- sekä LVI- ja sähköurakat – Tampereen Seudun Keskuspuhdistamokilpailuttaa myöhemmin erikseen.

”Sopimuksen mukaan urakka-aika alkaa viimeistään syyskuussa, mutta järjestämme resurssimme siten, että pääsemme aloittamaan mahdollisimman pian, jo touko–kesäkuun vaihteessa. Asiaa nopeuttaa myös se, että meillä on Skartalla jo valmiiksi omaa työnjohto- ja toimihenkilöresurssia Tampereella, joten hanketta päästään käynnistämään sujuvasti paikallisin voimin. Urakka alkaa maarakennus- ja kaivantojen tuentatöillä ja jatkuu pumppaamorakennusten paikallavaletuilla betonirakennetöillä sekä elementtirakentamisella”, kertoo Skarta Finland Oy:n työpäällikkö Jari Häkkinen.

Marko Männynsalo valottaa, kuinka Skarta valikoitui urakoitsijaksi tähän Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n suurhankkeeseen:

”Ennen valitsemiemme lopullisten viiden kilpailijan hintakilpailutusta kävimme markkinavuoropuheluita kaikkienkilpailijoiden kanssa ja selvitimme siten urakoitsijoiden kyvykkyyttä suoriutua vaativasta hankkeesta. Saimme vuoropuheluissa Skartalta hyviä ajatuksia Viinikanlahden betonirakenteiden toteutuksesta, ja heillä on ylipäätään kokemusta vesihuoltolaitosten toteuttamisesta ja vaativasta maarakentamisesta toiminnassa olevien jätevedenpuhdistamoiden ympäristössä, millä on iso merkitys meidän hankkeessamme. Toivon Skartalta ja meiltä hyvää yhteistyötä läpi vuosien urakan. Tiedossa on haastava hanke ja tavoitteena on saada yhteistyössä homma aikataulussa valmiiksi. Uskon siihen.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Aihio Arkkitehdit Oy:n havainnekuva Viinikanlahden pumppaamosta.
Aihio Arkkitehdit Oy:n havainnekuva Viinikanlahden pumppaamosta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SkartaNYAB Oyj on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Strategiamme pohjautuu vahvaan erikoisrakentamisosaamiseen ja tavoitteenamme on laajentaa toimintaamme tuulivoiman, aurinkoenergian ja vetyratkaisujen arvoketjussa kohti puhtaan energian kokonaishankkeita, joissa näemme erinomaisia kasvumahdollisuuksia. SkartaNYABin pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on yli 300 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta NYAB Oyj

NYAB suorittaa laajamittaisia vesitöitä Södertäljen kanavassa18.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

NYAB on allekirjoittanut Ruotsin liikennevirasto Trafikverketin kanssa sopimuksen, jonka arvo on 174 miljoonaa Ruotsin kruunua (noin 15 miljoonaa euroa). Projektin tilaajana on Ruotsin liikennevirasto Trafikverket, joka viimeistelee Södertäljen sulku- ja kanavaprojektia yhteistyössä Ruotsin merenkulkulaitos Sjöfartsverketin kanssa. Projektin tarkoituksena on tehdä rahtiliikenteestä kestävämpää ja tehokkaampaa sekä parantaa meriturvallisuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye