Messukeskus

PulPaper 2021 siirtyy kahdella viikolla

Jaa
Metsäteollisuuden johtava kansainvälinen tapahtuma PulPaper järjestetään seuraavan kerran Messukeskuksessa Helsingissä 27.29.4.2021. Tapahtuman ajankohtaa on siirretty kahdella viikolla aiemmin ilmoitetusta, jotta vältetään päällekkäisyys Saksassa järjestettävän suuren teollisuustapahtuman kanssa. Messukeskuksessa samaan aikaan PulPaperin kanssa on myös kemian- ja bioalan huipputapahtuma ChemBio Finland ja kemianalan huippuseminaari Helsinki Chemicals Forum. Samanaikaiset tapahtumat tuovat synergiaetuja niin alan kävijöille kuin yrityksillekin.
PulPaper kokoaa alan toimijat ympäri maailmaa Helsinkiin. Kuva: PulPaper 2018, Messukeskus
PulPaper kokoaa alan toimijat ympäri maailmaa Helsinkiin. Kuva: PulPaper 2018, Messukeskus

PulPaper 2018 keräsi yli 9 200 kävijää 50 maasta ympäri maailmaa. Tapahtumakokonaisuus käsitti metsäteollisuuden osa-alueet laajasti myös pakkaus-, energia- ja kemianteollisuus huomioiden. PulPaperiin 2021 kuuluu ajankohtainen, korkeatasoinen konferenssiohjelma, joka toteutetaan yhdessä alan merkittävimpien toimijoiden kanssa. Lisäksi tapahtumassa on näyttely, maksuttomia tietoiskuja sekä iltaohjelmaa.

-          Haluamme kunnioittaa näytteilleasettajien toivomusta olla järjestämättä tapahtumaa samaan aikaan teollisuuden isojen messujen kanssa. Hannover Messen päivämäärät vahvistuivat vastikään, ja siksi päätimme siirtää omaa tapahtumaamme parilla viikolla, kertoo PulPaperista ja ChemBio Finlandista vastaava myyntiryhmäpäällikkö Marcus Bergström Messukeskuksesta.

PulPaper on globaali kohtaamispaikka, jossa alan ammattilaiset ympäri maailman tutustuvat innovaatioihin, oppivat uutta ja verkostoituvat keskenään. Tuleva PulPaper 2021 tuo yhteen laajemmin yrityksiä ja asiantuntijoita prosessiteollisuuden eri osa-alueilta tekemällä yhteistyötä kemian- ja bioteollisuuden kanssa.

-          Viime vuonna kokeiltu yhteistyö yli toimialarajojen sai hyvän vastaanoton. Seuraavalla kerralla haluamme tehdä yhteistyötä kemian alan toimijoiden kanssa, kertoo Puunjalostusinsinöörien toimitusjohtaja Antti Lindqvist.

-          Vuoden 2021 tapahtuman laajempi kokonaisuus näyttää kovinkin osuvalta. Sulzerin näkökulmasta tapahtumalla tulee olemaan aiempaa laajempi ja vahvempi peitto, sillä asiakkaamme ovat paitsi puuraaka-ainepohjaisissa prosesseissa, myös kemianteollisuudessa ja biopolttoaineissa, joissa Sulzer Pumput ja Sulzer Chemtech ovat vahvoja toimijoita, arvioi paperi-, sellu- ja kartonkiliiketoiminnan kehitysjohtaja Reijo Vesala Sulzerilta.

Metsäteollisuuden johtava, kansainvälinen tapahtuma PulPaper järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 27.–29.4.2021 yhteistyössä Puunjalostusinsinöörit ry:n kanssa. Pohjoismaiden johtava kemian- ja bioalan tapahtuma ChemBio Finland ja kemikaaliturvallisuuden kansainvälinen asiantuntijafoorumi Helsinki Chemicals Forum pidetään 27.–28.4.2021.

 

Messukeskus – Sata vuotta tapahtumien keskipisteessä | 100.messukeskus.com

www.pulpaper.fi #pulpaper2021

Lisätietoja: Riikka Luomanpää, tiedottaja, Messukeskus, 050 540 4231, riikka.luomanpaa@messukeskus.com

Kuvia vapaasti median käyttöön: https://mediabank.messukeskus.com/kuvat/PulPaper/Kuvat+PulPaper+18/

Kuvat

PulPaper kokoaa alan toimijat ympäri maailmaa Helsinkiin. Kuva: PulPaper 2018, Messukeskus
PulPaper kokoaa alan toimijat ympäri maailmaa Helsinkiin. Kuva: PulPaper 2018, Messukeskus
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye