Suomen Punainen Risti SPR

Punainen Risti avaa koronahoitokeskuksen Jemeniin 

Jaa

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC), Suomen Punainen Risti ja Norjan Punainen Risti on avannut yhteistyössä Jemenin Punaisen Puolikuun kanssa maksutonta hoitoa tarjoavan koronahoitokeskuksen Jemeniin, Adenin kaupunkiin, 20. syyskuuta. Keskuksen avulla varaudutaan mahdolliseen toiseen korona-aaltoon maassa. Jemenissä on käynnissä maailman vakavin humanitaarinen kriisi ja vain alle puolet maan terveyspalveluista on toiminnassa.

Kuva: ICRC
Kuva: ICRC

”Monet Adenin sairaalat sulkivat ovensa, kun ensimmäinen korona-aalto iski joitakin kuukausia sitten. Ihmisille täytyy olla hoitoa tarjolla, jos he sairastuvat. Nyt avattava hoitokeskus ja Punaisen Ristin yhteisöissä tekemä tehokas ennaltaehkäisevä työ ovat erittäin tärkeitä taudin leviämisen kontrolloimiseksi”, Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Tiina Saarikoski sanoo. 

60-paikkaiseen hoitokeskukseen sisältyvät ensiapu- ja röntgenhuoneet, valvontayksikkö, hoito-osastoja, potilaiden luokittelualue ja näytteenotto. Avustusoperaatioon osallistuu tällä hetkellä 25 kansainvälistä Punaisen Ristin avustustyöntekijää Suomesta, Norjasta ja Sveitsistä sekä yli sata paikallista työntekijää. Suomen ja Norjan Punaiset Ristit ovat lahjoittaneet hoitokeskuksen tekniset ja lääkinnälliset tarvikkeet.

Suomen Punainen Risti tukee hoitokeskusta katastrofirahastostaan, johon kerätään varoja Nälkäpäivänä 24.–26.9. Suomen ulkoministeriön tuki on ollut merkittävää hoitokeskuksen perustamisessa.

Moni koronaan sairastunut hakeutuu hoitoon liian myöhään 

Ensimmäinen korona-aalto iski Jemeniin rajusti. Maassa on 20.9. mennessä todettu virallisesti 2 030 koronatapausta (WHO), mutta sairastuneiden määrän uskotaan todellisuudessa olevan paljon suurempi. Todetuista tapauksista lähes 29 prosenttia on johtanut sairastuneen menehtymiseen, mikä on moninkertainen määrä tämänhetkiseen globaaliin keskiarvoon verrattuna. Monella jemeniläisellä on liian vähän tietoa koronaviruksesta ja siltä suojautumisesta, ja tautiin liittyy monenlaisia mielikuvia.

“Hoitoon hakeudutaan usein liian myöhään. Pitkään jatkuneen konfliktin heikentämä terveydenhuollon järjestelmä vaikeuttaa tartuntojen havaitsemista, hallintaa ja seurantaa, mikä puolestaan kasvattaa tartuntariskiä. Julkisen terveydenhuollon on erittäin vaikea vastata Jemenissä edes perustarpeisiin. Erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset voivat jäädä ilman hoitoa ja koronaepidemia on tuonut lisää haasteita”, kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Tiina Saarikoski kertoo.

Aseellinen konflikti on jatkunut Jemenissä jo vuodesta 2015 lähtien. Terveydenhuollon haasteiden lisäksi toistuvat tulvat, jatkuvat sähkökatkokset ja inflaation nostamat hinnat ovat tehneet elämästä Jemenissä äärimmäisen vaikeaa. Kolera, dengue ja muut tarttuvat taudit ovat myös yleisiä. Monella jemeniläisellä ei ole varaa ruokaan, lääkkeisiin ja muihin perustarpeisiin.

Lisätiedot: 

Kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Tiina Saarikoski, p. 040 189 4885 
Viestinnän asiantuntija Senni Puustinen, p. 040 610 9447 

Avainsanat

Kuvat

Kuva: ICRC
Kuva: ICRC
Lataa
Kuva: ICRC
Kuva: ICRC
Lataa
Kuva: ICRC
Kuva: ICRC
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Bössinsamlingen under Hungerdagens veckoslut inbringade 670 000 euro – digi-insamlingen fortsätter till slutet av oktober2.10.2020 07:39:15 EESTTiedote

Under Hungerdagens bössinsamling 24-26.9 insamlades cirka 670 000 euro. Resultatet av bössinsamlingen som ordnades i en exceptionell situation blev mindre än under tidigare år. Hungerdagsinsamlingen fortsätter på webben till slutet av oktober. Röda Korset uppmuntrar bidragsgivarna att delta tryggt och enkelt i digi-insamlingen. Andelen för bidrag via webben uppskattas öka en aning i år.

Nälkäpäivän viikonlopun lipaskeräys tuotti 670 000 euroa – digikeräys jatkuu lokakuun loppuun2.10.2020 07:36:31 EESTTiedote

Nälkäpäivän lipaskeräyksen aikana 24.–26.9. kerättiin noin 670 000 euroa. Poikkeuksellisessa tilanteessa järjestetyn lipaskeräyksen tulos jäi aiemmista vuosista. Nälkäpäivä-keräys jatkuu verkossa lokakuun loppuun saakka. Punainen Risti kannustaa lahjoittajia osallistumaan turvalliseen ja helppoon digikeräämiseen. Verkkolahjoitusten osuuden arvioidaan kasvavan tänä vuonna jonkin verran.

Röda Korset öppnar en coronavårdcentral i Jemen21.9.2020 09:46:40 EESTTiedote

Internationella rödakorskommittén (ICRC), Finlands Röda Kors och Norges Röda Kors har den 20 september i samarbete med Röda Halvmånen i Jemen öppnat en coronavårdcentral som erbjuder avgiftsfri vård i staden Aden i Jemen. Med hjälp av centralen bereder man sig för en eventuell andra coronavåg i landet. I Jemen pågår världens allvarligaste humanitära kris och endast under hälften av landets hälsovårdstjänster är i funktion.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme