Alko Oy

Punaviini joulupöydän ikisuosikki. Olut seuraa hyvänä kakkosena.

Jaa

Joulu on Alkossa vuoden kiireisin sesonki, jolloin lähes kaikkien tuoteryhmien kysynnän arvioidaan kasvavan. Jouluaterialla juomissa kohtaavat niin perinteet kuin trendien aallonharjat.

Vuoden herkullisimman ruokajuhlan lähestyminen näkyy myös Alkoissa. Kun joulupöytään katetaan ihanimmat herkut, haetaan niille myös täydellistä juomakumppania.

Joulu on Alkossa vuoden kiireisin sesonki, jolloin myynti yli kaksinkertaistuu normaaliin talvijaksoon verrattuna*. Lähes kaikkien tuoteryhmien kysynnän arvioidaan kasvavan edellisvuosien tapaan. Korona-epidemian vuoksi alkoholin myynti on keskittynyt suurelta osin Alkoon ja päivittäistavarakauppaan ja tämän muutoksen arvioidaan lisäävän Alkon myyntiä edellisestä joulusta.

Punainen ikisuosikki joulupöydässä, pienten pullokokojen kysyntä kasvussa

Punaviini on todennäköisin joulupöydän suosikki tänäkin vuonna ja tuoteryhmistä punaviiniä myydään Alkossa eniten jouluna. Punaviiniä ennakoidaan myytävän yli kaksi miljoonaa litraa, kun normaalisti punaviiniä myydään miljoona litraa. Toinen joulun vakioruokajuoma on olut, jonka kysyntä kaksinkertaistuu.

Sesongissa arvostetaan myös raikkautta ja keveyttä. Tällöin valinta kohdistuu alkoholittomiin, kuohuviineihin, roseeviineihin ja valkoviineihin. Kuohuviinejä ja samppanjoita myydään lähes nelinkertaisesti enemmän joulun aikaan. Alkoholittomien viinien myynnin ennakoidaan joulumyynnissä kasvavan lähes kaksinkertaiseksi normaaliin myyntiin verrattuna.

”Alkoholittomat viinit ja oluet ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia ruokapöydässä, ja ne kannattaa viilentää kunnolle ennen tarjoilua”, tuoteviestintäpäällikkö, Master of Wine, Taina Vilkuna kertoo.

Vilkunan mukaan roseeviinin suosion kasvu näkyy myös joulupöydässä.

”Täyteläisempi roseeviini on erityisen hyvä vaihtoehto niille, jotka haluavat nauttia vain yhtä viiniä alku- ja pääruoan kanssa. Povaamme suosiota myös hieman arvokkaammille viineille, erityisesti nyt kun joulua vietetään pienemmissä porukoissa. Myös pienten pullokokojen kysynnän kasvu jatkuu joulusesongissakin.”

Mallasviskit ja ginit ovat nousseet joulun uusiksi suosikkijuomiksi perinteisen konjakin rinnalle. Skottilaisten mallasviskien lisäksi kiinnostavia viskiuutuuksia tulee ympäri maailmaa.

”Kotimaisten toimijoiden menestys kansainvälisissä kilpailuissa näkyy kysynnässä ja kasvattaa uskoa omaan osaamiseen. Harvinaiset, pienten tislaamojen viskit ja ginit ovat haluttuja ja suosittuja myös lahjajuomina”, Vilkuna toteaa.

Mitä jouluaterialle juomaksi?

Alkupalat jouluaterian kohokohta

Joulun alkupalat ovat monelle jouluaterian kohokohta, johon sopii parhaiten raikkaan hapokas ja runsaan hedelmäinen valkoviini. Hyviä vaihtoehtoja on etenkin Alkon vivahteikkaan ja ryhdikkään sekä pirteän ja hedelmäisen makutyypin Riesling-, Chardonnay-  tai Grüner Veltliner -lajikkeen viineissä. Pientä makeuttakaan valkoviinissä ei kannata pelästyä: se pyöristää suolaisten ja etikkaistenkin kalaherkkujen makua viiniystävällisempään muotoon.

Kuplien ystävän luonnollinen valinta aperitiiviksi ja alkupaloille on juhlaan istuva kevyen paahteinen samppanja tai muu laadukas kuohuviini. Oluista löytyy monia mainioita vaihtoehtoja eri oluttyypeistä kuten vaalea lager, vehnäolut ja pils.

Kinkun kaverina toimii olut, viini tai kuohuva. Välivettä unohtamatta.

Joulukinkku nautitaan perinteisesti oluen tai punaviinin kanssa. Oluessa saa olla aromikkuutta, maltaisuutta ja täyteläisyyttä. Kinkun parhaat kaverit löytyvät oluttyypeistä tumma lager, vahva lager ja ale.

”Aromikkaan humaloinnin ystävät valitsevat kinkun kaveriksi Indian Pale Alen eli IPAn tai vielä tujummasti humaloidun Double IPAn eli DIPAn. Villinä korttina kannattaa kokeilla runsaan omenaista aitoa siideriä”.

Punaviinin pehmeät aromit ja esimerkiksi Pinot Noir -rypäle toimivat kinkun parina hienosti ja sopivat myös kalkkunalle. Yleensäkin hedelmäiset punaviinit, joissa ei ole liikaa tammen tuomaa mausteisuutta tai runsaasti tanniineja, toimivat hyvin kinkkuviineinä. Valkoviinin ystävän kannattaa valita runsas ja paahteinen -makutyypistä vaikkapa hedelmäinen Chardonnay.

”Minulle samppanja kuuluu joulupöytään läpi koko aterian, myös kinkun kanssa. Erityisesti roseesamppanja toimii yllättävänkin hyvin myös kinkun kanssa. Myös välivesi kannattaa muistaa joulunakin: se on se neutraalein, mutta makuhermoja puhdistava ja oloa raikastava joulupöydän juoma”, vinkkaa Vilkuna.

Jälkiruokapöydän kuningas on portviini

Jälkiruokapöydän kuningas on muhkea portviini, joka täydentää niin kypsien juustojen kuin makeiden jälkiruokien makumaailmaa. Jälkiruoat ovat jouluna monesti tuhteja, ja näiden suklaata ja kermaa sisältävien herkkujen kera sopii yhdistelmäksi myös tummanpuhuvat stout- ja porter-oluet tai makua raikastavat hapanoluet. Kevyempää lopetusta jouluaterialle kaipaava voi sekoittaa viilennettynä tarjottavan glögipohjaisen kuohuviinicocktailin.

”Tilkka punaista portviiniä konvehdin kanssa on jälkiruoka jo itsesään. Myös klassiset jälkiruokaviinit kuten unkarilainen tokaji ja ranskalainen sauternes sopivat hienosti jouluisiin jälkiruokiin.”

*Joulun vaikutusta Alkon myyntiin kahdella joulunalusviikolla on arvioitu juhlattomaan ajanjaksoon verrattuna.

Yhteyshenkilöt

Tuoteviestintäpäällikkö, Master of Wine Taina Vilkuna antaa mielellään lisää joulun juomavinkkejä ja avaa suomalaisen joulun perinteitä, trendejä ja ilmiöitä juomamaailmasta. Haastattelupyynnöt mediapuhelimen tai viestinnän sähköpostin kautta.

viestintäpäällikkö Varpu Göös
viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva yli 9 500 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 362 myymälää, 100 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuosittain meillä asioi reilut 54 miljoonaa asiakasta. Vuonna 2019 Alkon liikevaihto oli 1,14 miljardia euroa.

Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme