Tuunaansaaren Luola Oy

Punkaharju Art Up tarjoaa täyteläisen ohjelman

Jaa
Koronapandemian vuoksi suurin osa kesän kulttuuritapahtumista on peruttu tai siirretty ensi vuodelle. Myös Punkaharju Art Up -tapahtuman järjestäminen oli pitkään epävarmaa, mutta kesäkuun alussa tulleiden hallituksen linjausten jälkeen tapahtuma päätettiin järjestää. ”Kuukaudessa olemme saaneet koottua monipuolisen ohjelman, joka sisältää kuvataidetta, musiikkia, runoutta ja ajankohtaisia keskusteluja laajalla aihekirjolla. Ja tietysti se suurin uutinen: avaamme maailmanmitassakin ainutlaatuisen taideluolaston yleisölle monen vuoden hiljaiselon jälkeen”, riemuitsee Punkaharju Art Up -tapahtuman johtaja "luolanainen" Sinikka Mäkelä.

”Luolastossa ja siihen liittyvissä maanpäällisissä rakennuksissa järjestetyt Retretti-näyttelyt keräsivät parhaimmillaan yli 200 000 kävijää kesässä. Mitään jättimassoja emme tietenkään tässä tilanteessa tavoittele, mutta haluamme tarjota ihmisille mahdollisuuden nähdä ja kokea osittain korjattu luola sekä kuulla konsertteja jykevässä Kalliosalissa. Saimaan Taideluolaksi nimetty luolasto on osa kansakunnan yhteistä kesämuistia”, muistuttaa Mäkelä.

Luolaston lisäksi Art Up -tapahtuma tarjoaa paljon erilaista ohjelmaa. Kuvataidetta on sekä luolassa että maan päällä. Mutterirakennuksessa päävieraana on kiinalais-suomalainen Canal Cheong Jagerroos. Kulttuuripuiston ympäristötaideteosten rungon muodostavat Olavi Lanun teokset Savonlinnan taidemuseon kokoelmista.

Pelle Miljoona on musiikillisen uransa alkulähteillä, sillä hänen ensimmäinen levyttämään yltänyt kokoonpanonsa oli Pelle Miljoona & N.U.S. – opiskelukavereiden kanssa Savonlinnassa perustettu bändi. Lavalle nousee myös Yrjö-palkittu saksofonisti Tapani Rinne sekä RinneRadion kanssa että joikaaja Wimme Saaren säestäjänä. Ranskan kansallispäivän iltana Kalliosalin lavalle nousee syntyperältään pariisilainen Tia Cohen ja esittää Edith Piafin tuotantoa. S'il vous plait!

Kirjailijoista keskustelemassa ovat Karjalan ja Venäjän tuntija Arvo Tuominen, uutismies Kari Lumikero ja laajasti käännetty lastenkirjailija, oikeustieteen tohtori Tuula Pere. Pitkäaikainen entinen kansanedustaja ja suurlähettiläs Pertti Salolainen keskustelee suuresta intohimostaan, luonnosta.

Tapahtuman aikana keskustellaan myös ajankohtaisista kriisi- ja selviytymisteemoista, taiteen roolista ja vaikutuksista sekä muista aikalaiskysymyksistä.

Punkaharjulla on tänä kesänä olosuhteisiin nähden runsas kattaus nähtävää, ja paikalliset toimijat kuuluvat myös Art Up -lavalla: rakennusneuvos Terho Kaskinen. taitelija Johanna Oras, innostaja ja hotelliyrittäjä Saimi Hoyer, Suomen metsämuseo Luston amanuenssi Marko Rikala ja Itä-Karjalan kansanopiston rehtori Maija Tenojoki.

“Mitä enemmän matkailijalla on nähtävää samalla seudulla, sitä todennäköisemmin hän tulee paikalle – ja se on kaikkien alueen toimijoiden yhteinen etu. Mutta tämä on ennen kaikkea myös matkailijan etu, kun ei tarvitse ajella pitkiä matkoja kohteesta toiseen”, pohtii Sinikka Mäkelä alueen tiiviyden ja yhteistyön merkitystä.

Punkaharju Art Up -tapahtuma 5.-19.7.

www.artup.fi

www.saimaantaideluola.fi 

Yhteyshenkilöt

Sinikka Mäkelä 040 531 4561

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tuunaansaaren Luola Oy
Tuunaansaaren Luola Oy

SAVONLINNA

https://www.saimaantaideluola.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tuunaansaaren Luola Oy

Savonlinnan kulttuurikesä pelastuu sittenkin. Saimaan Taideluola (aikaisemmin Taidekeskus Retretti) edistyy Punkaharjulla28.5.2020 11:36:30 EEST | Tiedote

Muistattehan Taidekeskus Retretin Savonlinnan Punkaharjulla? Visionääri Pekka Hyvärisen rakennuttama näyttelytila ja erikoinen maanalainen luolasto sekä akustisesti upea konserttisali olivat toiminnassa vuosina 1984–2012. Retretissä järjestettiin vuosittain useita maailmanluokan taidenäyttelyitä, konsertteja ja muita tapahtumia, kunnes ruotsalaiseen omistukseen siirtynyt päärahoittaja Nordea katkaisi suojattinsa rahahanat vuonna 2012. Toimintaa harjoittanut Retretti Oy ajautui konkurssiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye