Wolfcom

Puolet suomalaisista pk-yrityksistä sisäistänyt tietosuojalain ja sen vaatimukset

Jaa
EU:n yleisen GDPR tietosuoja-asetuksen tuomat velvoitteet ovat puolessatoista vuodessa sisäistetty Suomessa kohtuullisesti. Tietoturva- ja tietosuojaratkaisuihin erikoistuneen D-Fence Oy:n teettämän kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista PK-yrityksistä (80 %) kertoo kartoittaneensa käytössään ja hallussaan olevat henkilörekisterit ja yhteystietolistat. Kuitenkin vain noin puolet (54 %) kyselyyn osallistuneista yrityksistä kertoo osaavansa huolehtia rekistereistään ja valtaosa (88 %) vastanneista myös tiedostaa, että heillä on tietosuojassaan joitain puutteita.

Yleisen tietosuojauudistuksen tarkoitus on muun muassa varmistaa, että ihmisten henkilötiedot pysyvät tallessa ja niitä käsitellään asiaankuuluvalla tavalla. GDPR-sääntely edellyttää, että henkilötietoja käsittelevä yritys pystyy osoittamaan noudattavansa tietosuoja-asetuksen sääntelyä. D-Fencen teettämien haastattelujen mukaan henkilötietojen käsittelyä sääntelevä laki vaikuttaa useiden pienten ja keskisuurten suomalaisyritysten näkökulmasta edelleen monimutkaiselta ja puutteita esiintyy erityisesti tietovirtakuvauksissa, joita tulee laatia jokaisesta rekisteristä erikseen. Yritykset ymmärtävät, että henkilötietojen käsittelyä koskeva dokumentointi ja sisäinen ohjeistus on tärkeätä varmistaa, mutta keinot sen toteuttamiseksi ovat edelleen epäselviä. Vain puolet haastatteluun osallistuneista yrityksistä kertoi järjestäneensä henkilöstölleen tietosuojakoulutuksen.

”Yritysten pitää pystyä käytännössä osoittamaan, että oikeasti noudattavat tietosuojalakeja – pelkkä ilmoitus kotisivulla ei riitä. Tämä tapahtuu laatimalla tietosuojasta selkeät sisäiset omavalvontasuunnitelmat ja raportoimalla tietotilinpäätökset säännöllisesti. Erityisesti PK-yrityksille tulee usein yllätyksenä erityisesti se, että erilaisia rekistereitä on niin useita sähköisestä asiakas- tai henkilöstörekisteristä verkkovierailijalistaan ja fyysiseen käyntikorttikokoelmaan”, kertoo D-Fence Oy:n perustaja Juha Oravala ja jatkaa: ”Lain noudattamisen lisäksi keskeistä on myös se, että yritykset aidosti ymmärtävät kuinka tärkeää on pitää omista, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden tiedoista huolta. Henkilötietojen päätyminen vääriin käsiin voi tuhota sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä.”

GDPR-sakot jo sadoissa miljoonissa

D-Fencen teettämään Tietosuojan valmiustila -haastattelututkimukseen osallistui 200 suomalaista pk-yritystä*. Tutkimuksen mukaan yli puolet (59 %) yrityksistä on tehnyt selosteen tietojenkäsittelytoimistaan ja neljä viidesosaa (81 %) on kartoittanut kaikki henkilörekisterinsä. Kolme neljäsosaa (75 %) kuitenkin kertoo, että rekistereihin ei ole tehty tietovirtakuvauksia.

”Henkilötiedot ovat maksuväline, joten niistä tulee pitää huolta samalla tavalla kuin rahasta. Identiteettivarkaudet ovat jatkuva riesa ja jopa roskikseen heitetty vanha lasku voi sisältää tietoja, joita joku voi halutessaan käyttää hyväksi. Tietovuotoja havaitaan jatkuvasti ja viranomaiset myös puuttuvat niihin hanakasti. EU:ssa on viime vuoden toukokuusta lähtien määrätty yli 400 miljoonan edestä GDPR-sakkoja ja lienee vain ajan kysymys, milloin Suomessa lätkäistään ensimmäiset suuret sakot tietosuojan laiminlyönnistä”, jatkaa Oravala.

Vaikka henkilötietojen ja -rekisterien dokumentaatio on helppo hankkia ulkoistettuna, helposti ylläpidettävänä palveluna, ei se kuitenkaan poista tärkeintä, eli yrityksen oman osaamisen tarvetta ja huolellisuutta.

”Huolellisesti tehty ja säilytetty tietosuojadokumentaatio on helppo kääntää myös PK-yrityksen kilpailueduksi. Julkisissa ja yksityisissäkin kilpailutuksissa kysytään yhä useammin palveluntarjoajan tietosuojavalmiuksia. Luottamus on yritysten arvokkain omaisuus”, muistuttaa Juha Oravala.

* Tietosuojan valmiustila -haastattelututkimus toteutettiin henkilökohtaisin puhelinhaastatteluin D-Fence Oy:n toimeksiannosta. Haastattelut toteutti Katrium OÜ ja siihen osallistui 200 suomalaisten PK-yritysten edustajaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Oravala, hallituksen puheenjohtaja, D-Fence Oy
Tel: + 358 9 623 14 18, Mob: + 358 40 848 12 45
juha.oravala@d-fence.eu


Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wolfcom
Korkeavuorenkatu 1 B 11
00140 Helsinki

+358400579653http://www.wolfcom.fi/

Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland

Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Suomen ensimmäinen luomuviski valmis nautittavaksi15.3.2024 13:49:40 EET | Tiedote

The Helsinki Distilling Company julkisti Nilsiässä torstaina Suomen ensimmäisen luomuviskin, joka on taidokas sekoitus perinteistä käsityötaitoa ja moderneja makutrendejä. Tahkon tislaamossa Kuopiossa tislatun ja kypsytetyn Tahko Single Malt ohramallasviskin valmistukseen on käytetty ainoastaan kotimaista luomuohramallasta, pohjavettä ja hiivaa. Sen maussa ovat tasapainossa hedelmäisyys ja tammitynnyrin hehkuva lämpö.

Maailmanympäripurjehdus: Suomalaisvenekunnat Kap Hornin valloituksessa18.2.2024 15:09:55 EET | Tiedote

Ocean Globe Race -maailmanympäripurjehduskilpailu on edennyt jo kolme osuutta, ja laivue kerääntyy paraikaa Uruguayn Punta del Esteen. Tapio Lehtisen kipparoima Galiana WithSecure saapui etapin maaliin kokonaiskilpailun kolmantena. Omassa luokkajohdossaan oleva Spirit of Helsinki on kokonaiskilpailussa viides. Kolmannen etapin kohokohta oli pitkän ja vaativan Etelämeri-jakson päättyminen tarunhohtoisen Kap Hornin kiertoon. Venekunnat tekevät Uruguayssa huoltotoimenpiteitä ja valmistautuvat kilpailun päätösosuudelle, joka starttaa 5. maaliskuuta.

Skandinavian villinnyt Camping-viihderavintola Helsinkiin13.2.2024 12:56:52 EET | Tiedote

Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa kulttimaineeseen noussut viihderavintola Camping avautuu maaliskuussa Helsinkiin. Ratagolfin ympärille noussut ravintolakonsepti rikastuttaa paitsi Helsingin yökerho- ja klubitarjontaa, tarjoaa se päivisin ja viikonloppuisin elämyksellisen ympäristön laajemmalle kohderyhmälle työpalavereista ja ensitreffeistä myös lapsiperheiden ajanviettoon. Iso Roobertinkadulla sijaitsevassa Helsinki Camping -baarissa on kilpatason 13-väyläinen minigolfrata, karaokehuone, monipuolinen baari ja street food -keittiö sekä DJ-vetoinen yökerho tanssilattioineen.

Talvinen Viro tarjoaa koko perheen elämyksiä lomalaisille13.2.2024 09:29:14 EET | Tiedote

Suomalaisten suosituin matkakohde Viro tarjoaa talvilomalaisille paljon tekemistä ja hauskoja elämyksiä. Viron jokaisesta kolkasta löytyy kiinnostavaa puuhaa ja pienen maan suuret seikkailut ovat perheille myös helposti saavutettavissa. Tallinnan matkailutoimiston Silja Hurskainen ja Itä-Virumaan matkailuverkoston Mikko Virta antavat vinkit talvisiin seikkailuihin ja paljastavat omat suosikkikohteensa Tallinnassa ja Itä-Virossa.

Uusi voileipätrendi Suomeen – Vaasan leipoi Sub Sandwichin1.2.2024 13:13:15 EET | Tiedote

Gourmet-tason katuruuan suosio jatkuu vahvana, ja juuri nyt sitä kasvattavat erityisesti ruokaisat voileivät. Hampurilaisten, hodarien ja pizzan vanavedessä kuumaksi ruokatrendiksi noussut sandwich valtaa nyt myös kotikeittiöt, kun Vaasan tuo kauppoihin Vaasan Street Food Sub Sandwichin. Se on ensimmäinen kotimainen tuoreleipä, josta saa loihdittua aidon, ruokaisan sub-herkun kotikeittiössä, omalla tyylillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye