Initial

Puolitoista kiloa pöpöjä – tervekin ihminen kantaa mukanaan kymmeniä triljoonia bakteereja

Jaa
Aikuinen ihminen kantaa mukanaan kymmeniä triljoonia bakteereja. Kiloiksi muutettuna bakteereja on noin puolitoista kiloa. Tämä on täysin normaalia ja monet bakteereista ovat ihmisille elintärkeitä. Ihmiset ja bakteerit elävät symbioosissa keskenään, mutta väärä bakteeri väärässä paikassa voi muodostua hengenvaaralliseksi.

Mitä enemmän bakteereista tiedetään, sitä paremmin ne voidaan pitää kurissa.

Bakteerit ja virukset mutatoituvat nopeasti ja jatkuvasti. Tämä merkitsee, että uusia muotoja, joita vastaan ihmisillä ei ole immuniteettia tai lääkitystä, kehittyy jatkuvasti.

Bakteereja, jotka voivat aiheuttaa sairauksia, kutsutaan patogeeneiksi ja ne aiheuttavat esimerkiksi jäykkäkouristusta tai tuberkuloosia. Myös monet ripulitaudit ja keuhkokuumeet johtuvat bakteereista.

Ihanteellisissa olosuhteissa bakteerit voivat jakautua jopa 20 minuutin välein. Yksi bakteeri voi siis parhaimmillaan jakautua miljoonaksi bakteeriksi vain 6–7 tunnissa.

Vessanpöntön ”aivastus” sisältää noin miljoona bakteeria

Ihmisen uloste sisältää 10–100 miljoonaa bakteeria per gramma (kuivapaino). Kun wc vedetään, veden voimakas virtaus aiheuttaa sen, että pienen pienet bakteerit lähtevät lentoon. Wc-pönttö siis ”aivastaa” miljoonia bakteereja mikroskooppisen kokoisina pisaroina.

Pienimmät pisarat ovat niin pieniä, että ne voivat jäädä ilmaan leijumaan useiksi tunneiksi. Uloste- ja virtsajäämiä voi levitä jopa kuuden metrin päähän wc-pöntöstä. Jos kädet jätetään pesemättä tai pestään huolimattomasti wc-käynnin jälkeen, osa bakteereista jatkaa matkaansa ihmisen mukana vieläkin pidemmälle.

Hyvä käsihygienia katkaisee infektioketjun

Terveydenhuollossa käsihygienia pelastaa henkiä, kouluissa ja päiväkodeissa se vähentää sairastelukierteitä. Hyvä käsihygienia katkaisee infektioketjun. Käsiä pesemällä voi vähentää terveydenhuollon menoja ja parhaimmassa tapauksessa esimerkiksi vähentää antibioottien tarvetta.

– Tärkeintä käsienpesussa on huolellisuus. Jotta kädet puhdistuvat, niitä tulisi saippuoida vähintään 20 sekunnin verran. Sen jälkeen kädet huuhdellaan hyvin ja kuivataan tarkasti. Kädet voidaan pesun jälkeen käsitellä käsidesillä, mutta yksinään käsidesi ei riitä käsihygieniasta huolehtimiseen, Initialin avainasiakaspäällikkö Erja Hietala sanoo.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Erja Hietala, Initial
Sähköposti: erja.hietala@rentokil-initial.com
Puh. 020 7893 258

Tietoja julkaisijasta

Initial
Initial
Valuraudankuja 3
00700 Helsinki

020 789 32 01http://www.initial.fi

Initial
Initial on maailman johtava hygieniatuotteita ja -palveluita tarjoava yritys, joka toimii yli 40 maassa. Initial tarjoaa ympäristöystävällisiä ja innovatiivisia ratkaisuja suurille ja pienille yrityksille eri toimialoilla, kuten ministeriöissä ja kouluissa. Palvelu- ja tuotevalikoimaista löytyy hygieniaratkaisuja niin käsi- kuin wc-hygieniaan. www.initial.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Initial

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye