Akavan Erityisalat

Puoliväliriihessä lisärahoitus korkeakouluille ja museoille, työttömän aktiivisuutta tuettava

Jaa
Kuva: Markku Ojala
Kuva: Markku Ojala

Korkeakoulujen rahoitusta vahvistettava merkittävästi

Akavan Erityisalojen mielestä hallituksen tulee tehdä puolivälitarkastelussaan ratkaisut korkeakoulujen pääomittamisesta sekä Tekesin rahoittamisesta, kuten muun muassa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on esittänyt. Sen sijaan Akavan Erityisalat ei kannata Etlan esitystä korkeakoulujen lukikausimaksuista suomalaisille ja ETA-maiden opiskelijoille.

Akavan Erityisalojen näkemyksen mukaan korkeakoulujen pääomittamisen tulee olla huomattavaa, useita satoja miljoonia euroja. Lisäksi korkeakoulujen tekemään perus- ja soveltavaan tutkimukseen tulee osoittaa lisää voimavaroja.

Suomi tarvitsee uuden kansallisen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vision, jossa painopisteenä tulee olla korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyö, tki-toiminnan vaikuttavuus ja ns. osaamiskeskittymien tukeminen.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla on parhaillaan käynnissä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutuksen ja tutkimuksen visiotyö. Tälle työlle tulee asettaa kunnianhimoiset tavoitteet löytää keinot, joilla korkeakoulusektorimme pystyy kilpailemaan kansainvälisesti niin korkealaatuisen osaamisen tuottamisessa kuin huippututkimuksessa ja innovaatiotoiminnassakin.  

Suomi tarvitsee lisää korkean jalostusasteen tuotteita ja korkeaa osaamista sisältäviä palveluja. Tämä edellyttää pitkäjänteistä ja määrätietoista investointia koulutukseen ja tutkimukseen. Suomen keskeiset ongelmat eivät liity kustannuskilpailukykyyn vaan laatuun.

Museoiden kasvava rooli edellyttää lisärahoitusta

Akavan Erityisalat ja Museoalan ammattiliitto vaativat, että museoiden julkinen rahoitus vakiinnutetaan leikkausten sijaan kasvu-uralle. Rahoituksen turvaaminen on välttämätöntä, jotta museot selviytyvät menestyksellisesti laajentuvista tehtävistään ja asiakkaiden kasvavista palvelutarpeista. 

Yhdymme lausunnolla olevan museopoliittisen ohjelman näkemykseen siitä, että museoilla on yhä pirstaloituneemmassa ajassamme keskeinen tehtävä kulttuurisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän yhteiskunnan rakentamisessa ja hyvinvoinnin edistämisessä.  Sen sijaan ei ole mahdollista, että tätä yhä haastavampaa tehtävää voidaan toteuttaa lisäämättä museoiden julkista rahoitusta nykyisestä. Esimerkiksi museopalveluilta edellytettävät osallistavat ja vaikuttavuutta lisäävät toimintatavat tarvitsevat onnistuakseen lisäresursointia.

Juuri uudistettavana olevan valtionosuusjärjestelmän tulee tukea laadukasta ja vaikuttavaa museotoimintaa.  Uuden rahoitusjärjestelmän tulee tunnistaa museoiden kasvanut yhteiskunnallinen merkitys. Rahoituksen tulee perustua museoiden monimuotoisiin tehtäviin ja tosiasiallisesti museotoimintaan käytettyihin henkilötyövuosiin.

Museoihin tuleekin investoida laajasti jatkuvien leikkausten sijaan. On myös tunnustettava vielä entistä laajemmin museoiden ja kaikkiaan kulttuuripalveluiden merkitys elinkeinoelämälle. Kulttuuripalvelut luovat eri puolilla Suomea alueellista vetovoimaa ja ainutlaatuista sisältöä matkailulle.  Resursoinnissa on otettava huomioon myös museoiden perustehtävä kulttuuriperinnön asiantuntevana tallentajana.

Haluamme museopoliittisen ohjelman laatijoiden tavoin asettaa tavoitteeksi, että suomalainen museoala on edelläkävijä Euroopassa vuonna 2030. Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman lisärahoitusta ja mm. sitä, että museoalan palkkaus nostetaan kilpailukykyiseksi, mitä museopoliittisen ohjelmaehdotuksen laatinut työryhmä myös pitää tärkeänä.  Korostamme, että museotoiminnan jatkuvuuden ja kehittymisen takaavan perusrahoituksen on perustuttava julkiseen rahoitukseen. Tätä eivät sinänsä tervetulleet yksityisen rahoituksen laajentumismahdollisuudet voi korvata.

 

Työttömän aktiivisuutta tuettava kaikin tavoin

Akavan Erityisalat kiirehtii hallitukselta työttömän omaa aktiivisuutta tukevia toimia. Akavan Erityisalojen näkemyksen mukaan opiskelun, työnteon ja yrittäjyyden tulee aina olla passiivisuutta parempi vaihtoehto. Akavan Erityisalojen näkemyksen mukaan työttömän tulee saada opiskella ilman rajoituksia, mikäli hän samalla on työmarkkinoiden käytettävissä.

Myös yritystoiminnan aloittaminen työttömyyden aikana tulee olla helpompaa ilman pelkoa työttömyysturvan menettämisestä. Akavan Erityisalat kannattaa työ- ja elinkeinoministeriön selvityshenkilöiden esityksiä työttömänä käynnistetyn yritystoiminnan sivutoimisuudesta sekä itsensätyöllistäjien yhdistelmävakuutuksesta. Yhdistelmävakuutus on nyt jo pitkään työn alla ollut uudistus, joka pitää saattaa valmiiksi viipymättä mutta silti niin, ettei valmistelun huolellisuudesta tingitä.  

Lisätietoja:

Salla Luomanmäki, toiminnanjohtaja, Akavan Erityisalat, puh. 040 700 7800, salla.luomanmaki@akavanerityisalat.fi

Minna Nieminen, asiamies, koulutus- ja työvoimapolitiikka, Akavan Erityisalat, puh. 040 723 4788, minna.nieminen@akavanerityisalat.fi

Katariina Mäkelä, toiminnanjohtaja, Museoalan ammattiliitto,   puh. 040 774 7620, katariina.makela@museoalanammattiliitto.fi

Yhteyshenkilöt

Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582

Kuvat

Kuva: Markku Ojala
Kuva: Markku Ojala
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Akavan Erityisalat
Maistraatinportti 4 A
00240 HELSINKI

http://www.akavanerityisalat.fi

Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 20 jäsenjärjestöä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat

Kansalaiskysely: Suomi ei menesty ilman hyvää julkista hallintoa12.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Suomi ei menesty ilman hyvää julkista hallintoa, arvioi 86 % suomalaisista Verianin (ent. Kantar) kyselyssä. - Kansa ymmärtää, ettei hyvä julkinen hallinto ole ostettavissa vasta sitten, kun vaikkapa kriisi yllättää, kommentoi Akavan Erityisalojen johtava työmarkkinalakimies Kari Eskola tuloksia. Ennen julkaisemattoman tutkimuksen aineisto kerättiin joulukuussa 2023. Kysely toteutettiin Akavan Erityisalojen toimeksiannosta.

Yhdistelmätehtävät ovat kuntien kulttuurialan asiantuntija- ja esihenkilötehtävien ongelmana20.3.2024 17:42:48 EET | Tiedote

Oripään kunta julkaisi rekrytointi-ilmoituksen, jossa haettiin alle 3 000 euron kuukausipalkalla kirjastonjohtajaa vastuunaan kirjasto,- museo- ja kulttuuritoimi, kunnan markkinointi, maahanmuuttotyö sekä hyvinvointilautakunnan esittelijän tehtävät. Rekrytointi kuvastaa yleistymässä olevaa yhdistelmätehtävien ongelmaa. Ammattijärjestöjen kyselyssä 42 % kirjasto,- museo,- ja kulttuurialan esihenkilöistä ja asiantuntijoista kertoi oman vastuualueensa kasvaneen uusilla tehtäväkokonaisuuksilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye