Jyväskylän yliopisto

Puoluetausta ja sukupuoli vaikuttavat ehdokkaan käsittelyyn mediassa

Jaa
Oikeistopopulistisiin puolueisiin liitetään usein negatiivisia mielleyhtymiä muun muassa puolueiden edustajien esittäminen radikaalien, kansallismielisten kannanottojen vuoksi. Mediassa huomio kohdistuu erityisesti johtajan persoonan ja henkilökohtaisen arvopohjan arviointiin, jossa myös sukupuoli on isossa osassa. Tutkimus selvitti, leimasiko media negatiivisesti oikeistopopulistista ehdokasta vuoden 2018 presidentinvaaleissa.

Oikeistopopulismi on ollut nousussa Euroopassa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomessa ilmiön näkyvimmäksi edustajaksi on noussut perussuomalaiset, jonka suosion voidaan sanoa ainakin osittain juontavan juurensa eurooppalaisten verrokkiensa tavoin karismaattisista johtajistaan. Nämä johtajat ja kärkiehdokkaat toimivat myös puolueen kasvoina mediassa.

Tutkimuksessa selvitettiin vuoden 2018 presidentinvaaleja edeltävää, perussuomalaisten presidenttiehdokasta Laura Huhtasaarta koskevaa mediakeskustelua. Tutkimusaineisto koostui Helsingin Sanomien ja Ylen artikkeleista kahdeksan kuukauden ajanjaksolta ennen presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta.

Tutkimuksen mukaan presidenttiehdokas Huhtasaaren uskottavuutta ja kykenemistä vakaaseen poliittiseen johtajuuteen kyseenalaistettiin mediassa. Syyksi tälle esitettiin Huhtasaaren uskonnollista vakaumusta, nationalistisia mielipiteitä sekä esittämällä Huhtasaaren tunne-esiintyminen negatiivisessa valossa.

– Presidenttiehdokas Huhtasaari pyrki lieventämään tätä leimaamista omilla medialausunnoillaan, muun muassa etäännyttämällä omaa henkilöpersoonaansa vahvasti stigmatisoiduista eurooppalaisista äärioikeistolaisista puoluejohtajista, kuten Ranskan Kansallisen liittouman Marine Le Penistä. Lisäksi hän korosti omaa vastuutaan niin lastensa äitinä kuin kansakunnan etujen taistelijana, kertoo tutkijatohtori Marke Kivijärvi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta.

Naisjohtajuus mediassa

Populististen puolueiden mediasuhteet ovat usein jännitteiset. Tutkimustulokset tuovat laajemmin esiin, millaisia normeja suomalaisessa yhteiskunnassa vaalitaan. Tutkimus antaa osviittaa myös aiemmissa tutkimuksissa osoitetusta ilmiöstä, jossa erityisesti naispoliitikoihin kohdistuu sukupuolittuneita odotuksia.

– Esimerkiksi Huhtasaaren hymyilyn ja kovaksi tulkitun puhesisällön välinen ristiriita aiheuttaa myös sukupuoleen kohdistuvaa ristiriitaa. Naispoliitikko ei ilmennä naisilta yleisesti odotettua empatiaa riittävällä tasolla, Kivijärvi kertoo.

Lisäksi tutkimus tuo esiin tarvetta tarkastella laajemminkin poliittisiin johtajiin kohdistuvaa henkilöstigmatisointia, ja kuinka yhteiskunnan valtavirrasta poikkeavia henkilökohtaisia näkemyksiä arvotetaan.

– Median uutisoinnissa näyttäytyy kuinka media kääntää Huhtasaaren karisman negatiiviseksi, mahdollisesti pelottavaksi, joustamattomaksi, johtajuudeksi. Huhtasaari itse puolestaan tukeutuu erityisesti vahvan arvojohtajuuden rooliin. Jatkossa olisikin kiinnostavaa tarkastella, millaista tunnetyötä suomalaisilta eri puoluetaustoja edustavilta naisjohtajilta odotetaan ja kuinka heidän johtajuuttaan arvioidaan yhteiskunnallisessa diskurssissa, pohtii Kivijärvi.

Lisätietoja:
Suomen Akatemian tutkijatohtori Marke Kivijärvi
puh. 040 6255 700, marke.t.kivijarvi@jyu.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Kvanttipäivässä pääsi testaamaan kvanttitietokoneen simulaattoria - tutkijan mukaan kvanttiteknologiaa on 10 vuoden päästä käytössä monessa paikassa19.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopistossa juhlistettiin kansainvälistä kvanttipäivää 12.4. Resonate-tapahtumassa, jossa oli mahdollista tutustua kvanttiteknologian tutkimukseen, testata kvanttitietokoneen simulaattoria ja pelata kvanttifysiikkaa hyödyntäviä pelejä. Informaatioteknologian tiedekunnan professori Teiko Heinosaaren mukaan kvanttiteknologian sovelluksia tullaan näkemään käytössä usealla eri alalla luultavasti seuraavan 10 vuoden aikana.

Paikallaanolo kuormittaa nuoren sydäntä - Reippaalla ja rasittavalla liikunnalla ehkäistään sydänsairauksia15.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta lapsuudesta saakka kuormittavat sydäntä nuoruudessa. Korkea sydämen kuormitus ennustaa sydämen vajaatoimintaa ja muita sydänsairauksia. Tulosten valossa erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisääminen lapsuudesta alkaen on tärkeää sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye