SDP EDUSKUNTA

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari: Keskustelu asevelvollisuuden kehittämisestä on tervetullutta, mutta nykyjärjestelmän vahvuuksista on pidettävä kiinni

Jaa
SDP:n kansanedustaja, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari pitää entisen puolustusministerin Elisabeth Rehnin Bank of Ideas –ajatushautomon selvitystä asevelvollisuuden kehittämisestä tervetulleena keskustelunavauksena. Karin mielestä selvitys jatkaa ansiokkaasti sitä keskustelua, jota Suomessa on käyty viime vuosina laajasti kansallisen puolustusratkaisumme tulevaisuudesta.

‒ Elisabeth Rehnin ajatushautomon selvityksen keskeisin ansio on pohdinnassa, joka koskee suomalaisten naisten osaamisen, kykyjen ja tahdon tuomista nykyistä laajemmin maanpuolustuksen käyttöön. Maanpuolustuksen tehtävissä tarvitaan yhä monipuolisempaa osaamista, mikä edellyttää koko ikäluokan taitojen hyödyntämistä sukupuoleen katsomatta. Selvityksen johtoajatus siitä, että kaikkien kansalaisten panosta maanpuolustuksen ja kokonaisturvallisuuden ylläpitämiseen tarvitaan, on arvokas, Kari toteaa.

Kari näkee, että nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää tulisikin kehittää jatkossa niin, että naisten osaamisen kokoaminen maanpuolustuksen käyttöön toteutuisi aikaisempaa kokonaisvaltaisemmin. Kutsuntojen laajentamista koskemaan koko ikäluokkaa Kari pitää ensiaskeleena, jolla voitaisiin saada asevelvollisten lisäksi laajempi kuva koko ikäluokan osaamisesta. jonka ottamiselle löytyy laajaa kannatusta myös eduskuntapuolueiden välillä. Laajennettujen kutsuntojen avulla naisten osaamista voidaan kartoittaa ja tehdä heille tutuksi vapaaehtoisen asepalveluksen ja maanpuolustuksen monia mahdollisuuksia.

Asevelvollisuuden kehittäminen ei voi tarkoittaa sen perusteiden nakertamista

Monista selvityksen ansioista huolimatta Kari tyrmää esityksen siitä, että puolustusvoimat voisivat valikoida varusmiespalveluksen suorittavat kutsuntoihin osallistuvien joukosta. Käytännössä tämä tarkoittaisi Suomessa valikoivaan asevelvollisuuteen siirtymistä ja nykyisen sotilaallisen liittoutumattomuuden kyseenalaistumista. Kari vierastaa myös selvityksen esitystä mahdollisuudesta välttää varusmiespalvelus tai kansalaispalvelus ylimääräisiä veroja maksamalla.

‒ Suomalainen asevelvollisuusjärjestelmä ja sotilaallinen liittoutumattomuutemme nauttivat laajaa kannatusta kansalaisten keskuudessa. Yleinen asevelvollisuus mahdollistaa riittävän laajan ja koulutetun reservin ylläpitämisen niin sodan kuin rauhan aikana. Valikoivalla asevelvollisuudella tähän ei pystytä. Myöskään ehdotusta siitä, että rahalla voisi hoitaa maanpuolustuksen velvollisuutensa ja vältää varusmiespalveluksen, pidän täysin kansalaisten oikeustajun vastaisena. Varusmiespalveluksen suorittaminen on yhteistä niin hyvätuloisten kuin pienituloisten perheiden nuorille aikuisille. Kokemus on heille yhteinen ja synnyttää sellaista yhteiskunnallista luottamusta, jota verotuksen kautta rakennettava ohituskaista varmasti heikentäisi. Maanpuolustusvelvollisuuden täytyy koskettaa kaikkia, eikä sen rinnalle saa luoda ohituskaistoja.

Kari pitää välttämättömänä, että suomalaisen asevelvollisuusjärjestelmän kehittäminen tapahtuu sen vahvuuksista kiinni pitäen. Sellaista, mikä järjestelmässä ei ole rikki, ei pidä ehdoin tahdoin yrittää korjata. Hän pitää tavoiteltavana nykypäivään soveltuvaa mallia, joka mahdollistaisi kaikkien suomalaisten osaamisen kokoamisen mahdollisimman laajasti ja taloudellisesti kestävästi kokonaismaanpuolustuksen piiriin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Hallituksen avovankien kuntouttavaan työtoimintaan kohdistuvat säästöt uhkaavat heikentää Suomen kansallispuistoja28.3.2024 12:00:37 EET | Tiedote

Suomen kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet viime vuodet kasvussa. Leikkaukset avolaitosrahaan heikentäisivät Luontopalvelujen edellytyksiä ylläpitää ja kehittää suomalaisten virkistysmahdollisuuksia luonnossa. Samalla heikentyvät avovankien mahdollisuudet saada työkokemusta. Joukko SDP:n kansanedustajia on tehnyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.

SDP:n Eskelinen ihmettelee ministeri Ranteen käsitystä avoimuudesta Länsiradan suhteen27.3.2024 13:43:53 EET | Tiedote

Ministeri Lulu Ranteen (ps) vastaus kansanedustajien jättämään kirjalliseen kysymykseen Länsiradan rakentamisesta ihmetyttää. Ministeri toteaa että hankkeen muutoksista suunnitteluratkaisuihin ja rahoitukseen keskustellaan asianomaisten kesken ja kansanedustajilla on mahdollisuus kysyä asiasta eduskunnan kyselytunnilla. Ministeri lisää, että osakassopimuksessa hankeyhtiöltä edellytetään avointa viestintää.

SDP:n Lauri Lyly: Todellisuus ja laskennalliset toiveet ristiriidassa26.3.2024 14:49:00 EET | Tiedote

Hallituksen tavoite yli 100 000 lisätyöllisestä meni viime kuussa ennätyksellisille pakkaslukemille. Orpon hallitus sai ennätysmäisen korkean työllisyysasteen perinnökseen. Koko ajan mennään vain huonompaan suuntaan. Työnhakijoita oli helmikuussa noin 290 000 ja avoimia työpaikkoja oli noin 66 000. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi yli 31 000 henkilöllä vuoden takaisesta. Kokonaisuudessaan lomautettuna on n. 46 000 työllistä. - Viimeksi lauantaina pääministeri Orpo hehkutti valtiovarainministeriön arviota, jonka mukaan hallituksen jo tekemät uudistukset tuovat Suomeen 74 000 työpaikkaa. Todellisuus ei nyt vastaa näitä laskennallisia toiveita, kertoo kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly. - Suunta työpaikoista on aivan eri kuin hallitus puheissaan toiveikkaasti todennut. Nyt pitäisi ensin neuvotellen rauhoittaa työmarkkinat ja hakea sopua niissä pöydissä. Olisi hyvä tietää, minkä hinnan Suomi joutuu maksamaan hallituksen jääräpäisyydestä. T

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye