Laattapiste

Puu, rustiikkisuus ja värit vuoden 2016 laattatrendejä

Jaa
Eläväinen puu, rouhea betoni, rustiikkiset pinnat ja herkulliset värit – siinä tiivistettynä tämän vuoden suurimmat laattatrendit. Kuten muodissakin, suuntaukset ja vaikutteet valuvat Suomeen etupäässä Keski- ja Etelä-Euroopasta. – Muu Eurooppa on Suomea huimasti edellä laatoilla sisustamisessa. Meillä laattoja käytetään pääasiassa kylppärissä, vaikka laatat sopivat kaikkiin kodin tiloihin, tuotepäällikkö Kirsi Lundahl Laattapisteeltä sanoo.

Laattatrendit 2016

1. Puu

Puukuosiset laatat tuovat pehmeyttä ja lämpöistä tunnelmaa myös niihin kodin tiloihin, joihin puu ei muutoin materiaalina soveltuisi. – Puukuosi on ollut maailmalla jo pidempään kovassa nosteessa, ja trendi tulee lähivuosina kasvamaan entisestään, Lundahl toteaa.

2. Betoni

Betonimaisten laattojen joukossa riittää valinnanvaraa silkkisen sileistä rennon rosoisiin pintoihin ja rouheasta tehdastyylistä naisellisen herkkään tunnelmaan. – Kevään uutuuksiin kuuluu muun muassa hillitysti säihkyviä, raidallisia laattoja, jotka tuovat mieleen tapetin, Lundahl vinkkaa.

3. Kivi

Pohjoismaissa suosittujen, kivimäisten laattojen joukkoon on saatu uusia, lempeän lämpimiä sävyjä. Täysin toisenlaista, ylellistä tunnelmaa saa luotua kiillotetuilla laatoilla. – Lämpimät värit tuovat mukavaa kontrastia karun kauniille kivikuosille, Lundahl kertoo.

4. Rustiikkisuus

Rehevän värikylläiset ja runsaskuvioiset laatat pursuavat mielenkiintoisia yksityiskohtia ja sopivat etenkin maalaisromanttiseen sisustukseen. Myös Marrakech-henkiset arabeskikuviot pitävät yhä pintansa. – Kokonaisuutta rauhoittamaan voi tuoda yksivärisiä mutta samanhenkisiä laattoja. Leikitellä voi myös kokeilemalla nyt varsin suosittua tiili- tai kalanruotoladontaa, Lundahl vihjaa.

5. Värit

Maanläheisyys on leimannut pitkään pohjoismaista sisustusta. – Vähitellen Keski- ja Länsi-Euroopasta alkaa virrata meille myös enemmän väriä. Erityisen kauniisti värit toistuvat kiiltävissä laatoissa. Yksivärisiin peruslaattoihin saa rytmiä saman sarjan kohokuvioisilla laatoilla, Lundahl mainitsee.

6. Vastakohdat

Erilaisia kuoseja ja pintoja sekoitetaan aiempaa uskaliaammin, jolloin eloisa Marrakech-kuosi voi saada parikseen esimerkiksi puukuosisia laattoja. – Erikokoisia ja -muotoisia laattoja näkyy rohkeinakin yhdistelminä. Vastakohdilla leikittely tuo sisustukseen kiinnostavuutta ja uutta ryhtiä, Lundahl luonnehtii.

Lataa painokelpoiset tuote- ja miljöökuvat sekä selaa uutuuskuvastoa: www.laattapiste.fi/yhteystiedot/medialle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Iiris Keinänen, markkinointipäällikkö,
p. 040 506 0720, iiris.keinanen@laattapiste.fi


Kirsi Lundahl, tuotepäällikkö (laatat),
p. 040 516 8120, kirsi.lundahl@laattapiste.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pelastamme suomalaiset kurjilta kylppäreiltä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Laattapiste

Laattapiste lanseeraa ensimmäisen hiilineutraalin laattasarjan8.9.2020 10:15:51 EEST | Tiedote

Laattapiste tuo markkinoille laattasarjan, jonka valmistuksesta aiheutuneet hiilipäästöt on hyvitetty kokonaan. Sarja täydentää yrityksen jo entuudestaan laajaa hiilineutraalien pintamateriaalien valikoimaa. – Rakennusten koko elinkaaren ilmastopäästöistä lähes 30 % syntyy materiaalivalinnoista. Tavoitteenamme on luoda tiloja, joissa on huomennakin hyvä olla, tuoteryhmäpäällikkö Kirsi Lundahl Laattapisteeltä sanoo.

Suuri, suurempi, jätti – Laattapisteen uutuuslaatoissa leikitellään koolla, pinnoilla ja materiaalilla13.6.2018 11:47:09 EEST | Tiedote

Laattapisteen uutuuslaatat yllättävät paitsi koollaan ja erikoispinnoillaan myös materiaalillaan: perinteisten keraamisten laattojen rinnalle ovat tulleet yksinoikeudella Interfacen ekologiset tekstiililaatat. – Runsas kierrätysmateriaalien käyttö, täysin hiilineutraali tuotantolaitos sekä lukuisat kestävän kehityksen hankkeet tekevät Interfacesta ainutlaatuisen tekstiililaattavalmistajan, tuotepäällikkö Mervi Kuula kertoo.

Hovioikeus: TM Rakennusmaailman vedeneristevertailu virheellinen15.9.2016 14:23:04 EEST | Tiedote

TM Rakennusmaailma julkaisi vuonna 2010 tuotetestin, jonka mukaan Laattapisteen maahantuoma Mapegum WPS -vedeneristysmassa ei pitäisi vettä. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi jo helmikuussa 2015 antamassa päätöksessään vertailun harhaanjohtavaksi, eikä Helsingin hovioikeus nähnyt syytä muuttaa ratkaisua. - Hovioikeuden ratkaisu on ainoa oikea. Nyt pääsemme viimein kääntämään lehteä, Laattapisteen toimitusjohtaja Tommi Haru toteaa.

Laattapiste jatkaa kasvuaan ja ostaa Projektimaton22.6.2016 09:28:57 EEST | Tiedote

Laattapiste on hankkinut omistukseensa laadukkaita tekstiili- ja vinyylimattoja maahantuovan Projektimatto Oy:n. Kaupan myötä koko Projektimaton henkilökunta siirtyy Laattapisteen toimitiloihin Vantaalle. - Strategiamme on kasvaa sekä orgaanisesti että yrityksiä ostamalla. Perheomisteisen Projektimaton arvot ja toimintamalli sopivat erinomaisesti yksiin kanssamme, Laattapisteen toimitusjohtaja Tommi Haru toteaa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye