Audiomedia Oy

Puualan alihankkijoille kysyntää- Pelkona alan hankintojen siirtyminen ulkomaille

Jaa
Suomen Metsäkeskus on käynnistänyt yhdessä Puuteollisuus ry:n kanssa puutuotealan yrityksille suunnatun ” Omistajanvaihdoksella kasvua puutuotealalle” hankkeen. Tällä viikolla vietetään myös omistajanvaihdosviikkoa. – Hankkeen ja teemaviikon tavoitteena on vauhdittaa ikääntyneen toimialan yritysten omistajanvaihdoksia ja saada alalle uusia yrityksiä. Samalla haetaan toimialan yrityksille kasvua ja tuottavuutta, kertoo Puuteollisuus ry.n toiminnanjohtaja Janne Liias.
Arto Korvenranta, Janne Liias ja Ilkka Turpiainen.
Arto Korvenranta, Janne Liias ja Ilkka Turpiainen.

Puutuotealaa vaivaa tekijäpula.

Liiaksen mukaan Suomesta puuttuu puutuotealan isojen puutuotealan valmistajien alihankkijoita. – Toimialan alihankintaverkostot ovat käyneet vähiin. Yritämme koko ajan löytää isoille valmistajille yrityksiä, jotka pystyisivät tarjoamaan räätälöityjä tuotteita ja alihankintaa. Kysyntää ja maksuvalmiutta on, mutta haasteeksi on tullut se, että isot yritykset ostavat komponentteja jostain muualta, esimerkiksi Baltiasta tai Kiinasta.

Puuteollisuuden jäsenyritysten määrä on puolittunut vuosikymmenen aikana alle 300 yritykseen. Vastaavasti liikevaihto on tuplaantunut 1, 3 miljardiin euroon, mikä kertoo yritysten koon kasvusta. – Tästä seuraa se, että isot yritykset eivät tee alihankintaa toisille isoille, vaan ostavat sen pieniltä. Suomen ongelma on se, että meiltä puutuu puualalta Keski-Euroopalle tyypillistä toimialan pientä ja keskisuurta yrityskantaa.

-Esimerkiksi Saksassa ja Italiassa toimii puualan alihankintaverkostoja, jotka tuottavat komponentteja ja tuoteosia isoille puualan valmistajille. Kaikkea ei kannata tehdä itse, kuten nykyisin vielä monessa yrityksessä tehdään. Isoillakin yrityksillä on kasvupotentiaalia, jos ne voisivat hajauttaa valmistusta alihankintaverkostolle. Tällaiset puualan yritykset ovat merkittäviä koko toimialan, työllisyyden ja aluetalouden kannalta, muistuttaa Liias.

Ekologisten arvojen kasvu parantaa puualan pölyttynyttä mainetta

Ongelmaksi on Liiaksen mukaan tullut yrittäjien ikääntyminen. -Yrittäjien myötä yritykset vanhenevat käsiin, kun investointihalukkuus iän myötä vähenee. Puutuotealalle tarvitaan lisää yrittäjiä, mikä on tämän Omistajavaihdoshankkeen tavoitteena.

-Monessa tapauksessa yrittäjä on yhtä kuin yritys. Luopuminen itse luomastaan yrityksestä on vaikeaa, vaikka sen työn jatkaminen olisi parasta myös yrityksen perustajalle. Valitettavasti jatkajia pienten puualan yrityksille ei sukupolvenvaihdoksina juurikaan tapahdu. Yrittäjän 24/7 arki ei houkuttele, eikä puuala toimialanakaan ole ollut niitä vetovoimaisimpia.

Ekologisten arvojen kasvu on Liiaksen mukaan nostanut myönteistä kiinnostusta puun käyttöä kohtaan. – Meihin liitetty pölyinen leima on kiillottunut ekologisten trendien kasvun myötä. Uusiutuvan puun käyttö rakentamisessa ja sisustuksessa on kasvanut ja se koetaan myönteisenä fossiilipohjaisten materiaalien korvaajana.

-Tämä trendi lisää puualan tuotteiden kysynnän kasvua, mikä taas tuo menestystä toimialan yrityksille. Tämä voi olla hyvä ajankohta yrityskaupalle. Pienillekin yrityksille voi löytyä ulkopuolisia ostajia, jotka haluavat sen osaksi omaa liiketoimintaansa. Tulosta tuottava, kehitetty yritys, jolla on laadunvarmistus ja sertfikaatit kunnossa, on kiinnostava ostajalle. Jos yritys toimii rakennusalalla, CE merkintöjen pitää olla tuotteissa voimassa.

Puuala tarvitsee lisää alan koulutusta

Sukupolvenvaihdoksen tai yrityskaupan valmisteluun tulisi Liiaksen mukaan ryhtyä ajoissa. -Jos yrityksestä halutaan luopua esimerkiksi vuosikymmenen kuluttua, on mietittävä, miten tuotantoa ja markkinoita kehitetään. Taseet on laitettava kuntoon, ja erotettava liiketoiminta esimerkiksi kiinteistöistä. Se helpottaa tulevia ratkaisuja, kun omistajavaihdos koskee nimenomaan liiketoimintaa.

-Puualan ongelmaksi on muodostunut myös koulutuksen vähäisyys. Kun esimerkiksi yläkoulussa ei ole enää teknistä työtä, ja toisen asteen koulutustakaan ei alalle ole, niin mistä niitä osaajia alalle tulisi. Saksankielisen Euroopan oppisopimusmalli on toimialan kannalta erinomainen, koska se ohjaa nuoret varhain koulutuksen kautta työelämään ja myöhemmin kenties itsenäiseksi yrittäjäksi.

-Onneksi tähän omistajavaihdospulmaan on yhteiskunnassa herätty laajemminkin. Meillä on laajasti palveluita edistämään sukupolvenvaihdoksia ja yrityskauppoja. Jos yritykselle ei löydy jatkajaa, menetämme työpaikkoja ja valmistava teollisuus karkaa käsistä, sanoo Liias.

Hyvinkään Puuseppien Ilkka Turpiainen:

Luottamuksen rakentaminen yrityskaupan perustana

Vuonna 1963 aloittanut perheyritys Hyvinkään Puuseppien Oy on erikoistunut vanhojen arvorakennusten ja kulttuurikohteiden ovien ja ikkunoiden restaurointiin ja uudistamiseen. Hyvinkäällä toimiva yritys työllistää 16 henkilöä ja sen liikevaihto on noin 3,88 miljoonaa euroa. Toteutetun omistajavaihdoksen seurauksena yritys jatkaa osana ruotsalaisen Inwido AB:n omistamaa Pihla Group yhtiötä.

Yrityskaupassa kahden vuoden toimitusjohtajuuteen sitoutuneen Ilkka Turpiaisen mukaan perusta kaupalle luotiin vuosia kestäneen yhteistyön kautta. – Teimme Pihlalle vuosien varrella erikoistöitä ja rakensimme luottamusta meidän toimituskykyymme ja laatuun. Vaikka olemme pieni yritys, me tarjosimme yrityskaupassa kapeaan markkinaan erityistä osaamista ja vahvaa markkina-asemaa.

-Uudistimme esimerkiksi Kansallisteatterin vanhassa osassa kaikki puupaneelaukset, kunnostettiin ikkunat ja tehtiin uusia ovia. Kun museaalisen kohteen ikkunoiden lämpö-, ääni- tai turvaominaisuuksia parannetaan, niiden modernisaatio tulee tehdä Museoviraston antamien vaativien ohjeiden puitteissa.

-Kun kyseessä oli pörssiyhtiö omistajana, meidän yhtiömme tila tutkittiin perinpohjaisesti. Siirtymä pienen yrityksen johdosta suuryrityksen osaksi, merkitsee ainakin raportoinnin lisääntymistä.

Turpiaisen mukaan valmistautuminen omistajamuutokseen tulee aloittaa ajoissa.     – Itse aloin miettiä tätä jo viisi vuotta sitten. Tärkeää on rakentaa luottamusta ostajan kanssa ja tarjota muutakin osaamista kuin yrityksen komeat verkkosivut. Vaikka olemme pieni yritys, meillä oli rakennettu vuosien varrella vahvaa osaamista niin suunnittelussa, valmistuksessa kuin asennuksessakin.

- Meillä on suunnitteluvaiheissa myös uusia tulevaisuuden tuotteita, mikä lisäsi yrityksen kiinnostavuutta. Tuotekehittelyssä olemme jo nyt kyenneet hyödyntämään uuden omistajan resursseja, osaajia ja ammattilaisia.

Omistajavaihdokseen tarvitaan tietoa ja vertaistukea

Metsäkeskuksen vetämää omistajanvaihdoshanketta Turpiainen pitää puutuotealan kannalta tärkeänä. – Kun hankkeeseen ilmoittautui heti yrityksiä, osoittaa, että tarvetta tiedolle ja vertaiskokemuksille on olemassa.

- Puualalla on erilaisia ja eri kokoisia yrityksiä, mutta sukupolven- tai omistajavaihdoksen eteen tullessa pitää ottaa samat asiat huomioon. Esimerkiksi pienen paikallisen sahan jatkuminen pienellä paikkakunnalla on sille alueelle talouden ja työllisyyden kannalta tärkeää.

Turpiainen harmittelee, että puualan ammattikoulutusta on ajettu Suomessa alas. – Jos ei tarjota ammattikoulutusta, niin mistä niitä yrittäjiä tälle toimialalle sitten löytyy. Tulevaisuus ei alalle paljon houkuta, jos pienet puusepänliikkeet menevät konkurssiin tai yrittäjä kuolee. Meillä kysyttiin lapsilta joskus kymmenvuotiaina, että mitä tulee mieleen sanasta verstas, niin he sanoivat, että pölyä ja tuskaa.

-Puulla on nyt hyvä brändi, mikä perustuu puun ekologisuuteen ja ympäristöarvojen korostumiseen. Suomessa on osaavia puualan huippuyrityksiä sekä hienoja puusta tehtyjä kohteita kuten lentoaseman laajennuksen katot ja Musiikkitalon sisustus. Puulla on tulevaisuus, muistuttaa Turpiainen.

Arto Korvenranta, Korvenranta Oy:

Omistajanvaihdokseen tulee valmistautua ajoissa

Järvelässä toimivalla Korvenranta Oy: lla on yli satavuotinen historia puutuoteteollisuuden parissa. Kolmannessa polvessa toimiva kuuden sisaruksen omistama perheyritys on alihankkijana, kalustekomponenttien sopimusvalmistajana ja projektikalusteiden toimittajana useille valmistajille ja toimialoille. Kolmas osa-alue on vanerin ja levyjen CNC- työstöä muun muassa kuljetusteollisuuden tarpeisiin. Yhtiön liikevaihto on noin 4 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 25 henkilöä.

Hallituksen puheenjohtajan Arto Korvenrannan mukaan ensimmäisiä askeleita seuraavaan sukupolvenvaihdokseen on otettu, vaikka se onkin vielä vuosien päässä. -Emme tee kertarysäyksellä mitään vaihdosta, mutta lähtökohtana on, että jatkamme perheyrityksenä. Minun neuvoni muillekin yrityksille on se, että käyttäkää aikaa ja asiantuntijoita. Jos yritys halutaan pitää suvussa, yhtiöjärjestyksen tai osakassopimuksen kautta sukupolvenvaihdos voidaan hoitaa oikeudenmukaisesti ja sovussa.  

-Suosittelen, että yrittäjän palkkaa maksetaan muustakin kuin osingoista. Kun luopumisajankohdan arvonmuodostusta on vaikea ennakoida, on tärkeää turvata oma toimeentulo palkan tai eläkemaksujen muodossa.

Puutuotealalla hyvä tulevaisuus

Korvenranta pitää yrityksen arvonmäärittelyä yhtenä keskeisenä asiana omistajavaihdokseen valmistautuessa. – Me määrittelimme konsulttiyhtiön kanssa yrityksen arvon, jolloin jokainen osakas tietää omistuksensa arvon ja siihen ovat kaikki sitoutuneet. Kun alalla on paljon pieniä yrittäjään leimautuvia yrityksiä, yrityksen substanssiarvo on yrittäjä itse. Vaikka yrittäjä tekisi hyvää tulosta, mahdollisen jatkajan kannalta liiketoiminta tulisi erottaa yrittäjästä.

-On surullista katsottavaa, kun tällä puutuotealalla on hyväkin yrityksiä ajettu alas jatkajan puuttumisen takia. Siksi tällainen omistajavaihdoksia edistävä ja siitä tietoa tuottava hanke on tarpeen. Ajoissa valmistautuminen turvaa sen, ettei tule pettymisiä luopujalle eikä jatkajalle.

Puutuotealan tulevaisuuden Korvenranta näkee hyvänä. – Se edellyttää, että investointeja on yritykseen koko ajan tehtävä. Jos yrityksen kehittäminen laiminlyödään, eikä uusita konekantaa ja ajetaan markkinoita alas, niin vanhentunutta yritystä on vaikea myydä.

-Myös yrittäjän jaksamisesta on pidettävä huolta. Väsyminen tulee usein huonona aikana, jolloin yrityksen arvokin on jotain muuta, kun sen todellinen arvo. Yrittäjän hyvinvointiin satsaaminen on myös osa yrityksen arvonmuodostusta, painottaa Korvenranta. 

Markku Laukkanen

markku.laukkanen@audiomedia.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Janne Liias, janne.liias@puuteollisuus.fi
Ilkka Turpiainen, Ilkka.turpiainen@puuseppien.fi
Arto Korvenranta, arto@korvenranta.fi

Kuvat

Arto Korvenranta, Janne Liias ja Ilkka Turpiainen.
Arto Korvenranta, Janne Liias ja Ilkka Turpiainen.
Lataa
Arto Korvenranta.
Arto Korvenranta.
Lataa
Janne Liias. Kuva: Puuteollisuus ry.
Janne Liias. Kuva: Puuteollisuus ry.
Lataa
Ilkka Turpiainen.
Ilkka Turpiainen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Audiomedia Oy
Audiomedia Oy
Töölöntorinkatu 3 B 39
00260 HELSINKI

+358 50 2589http://www.audiomedia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Audiomedia Oy

Ympäristöministeri Kai Mykkänen: Biotalouden merkitys ilmastopolitiikassa kasvaa10.4.2024 07:20:00 EEST | Tiedote

Ympäristöministeri Kai Mykkänen haluaa biotalouden nousevan vahvasti uuden EU:n komission ohjelmaan. – Uskon, että biotalous nähdään siinä nykyistä kattavammin ja myönteisemmässä valossa myös osana teollisuuspolitiikkaa. Komissio on havahtumassa nyt aiempaa vakavammin eurooppalaisen omavaraisuuden turvaamisen myös teollisuusmateriaaleissa, johon biotalous tarjoaa suuria mahdollisuuksia korvaamaan fossiilisia materiaaleja. –Me tähtäämme siihen, että vuoden 2040 ilmastotavoitteiden laatimista koskevassa vaikuttamisessa biotalous on isossa roolissa. Se on meille tärkeä mahdollisuus, koska Suomi on selkeästi edelläkävijä näissä hankkeissa. Mykkänen näkee biotalousstrategiassa ja uusien puupohjaisten tuotteiden kehitystyössä vilkkuvaa valoa tunnelin päässä. – Komission suunnalta tulee nyt selkeä viesti siitä, että Green Dealista tulee tehdä teollinen hiilenhallintaan tähtäävä Deal, mikä viestii selkeää painopisteen muutosta myös Suomen kannalta edulliseen suuntaan. –Myös ilmastokomissaari W

Ympäristöministeri Kai Mykkänen: EU ulotti toimivaltaansa liian pitkälle metsäaloitteissa3.4.2024 08:56:58 EEST | Artikkeli

Ympäristöministeri Kai Mykkäsen mukaan seuraavan komission on muutettava suuntaa enemmän maa- ja metsätaloutta ymmärtävään suuntaan. – Tämä on seurausta siitä, että nykyisen komission kiihdyttämä Green Deal - ajattelu on saanut vahvan poliittisen vastavoiman. Ilmastopolitiikan päätavoite päästä eroon fossiilisista ja saada Eurooppa ilmaston kannalta kestävälle uralle, mutta se tulee tehdä nykyistä tasapainoisemmalla tavalla. –Komission suunnalta tulee nyt selkeä viesti siitä, että Green Dealista tulee tehdä teollinen hiilenhallintaan tähtäävä Deal. Se viestii selkeää painopisteen muutosta Suomen kannalta edulliseen suuntaan, kun ilmastopolitiikan keinoja katsotaan monipuolisemmin ja tasapainoisemmin kuin aikaisemmin. Mykkäsen mukaan Suomi tekee metsäasioissa vahvaa edunvalvonnan yhteistyötä Ruotsin kanssa. – Pyrimme entistä vahvemmin ennakolliseen vaikuttamiseen, kun seuraavan komission työohjelma on nyt kirjoitusvaiheessa. Haluamme vaikuttaa ajoissa ja olemaan hallituksessa yhteneväis

Yhteiskuntasuhdepäällikkö Anniina Kostilainen: Metsäsektorin yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä lisättävä20.3.2024 09:10:41 EET | Artikkeli

Sahateollisuuden yhteiskuntasuhdepäällikkö Anniina Kostilainen haluaa monipuolistaa metsäkeskustelua tuomalla siihen enemmän ääniä. – Metsäalalla on töissä valtavasti monenlaisista taustoista ja arvopohjilla olevia ihmisiä. Monet heistä ovat tehneet pitkän työuran ja suhtautuvat vastuullisesti metsiin ja toteuttaneet metsän vaalimisen periaatetta omassa työssään. –Moni heistä kokee hyvin vieraaksi tämän nykyisen metsäkeskustelun. He kysyvät, mitä minä olen tehnyt väärin ja miksi minä olen syytettyjen penkillä. Näiden metsäammattilaisten ääniä haluaisin kuulla metsäkeskustelussa enemmän. Metsäkeskustelun polarisaatio on Kostilaisen mukaan seurausta siitä, että metsäkeskustelua käydään etupäässä etujärjestöjen ja organisaatioiden näkökulmasta. – Kun viestit ovat yksipuolisia ja ne edustavat jumiutuneita organisaatioiden kantoja ja edunvalvontaa, aito keskustelu ei ole mahdollista. –Nykyisessä sirpaloituneessa mediassa moni näkökulma jää kuulematta, kun linnoittaudutaan yksipuolisesti oma

Tutkija Tapio Rantala: Eduskunnan enemmistö kannattaa nykyistä metsätaloutta12.3.2024 15:00:00 EET | Artikkeli

Avohakkuiden kieltämistä koskenutta eduskuntakeskustelua tutkineen tutkijan, MMT Tapio Rantalan mukaan eduskunnan selvä enemmistö vastusti avohakkuiden kategorista kieltämistä valtion mailla. – Selvä enemmistö edustajista kannatti pääpiirtein nykyisen tyyppisen metsätalouden jatkamista niin valtion mailla kuin yksityismetsissäkin. –Avohakkuiden korvaajaksi ehdotettua poimintahakkuisiin perustuvaa jatkuvaa kasvatusta ei kuitenkaan vastustettu kategorisesti juuri missään puheenvuorossa. Valtaosa edustajista suhtautui kuitenkin kriittisesti sen käyttöön ainoana metsänkäsittelytapana, mutta sen lisäämiseen soveliailla metsäkohteilla, kuten turvemailla, suhtauduttiin lähes poikkeuksetta myönteisesti, tulkitsee Helsingin Yliopiston Metsätieteiden osaston tutkija Rantala eduskuntakeskustelua. Kansanedustajat jakautuivat ”Avohakkuut historiaan” kansalaisaloitetta koskeneessa keskustelussa puoluerajoja seuraten kahteen leiriin. - Suurempaan, pääpiirtein nykyisen kaltaista metsätaloutta kannatta

Pääministeri Petteri Orpo: Biotalous vahvasti uuden komission ohjelmaan6.3.2024 14:39:17 EET | Artikkeli

Pääministeri Petteri Orpon mukaan hallitus on ottanut metsäpolitiikkaan liittyvissä keskeisissä kysymyksissä tiukan linjan. - Samaan aikaan nostamme komissiolle ja muille jäsenmaille aktiivisesti esiin metsätalouden ja biotalouden hyötyjä sekä näytämme, miten biotalouden avulla voidaan ratkaista ilmastohaasteita. -Hallitus on kääntänyt uuden sivun EU vaikuttamisessa. Suomen keskeisenä prioriteettina tulevan komission ohjelmaan olemaan biotalouden ja kiertotalouden mahdollisuuksien hyödyntäminen, josta olen jo keskustellut komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin kanssa. Biotalouden mahdollisuudet tunnistetaan tänä päivänä Orpon mukaan vahvemmin kuin viisi vuotta sitten. - Komissiolle on perustettu ”CEO Roundtable,” metsäteollisuusyhtiöiden pyöreä pöytä, joka kanavoi näkemyksiä komission johtoon. Komissiossa viesti vaikuttaa viimeinkin menevän perille, kun se on aloittanut valmistella päivitystä biotalousstrategiaan, sanoo Orpo. Biotaloudella ratkaistaan ilmastohaasteita Myötätuul

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye