Metsäteollisuus ry

Puukauppa piristynyt syksyä kohti

Jaa
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-elokuussa yksityismetsistä 19,8 miljoonaa kuutiota puuta, mikä oli 11 prosenttia enemmän kuin vastaavan ajan kymmenen vuoden keskiarvo. Kasvavan puunkäytön rinnalla toimia metsäluonnon monimuotoisuuden edistämiseksi tehostetaan entisestään.

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten puun ostomäärä oli prosentin viime vuoden vastaavaa aikaa pienempi – kymmenen vuoden keskiarvolla mitattuna ostomäärä on kasvanut 11 prosenttia.

”Puukauppa on piristynyt viikko viikolta lomakauden jälkeen ja tahdin odotetaan jatkuvan hyvänä myös loppuvuoden. Kaikelle puulle on kysyntää ja alkavan syksyn hakkuisiin tarvitaan etenkin sulan maan aikana korjattavia kohteita”, sanoo Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo.

Tukkien ostomäärä oli 8,8 miljoonaa kuutiota, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin keskimäärin tammi-elokuussa kymmenenä edellisenä vuotena. Kuitupuun ostomäärä, 10,3 miljoonaa kuutiota, oli 9 prosenttia enemmän kuin keskimäärin kymmenen vuoden vastaavana ajanjaksona.

Kantohinnat pysyneet vakaina

Elokuussa mänty- ja kuusitukista maksettiin keskimäärin 54–57 euroa kuutiolta, mutta hinta vaihteli alueittain ja hakkuutavoittain 39 ja 59 euron välillä. Koivutukin keskihinta oli 42 euroa kuutiolta ja vaihteli 32 ja 46 euron välillä. Kuitupuiden keskikantohinta oli 15–17 euroa kuutiolta ja hinta vaihteli 10 ja 19 euron välillä.

Kantohintojen vaihteluun vaikuttaa korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta. Tämän vuoksi puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä kohteilla.

Kasvavia panostuksia metsäluonnon monimuotoisuuteen

Suomi on kestävän metsätalouden edelläkävijä ja suunnannäyttäjä. Metsiemme vuotuinen kasvu on liki kaksinkertaistunut viimeisen 50 vuoden aikana. Kestävyyden tarkastelussa tulee huomioida kaikki kestävyyden osa-alueet: taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys. Puunkäytön kasvaessa käynnistetty metsäteollisuuden yhteinen metsäympäristöohjelma on hyvä esimerkki ekologisen kestävyyden tehostetusta huomioimisesta.

”Osana metsäympäristöohjelmaa korostamme esimerkiksi metsäluonnon kannalta arvokkaan lahopuun lisäämisen tärkeyttä talousmetsissä. Metsänomistajat päättävät omien metsiensä hoidosta, joten on tärkeää lisätä heidän tietoisuutta lahopuusta aktiivisen ja monikanavaisen viestinnän kautta. Rakennetaan yhdessä ja kasvavasti toimintakulttuuria, jossa hyvään ja ammattimaiseen metsänhoitoon kuuluu myös tietoisesti jätetty ja aikaansaatu metsien monimuotoisuutta rikastava lahopuu", toteaa Salo.

Metsäteollisuus ry:n puuta hankkivat jäsenyritykset ovat myös kouluttaneet henkilöstöään ja yhteistyöyrittäjiä sekä nostaneet lahopuukysymykset esille puukauppojen yhteydessä. Salo esitteli metsäteollisuuden metsäympäristöohjelman etenemistä ministerien Jari Leppä ja Kimmo Tiilikainen pyöreän pöydän keskustelutilaisuudessa Hyvinkään Löytlammilla.

Lisätietoja antavat:

Tomi Salo, metsäjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 045 875 8911
Anu Islander, metsäasiantuntija, Metsäteollisuus ry, puh. 040 729 3678

Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 150 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

Viestintäkontakti: 
Anne Pirilä, viestintäjohtaja puh. 09 132 6645 tai 050 550 9480  

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.

The forest industry directly and indirectly employs approximately 150,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.

Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Contact in Communications:
Anne Pirilä, Communications Director, tel. +358 9 132 6645 or mobile +358 50 550 9480

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Metsäalan koulukampanja tulee taas: metsälähettiläät jakavat nuorille tietoa metsäalan tuotteista ja työmahdollisuuksista1.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Käytämme puupohjaisia tuotteita päivittäin. Samalla metsäteollisuus kehittää jatkuvasti uusia arjen hyödykkeitä, joilla voidaan korvata fossiilisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Näistä tuotteista ja alan opiskelu- ja työmahdollisuuksista kertoo metsäalan yhteinen työnantajamielikuvakampanja, joka pyörähtää käyntiin jo 11. kertaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye