Aalto-yliopisto

Puukaupungit voisivat niellä lähes puolet sementtiteollisuuden hiilipäästöistä

Jaa
Suomalaistutkijat selvittivät, miten paljon uudet puurakennukset voisivat varastoida hiiltä Euroopassa seuraavan 20 vuoden aikana.
Aikalava -paviljonki rakennettiin satavuotiaan Suomen juhlallisuuksiin. Kuva: Vesa Loikas
Aikalava -paviljonki rakennettiin satavuotiaan Suomen juhlallisuuksiin. Kuva: Vesa Loikas

Rakennettu ympäristö synnyttää kolmanneksen maailman kasvihuonepäästöistä. Yksin Euroopassa rakennetaan – lähinnä kaupunkeihin – uusia asuntoja noin 190 miljoonaa neliömetriä vuodessa, ja määrä kasvaa lähes prosentin vuosivauhtia.

Ympäristökuormaa voisi merkittävästi pienentää lisäämällä puurakentamista, osoittaa Aalto-yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijoiden tuore julkaisu. Jos Euroopan uusista asuinrakennuksista 80 prosenttia tehtäisiin puusta ja puuta käytettäisiin talojen rakenteissa, verhouksessa, pinnoissa ja kalusteissa, rakennukset varastoisivat 55 Mt hiilidioksidia vuodessa. Määrä vastaa noin 47 prosenttia maanosan sementtiteollisuuden vuosipäästöistä.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun puurakentamisen hiilivarastointipotentiaalia on arvioitu koko Euroopan tasolla, useilla eri skenaarioilla”, kertoo tohtorikoulutettava Ali Amiri.

Tutkimus perustuu laajaan kirjallisuusanalyysiin. Tutkijat jakoivat 50 tapaustutkimuksen pohjalta rakennukset kolmeen ryhmään sen mukaan, miten paljon puuta niissä on käytetty – ja miten paljon hiilidioksidia ne siksi varastoivat. Vähiten puuta sisältävä ryhmä varastoi hiilidioksidia 100 kg neliömetriä kohden, keskimmäinen 200 kg ja ryhmä, jossa puuta oli eniten, 300 kg.

Tutkijat mallinsivat myös tahdin, jolla 55 Mt:n vuositasoon päästään vuoteen 2040 mennessä. Vuonna 2020 uusista asuinrakennuksista olisi puisia 10 prosenttia ja suurin osa niistä kuuluisi 100-ryhmään, jolloin ne varastoisivat hiiltä 2 Mt vuodessa. Sen jälkeen osuus kasvaisi 2 prosentin vuosivauhtia 2025 asti, sitten 3 prosentin vuosivauhtia 2030 asti, 4 prosentin vauhtia vuoteen 2035 asti ja lopulta 5 prosentin vauhtia vuoteen 2040. Samalla siirryttäisiin rakentamaan ensin 200-ryhmän ja sitten 300-ryhmän puurakennuksia.

Energiatehokkuus syö paljon materiaalia

Energiatehokkuus on rakennusten ekologisuuden käytetyin mittari. Energiatehokkuus vaatii kuitenkin enemmän eristeitä, tehokasta lämmön talteenottoa ja parempia ikkunoita. Esimerkiksi lähes nollaenergiatalojen hiilijalanjäljestä noin puolet syntyy jo ennen kuin niissä on ehditty edes asua.

Kun asumisessa käytettävä energia saadaan yhä enemmän uusiutuvista lähteistä, rakentamisvaiheen merkitys ympäristökuormassa kasvaa entisestään.

”Vihreiden rakennusten sertifikaatteja, kuten LEED ja BREEAM, tulisi kehittää niin, että ne huomioisivat paremmin puurakentamisen ilmastohyödyt”, Amiri sanoo.

Puurakennus on hiilelle pitkäikäisempi varasto kuin sellu tai kartonki. Keskimääräisen suomalaisen puuomakotitalon puurakenteissa on tallessa noin 30 tonnia hiilidioksidia. Se vastaa keskivertoautoilijan yli 10 vuoden hiilidioksidipäästöjä.

”Puurakentaminen on kuitenkin kestävää vain, jos puu on peräisin kestävästi kasvatetuista metsistä”, tutkijatohtori Juudit Ottelin sanoo.

Linkki tutkimusartikkeliin

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tohtorikoulutettava Ali Amiri
puh. 040 321 1200
ali.amiri@aalto.fi


Tutkijatohtori Juudit Ottelin
puh. 050 375 2506
juudit.ottelin@aalto.fi

Kuvat

Aikalava -paviljonki rakennettiin satavuotiaan Suomen juhlallisuuksiin. Kuva: Vesa Loikas
Aikalava -paviljonki rakennettiin satavuotiaan Suomen juhlallisuuksiin. Kuva: Vesa Loikas
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye