Uusi puu

Puupohjaiset tuoteinnovaatiot kiinnostavat Euroopan metsäjohtajia

Jaa
Euroopan unionin jäsenmaiden ja Euroopan komission 40 korkeinta metsävirkamiestä kokoontui syyskuun alussa Finlandia -talolle keskustelemaan EU:n tulevasta metsästrategiasta osana Suomen EU:n puheenjohtajuuskauden ohjelmaa. Uusi puu esitteli tilaisuudessa suomalaisia, jo kaupallisessa tuotannossa olevia puupohjaisia ratkaisuja.
”Voilà, te suomalaiset osaatte yhdistää kauneuden toiminnallisuuteen ja sitä arvostan todella paljon”, UNECEn metsä- ja sahateollisuusosaston päällikkö Paola Deda kiittelee. Deda ihastui etenkin puukuidusta valmistettuihin kosmetiikkapakkauksiin.

Puupohjaiset konkreettiset tuotteet herättivät paljon kiinnostusta kokouksen osanottajien keskuudessa ja Uusi puun näyttelyn ympärillä olikin kuhinaa ja keskustelua kaikilla kokoustauoilla.

Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) metsä- ja sahateollisuusosaston päällikkö Paola Deda oli ensimmäisten joukossa ihastelemassa puuraaka-aineista valmistettuja tuotteita.

”Tämä näyttely kertoo metsä- ja kiertotaloudesta käytännössä. On erittäin tärkeää näyttää, että puun hyödyntäminen monissa erilaisissa tuotteissa on mahdollista ja kannustaa muitakin toimijoita vastaaviin innovaatioihin. Tuotteet ovat toimivia ja suomalainen muotoilu on aina kaunista katsella”, Deda kiittelee.

”UNECE työskentelee erityisesti puun käytön edistämiseksi rakentamisessa. Olen myös erittäin kiinnostunut tuotteista, jotka vähentävät muovin käyttöä pakkaamisessa. Uusiutuvalla puukuiduilla tulee olemaan valtavat markkinat pakkaamisen lisäksi myös tekstiiliteollisuudessa.”

Deda toivoo, että siirtyminen uusiutuvien raaka-aineiden käyttöön ja öljyn korvaaminen puulla tapahtuisi huomattavasti nykyistä nopeampaan tahtiin. Hän esittikin Uusi puu -hankkeelle kutsun saapua esittelemään suomalaisia puuinnovaatioita UNECE:n kongressiin Geneveen marraskuussa, jotta osanottajat näkisivät käytännössä, mihin kaikkeen puuta voi käyttää.

Suomi biokiertotalouden edelläkävijä

Saksan maatalousministeriön metsäpoliittinen neuvonantaja, tohtori Aljoscha Requardt, tunnustaa, että Suomi on paljon Saksaa edellä puupohjaisten tuotteiden kehittämisessä.

”Teillä Suomessa kehitetään valtavasti uusia, puupohjaisia tuotteita, kuten pakkauksia, ja kannustetaan muutenkin edistämään biotaloutta. Meillä Saksassa on vielä melko vähän puupohjaisia kuluttajatuotteita, mutta poliittisesti pyrimme ohjaamaan kehitystä siihen suuntaan.”

”Meillä puun käyttöä on pystytty lisäämään erityisesti rakentamisessa, mutta tällä hetkellä kaikille biokuiduille, pellon tuotteet mukaan lukien, kehitetään uusia käyttömuotoja tutkimuskeskuksissa”, Requardt kertoo.

Requardt’in mukaan Saksan autoteollisuus ei vielä juuri käytä puupohjaisia materiaaleja autojen valmistamisessa, joten sieltäkin löytyisi paljon uusia mahdollisuuksia puukuiduille.

Fossiiliset korvattava puulla

Eurooppalaisten metsänomistajien etujärjestön, CEPF:n, ranskalainen pääsihteeri Fanny-Pomme Langue osallistui myös virkamieskokoukseen. Hänkin tutustui kiinnostuneena puutuotenäyttelyyn.

”Kaikki nämä innovaatiot ovat tärkeitä. En oikein osaa nimetä niistä kiinnostavinta, koska oleellista on, että puulla korvataan mahdollisimman paljon fossiilisia raaka-aineita. Kaikki puupohjaiset tuotteet ovat hyödyllisiä ja paljon uusia tuotteita on vielä tulossa esimerkiksi tekstiili- ja lääketeollisuuteen”, Langue uskoo.

”Suomi ja muutkin Pohjoismaat ovat huomattavasti sitoutuneempia biotalouden edistämiseen kuin esimerkiksi Ranska, mutta kehitystä on tapahtunut myös Ranskassa ja biomateriaalien tutkimus on lisääntynyt.”

Kokouksen jälkeen osanottajat kävivät tutustumassa puukuitujen jalostamiseen ja tuotekehitykseen VTT:n Bioruukki-pilotointikeskuksessa Espoossa. Ohjelmassa oli myös harvesterin hakkuunäytös ja kuusentaimien istutusta metsätyömaalla. Maa- ja metsätalousministeriön järjestämässä ja ministeri Jari Lepän avaamassa tapaamisessa eurooppalaiset metsäpäättäjät saivat kattavan kuvan Suomen metsäsektorin toiminnasta ja tuotekehityksen innovatiivisuudesta.

Suomen Metsäsäätiön mahdollistama Uusi puu -näyttely on seuraavaksi esillä Päättäjien Metsäakatemian osallistujille sekä Kuntamarkkinoilla 11.-12.9.2019 Kuntatalossa, Helsingissä.

Lisätietoa:
Eveliina Pokela, toiminnanjohtaja, Uusi puu -hanke, eveliina.pokela@uusipuu.fi, 044 560 0006.
Teksti ja kuvat Markku Pulkkinen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

”Voilà, te suomalaiset osaatte yhdistää kauneuden toiminnallisuuteen ja sitä arvostan todella paljon”, UNECEn metsä- ja sahateollisuusosaston päällikkö Paola Deda kiittelee. Deda ihastui etenkin puukuidusta valmistettuihin kosmetiikkapakkauksiin.
”Voilà, te suomalaiset osaatte yhdistää kauneuden toiminnallisuuteen ja sitä arvostan todella paljon”, UNECEn metsä- ja sahateollisuusosaston päällikkö Paola Deda kiittelee. Deda ihastui etenkin puukuidusta valmistettuihin kosmetiikkapakkauksiin.
Lataa
Franck Wolter Luxemburgista (vas.), Claire Morlot Ranskasta ja Aljoscha Requardt Saksasta tutustuivat näyttelyyn ja yllättyivät puuraaka-aineen monikäyttöisyydestä.
Franck Wolter Luxemburgista (vas.), Claire Morlot Ranskasta ja Aljoscha Requardt Saksasta tutustuivat näyttelyyn ja yllättyivät puuraaka-aineen monikäyttöisyydestä.
Lataa
Euroopan metsänomistajien järjestön pääsihteeri Fanny-Pomme Langue iloitsee jokaisesta uudesta puupohjaisesta tuotteesta. ”Tärkeintä on korvata fossiilisia raaka-aineita uusiutuvilla materiaaleilla”, hän tiivistää.

Uusi puun toiminnanjohtaja Eveliina Pokela esittelee Latvian maatalousministeriön metsäosaston johtajalle, Arvids Ozols’ille, puupohjaisia tuotteita.
Uusi puun toiminnanjohtaja Eveliina Pokela esittelee Latvian maatalousministeriön metsäosaston johtajalle, Arvids Ozols’ille, puupohjaisia tuotteita.
Lataa
Uusi puun näyttelyssä esiteltiin toistakymmentä suomalaista puukuituinnovaatiota pakkauksista maanparanteisiin.
Uusi puun näyttelyssä esiteltiin toistakymmentä suomalaista puukuituinnovaatiota pakkauksista maanparanteisiin.
Lataa
Euroopan unionin johtavat metsävirkamiehet kokoontuivat Finlandiatalolle syyskuun 2. päivänä keskustelemaan EU:n tulevasta metsästrategiasta. Kokouksen avasi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Kokousvieraat istuttivat kuusentaimia mäntsäläläiselle hakkuuaukolle.
Kokousvieraat istuttivat kuusentaimia mäntsäläläiselle hakkuuaukolle.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Uusi puu
Salomonkatu 17 A
00100 Helsinki

0400 697973http://www.uusipuu.fi

Uusi puu on yli 20 suomalaisen organisaation yhteisö, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä puun käyttöön perustuvasta biotaloudesta ja antaa konkreettisia esimerkkejä puupohjaisista tuotteista ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä.

www.uusipuu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uusi puu

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye