SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Puutarhakauppaa ihan pihalla – 200 S-ryhmän myymälään tulossa puutarhan pop up -myymälä

Jaa

Huhtikuusta alkaen noin 200 S-ryhmän myymälään on tulossa joko 25 tai 50 neliömetrin kokoinen puutarhan pop up -myymälä. Mukana on S-marketteja ja Saleja sekä kuusi Prismaa ja yhdeksän ABC:tä eri puolilla Suomea.

Kuva: Nina Kaverinen
Kuva: Nina Kaverinen

Kaikkein laajimpien Kodin Terrojen ja Prismojen Kesäpihojen lisäksi S-ryhmän myymälöihin nyt saatavat puutarhan pienet pop up -myymälät sijoitetaan pääasiassa myymälöiden parkkipaikoille.

– Ostaminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Samalla, kun käy ruokakaupassa voi ostaa myös kesäkukat, mullat, lannoitteet ja vaikkapa oksasakset. Multasäkit voi lastata parkkipaikalla kätevästi suoraan autoon, ja kaikki ostokset maksetaan kerralla kaupan kassalla, esittelee valikoimapäällikkö Memmu Palander SOK:lta.

Valikoimassa perustuotteita

Pop up -myymälöiden valikoimassa tulee olemaan puutarhakaupan perustuotteita. Painotus on kesäkukissa. Isommista pop up -myymälöistä löytyy myös havuja ja maanpinnan katteita. Lisäksi myynnissä on multaa, lannoitteita, kompostikuivikkeita ja puutarhan työkaluja muun muassa.

– Valikoiman Rainbow-tuotteet ovat Suomessa valmistettuja Avainlippu-tuotteita. Lisäksi 15-kiloinen Puutarhan Kevät -lannoite on vain S-ryhmän pop up -myymälöiden valikoimassa, Memmu Palander kertoo. 

Pop up -puutarhamyymälän aukioloajat ovat samat kuin myymälällä.

S-ryhmän puutarhan pop up -myymälät

-Yhteensä 199:ssä S-ryhmän myymälässä.

-Aukioloajat samat kuin myymälöillä.

-Valikoimissa puutarhan perustuotteita.

-Avaukset huhtikuun puolivälistä alkaen, ensin Etelä-Suomessa ja myöhemmin Pohjois-Suomessa.

Ohjeita ja vinkkejä puutarhaan löytyy muun muassa Yhteishyvä.fi:stä hakusanalla kasviopas tai linkistä https://www.kodinterra.fi/fi/terra/ohjeet/kasvioppaat-123

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Memmu Palander, valikoimapäällikkö, SOK, merja.palander(at)sok.fi, puh. 040 537 2005

Kuvat

Kuva: Nina Kaverinen
Kuva: Nina Kaverinen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on osuustoiminnallinen yritysryhmä, joka muodostuu 19 alueosuuskaupasta, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) sekä niiden tytäryhtiöistä. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

S-ryhmän keskeiset liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, rautakauppa sekä rahoituspalvelut. S-ryhmän vähittäismyynti oli vuonna 2018 noin 11,5 miljardia euroa, ja se oli suurin yksityinen työllistäjä Suomessa yli 38 000 työntekijällään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme