Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Puutteita työnantajan suunnittelemassa ja kokoamassa koneessa, sakkoja esimiehelle ja toimitusjohtajalle

Jaa

Satakunnan käräjäoikeus on 8.9.2022 tuominnut satakuntalaisen yrityksen toimitusjohtajan työturvallisuusrikoksesta sekä laiteturvallisuusrikkomuksesta 15 päiväsakon sakkorangaistuksen.

Käsiteltävänä oli toukokuussa 2021 tapahtunut työtapaturma. Työntekijä työskenteli sangan painokoneella, jolla hän painoi muoviseen lattiakaivoon sankoja. Kone oli työnantajan itse valmistama yksittäiskappale ja tarkoitettu juuri tähän työhön. Työskentelyn aikana työntekijän sormet puristuivat koneen suojaamattomien laiteosien väliin.

Työtapaturman johdosta suoritetulla tarkastuksella havaittiin, että työnantajan toiminnassa oli puutteita niin työnantajan asemassa, kuin myös laitteen valmistajan asemassa. Työsuojeluviranomainen katsoi, että koneessa oli puutteita hätäpysäyttimessä sekä koneen vaara-alueen suojaamisessa. Lisäksi koneen vaarojen selvittämisestä ja arviointia ei ollut tehty eikä koneesta ollut laadittu käyttöohjetta. Koneeseen ei ennen käyttöön ottamista ollut tehty vaatimuksenmukaisuusvakuutusta.

Käräjäoikeudessa vastaaja myönsi syyllistyneensä työturvallisuusrikokseen, mutta pyysi kuitenkin oikeutta huomioimaan, että puute vaarojen arvioinnissa oli koskenut vain tätä laitetta eikä kyse ole ollut olennaisista tai laajamittaisista työturvallisuuspuutteista. Työpaikalla ei myöskään ollut tapahtunut muita merkityksellisiä työtapaturmia.

Laiteturvallisuusrikkomuksen osalta vastaaja kiisti syyllistyneensä rikokseen, koska hän ei ollut rikkonut asetusta koneiden turvallisuudesta tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta. Vastaajan mukaan laitteen suunnittelussa työturvallisuusriskinä tunnistettiin ja varauduttiin siihen tilanteeseen, että laitteen sylinterin ollessa yläasennossa jokin puristuu sylinterin ja sangan pitimen väliin. Suunnittelussa oli mukana laajempi ryhmä, mutta silti työtapaturmatilanteen kaltaista riskiä ei tunnistettu.

Käräjäoikeus hyväksyi syyllisyyden tunnustamisen työturvallisuusrikoksen osalta ja katsoi vastaajan syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Laiteturvallisuusrikkomuksen osalta käräjäoikeus katsoi, että vastaaja oli yhtiön edustajana sallinut koneen käyttöönoton yhtiössä, vaikka hän ei ollut noudattanut koneturvallisuusasetuksen säännöksiä eli ei tehnyt koneen turvallisuuden arviointia, vaatimuksenmukaisuusvaatimusta, laatinut ohjekirjaa tai laittanut CE-merkintää.

Käräjäoikeus katsoi, että vastaajan toiminta oli tilanteessa tahallista. Perusteluina käräjäoikeus toteaa, että vastaajan olisi yhtiön toimitusjohtajana tullut varmistua uuden koneen käyttöön ottamiseen liittyvästä lainsäädännöstä. Se, että vastaaja ei ollut toiminut näin, vaan oli tietämätön koneasetuksen sisällöstä, ei käräjäoikeuden mukaan poistanut tahallisuutta.

Yhtiölle tuomittiin 4 000 euron yhteisösakko. Yhtiö oli vaatinut yhteisösakon jättämistä tuomitsematta, koska työturvallisuusrikos, josta yhtiön toimitusjohtaja tuomittiin, on vähäinen ja lisäksi tämä omistaa yhtiön lähes kokonaan.
Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että työturvallisuusrikos ei tässä tapauksessa ollut vähäinen. Käräjäoikeus myös arvioi, että menettämisseuraamuksen tuomitsemisen ei olisi kohtuutonta, kun otettiin huomioon yhtiön liikevaihdon ja työntekijämäärään suuruus.

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue muistuttaa, että jos työnantaja ottaa käyttöön itse valmistamansa koneen, on sen huomioitava koneiden turvallisuudesta annettu valtioneuvoston asetus ja sen velvoitteet. Lisäksi työnantajan tulee tietysti huomioida työturvallisuuslain ja sen nojalla annettujen asetusten säädökset.

Satakunnan käräjäoikeuden tuomio 8.9.2022, R 22/1111. Ei vielä lainvoimainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lakimies Matti Suontausta, 0295 018 152, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Etelä-Suomen aluehallintovirasto määräsi 28.9.2022 uhkasakolla tehostettuna Vantaan kaupungin huolehtimaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittävyydestä7.10.2022 15:36:38 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt 800 000 euron sakon uhalla Vantaan kaupungin huolehtimaan viimeistään 23.12.2022, että lasten asioista vastaavilla sosiaalityöntekijöillä on lastensuojelulain 11 §:n mukaisesti korkeintaan 35 lasta asiakkaanaan, tarvittaviin lastensuojelupalveluihin ohjautuminen on järjestetty lasten tarpeiden mukaisesti viivytyksettä ja kaikille lastensuojelupalveluja tarvitseville lapsille on nimetty heidän asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä. Vantaan kaupungin tulee toimittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle viimeistään 30.12.2022 selvitys tilanteesta ja tehdyistä toimenpiteistä. Samassa päätöksessä aluehallintovirasto antoi huomautuksen Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalle. Vantaa on laiminlyönyt velvollisuutensa huolehtia siitä, että sosiaalihuoltolain mukaisen lapsiperheiden sosiaalityön yksikön käytettävissä on riittävästi sosiaalihuollon ammattihenkilöitä lakisääteisten palvelujen järjestämiseksi. Vantaan kaupungin toime

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme