Pyöräilyn kansainvälinen suurtapahtuma Saimaalle

Heinäkuussa ajettavan Saimaa Cycle Tour kulkee keskellä maailman kauneimpia järvimaisemia. Tapahtuma eroaa muista kansainvälisistä pyöräilykisoista sillä, että se päästään ajamaan keskikesän yöttömän yön valossa. Tapahtuman lähtö Imatralta tapahtuu perjantai-iltana 9. heinäkuuta ja maaliin Imatralle palataan lauantaina. Reitin on suunnitellut maantiepyöräilyn kolminkertainen Suomen mestari ja tapahtuman järjestäjiin kuuluva Juho Suikkari yhdessä tapahtuman lähettilään, kansainvälisen ammattilaispyöräilyn korkeimmalla tasolla kilpailevan Jaakko Hännisen kanssa.
”Emme kutsu Saimaa Cycle Touria kilpailuksi, vaan kaiken tasoisille pyöräilyn harrastajille avoimeksi tapahtumaksi. Saimaa pystyy ainutlaatuisine maisemineen tarjoamaan pyöräilijöille poikkeuksellisen hienon, keskiyön auringon sävyttämän kokemuksen. Uskonkin, että meillä on mahdollisuus maailmanluokan pyöräilytapahtumaksi, jolla on vahva potentiaali myös Suomen ja Saimaan matkailun edistämiseksi. Kaikki reitin esittelevät kunnat ja kaupungit ottavatkin osallistujamme avosylin vastaan ja varmistavat heille mieleenpainuvan pyöräilyelämyksen”, kertoo Juho Suikkari ja jatkaa: ”Hyvin järjestetyllä pyöräilyn suurtapahtumalla on myös yhteiskunnallisesti merkittävä vaikutus paitsi terveyttä edistävän pyöräilyharrastuksen kasvattajana, myös reitin varrelle taloudellisesti. Ruotsin perinteikäs Vätternjärven ympäriajo houkuttelee vuosittain paikalle lähes 30 000 osallistujaa, enkä näe mitään syytä, miksi Saimaa ei voisi tulevaisuudessa tehdä samoin.”
Saimaan ympäri myötäpäivään
Imatralta starttaava pyöräilyreitti kulkee Puumalan sataman ja Sulkavan kautta Savonlinnaan, josta Punkaharjun ja Ruokolahden kautta takaisin maaliin Imatralle. Tapahtuman pääreitin pituus on noin 285 kilometriä, jonka suorittamisen maksimiaika on 18 tuntia. Saimaa Cycle Touriin on myös mahdollista valita lyhyempi ”Äitsaaren Jaakon” kierros Jaakko Hännisen harjoittelureitille ja lapsillekin on oma ohjattu pyörähdyksensä. Reitille startataan Imatrankosken juurelta pienryhmissä.
”Kuka tahansa normaalilla kunnolla varustettu ja jonkinlaista kestävyysliikuntaa harrastava pärjää kyllä Saimaan kierroksella. Reitin suorittamisen maksimiajan olemme laskeneet pysähdyksineen 16 kilometrin keskinopeudella. Reitin varrella on juoma- ja välipalapisteitä vähintään parin tunnin välein ja lämmintä ruokaa tarjoillaan kahdella huoltopisteellä. Ajovälineeksi suosittelemme kilpapyörää tai vastaavaa, mutta jos reitille on lähdössä ilman kiirettä riittää ihan normaali, sähkötön hybridi-kaupunkipyöräkin. Jalkaan suosittelen hiertämättömiä pyöräilyhousuja ja kypärä on luonnollisesti pakollinen. Vasta-alkajan on hyvä hakea tuntumaa pyöräilyyn talven aikana vaikkapa spinning-tunnilta ja lumien sulettua maantieltä”, vinkkaa Suikkari ja lisää: ”Koronatilanteen osalta noudatamme tapahtuman suunnittelussa vallitsevia viranomaisohjeistuksia. Kyseessä on ulkoilmatapahtuma eikä reitille lähdetä massalähdöin. Ulkomaalaisilla osallistujilla on Saimaalla samalla myös ainutlaatuiset lomailumahdollisuudet."
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho Suikkari, Saimaa Cycle Tour
+358 50 353 8281, juho@saimaacycletour.com
Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Tehtaankatu 40 B 21, 00150 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestys1.6.2023 11:11:36 EEST | Tiedote
Hampurilaisiin erikoistunut Burger Lovers Finland -yhteisö ja Foodora etsivät taas yleisöäänestyksellä Suomen parasta hampurilaisravintolaa. Viime vuonna ääniä annettiin yli 30 000 ja voittajaksi osoittautui JJ’S BBQ Salosta. Yhteisö on laatinut äänestyksen pohjaksi yli sadan laadukkaita hampurilaisia tarjoavan ravintolan listauksen. Äänestysaikaa on sunnuntaihin 11.6. ja Suomen paras hampurilaisravintola julkistetaan Helsingin Rautatietorilla järjestettävän Burger Lovers -festivaalin avajaispäivänä 14.6.
Viroon lisää Michelin-tähtiä, myös ensimmäinen kahden tähden ravintola25.5.2023 12:15:44 EEST | Tiedote
Maailman arvostetuin ja kansainvälisesti tunnetuin ravintola-alan tunnustusjärjestelmä The Michelin Guide julkisti Viron Michelin-oppaan toisen painoksen. Maa sai nyt ensimmäisen kahden tähden ravintolan, joka on 180° by Matthias Diether. Lisäystä listalle toi myös kuudes Bib Gourmand-ravintola Tuljak, sekä uusi Michelin Green Star -ravintola Soo. Viron Michelin-suosituslistalla on nyt yhteensä 34 ravintolaa.
Vesa-Matti Loiri ravintola Eliten taiteilijapöytään ja klassikkolistalle24.5.2023 14:24:52 EEST | Tiedote
Kulttuuri- ja taiteilijaravintola Elite ikuisti Vesa-Matti Loirin legendaariseen taiteilijoiden kantapöytään ja klassikkoruokalistalle. Loirin nimikkoannos on hänen suosikkiruokiinsa kuulunut klassinen suomalainen läskisoosi, jota Elitessä on aika-ajoin ollut tarjolla. Vesa-Matti Loiri vieraili Elitessä ensimmäisen kerran näyttelijä Siiri Angerkosken kutsumana 60-luvun lopulla ja on siitä lähtien kuulunut ravintolan kanta-asiakkaisiin. Vesa-Matti Loiri on Tauno Palon ja Matti Pellonpään rinnalla kolmas suomalainen taiteilija, joka on tullut nimikyltillä ikuistetuksi Eliten legendaariseen taiteilijapöytään.
Tapio Lehtisen pelastaja kastoi kisaveneen Helsingissä - Galiana WithSecure matkalle maailman ympäri24.5.2023 12:50:29 EEST | Tiedote
Tapio Lehtinen Sailing on solminut pääyhteistyökumppanisopimuksen suomalaisen kyberturvallisuusyhtiö WithSecuren kanssa. Yhteistyön myötä Lehtinen tiimeineen starttaa legendaarisen Whitbread Round the World -kisan 50-vuotisjuhlakilpailuun Ocean Globe Raceen nyt uudelleennimetyllä Swan 55 -joolilla Galiana WithSecure. Kilpailun kauneimman veneen ja venekunnan kummina toimii suomalaispurjehtijan Intian valtamerestä marraskuussa pelastanut ja GGR-voitollaan kilpapurjehduksen historiaan purjehtinut Kirsten Neuschäfer.
Akseli Herlevi toi himoitun gourmet-kebabin Jyväskylään, Seinäjoelle ja Ouluun24.5.2023 09:55:38 EEST | Uutinen
Hampurilaisguru Akseli Herlevi perusti Naughty BRGR:in rinnalle viime syksynä DIF Döner -ravintolan yhdessä Lähi-Idän makuihin erikoistuneen keittiömestari Iman Gharaghozlun kanssa. Ravintolakriitikoilta kiitosta kerännyt, Suomen tuoreimman kebabin luvannut DIF Döner uudisti kebabkansan näkemyksiä siitä, miltä aidon döner kebabin tulee maistua. Nyt Herlevi tuo laadukkaat kebabit myös Jyväskylään, Seinäjoelle ja Ouluun yhdessä Naughty BRGR -ravintoloiden kanssa. Myös Helsinkiin avautuu uusi DIF Döner -ravintola.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme