QMG kasvattaa turvallisuuspalveluitaan ostamalla FireSecin

Vuonna 2019 perustettu FireSec tarjoaa kunnille, ammattimaisille kiinteistönomistajille, kauppakeskuksille ja asuinkiinteistöille teknisen turvallisuuden palveluita, kuten paloilmoittimia, hälytyksensiirtoja, turvavalaisimia, kameravalvonta- ja murtohälytysratkaisuja sekä turvatekniikan huoltoa ja asiantuntijapalveluita.
FireSecin palveluksessa on seitsemän ammattilaista ja vuoden 2022 liikevaihto oli noin 2,0 miljoonaa euroa. Yhtiön kotipaikka on Lempäälä.
QMG-konsernissa FireSec liittyy QMG Partners -verkostoon, jossa toimii 11 talotekniikan palveluyritystä pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomessa. Yrityskauppa ei vaikuta henkilöstön asemaan, vaan koko johto ja henkilöstö jatkavat tehtävissään. Yrittäjät Marko Saviahde, Saku Tölli ja Jarno Saviahde liittyvät QMG:n pohjoismaisen emoyhtiön Nimlas Groupin osakasohjelmaan.
– QMG haluaa olla vahvasti mukana turvallisuuspalveluiden kehityksessä, ja etsimme lisää hyviä yrityksiä, jotka luovat laadukasta turvallisuutta. FireSec ja sen yrittäjät täydentävät palveluvalikoimaamme ja maantieteellistä peittoamme hienosti. Marko, Saku ja Jarno ovat luoneet yrityksen, jonka osaaminen ja asiakaspalvelu tunnustetaan laajasti, QMG Partnersin toimitusjohtaja Pekka Pöykkö kertoo.
Turvatekniikka-alalla ratkaisevat ammattitaito ja palvelualttius
Toimitusjohtaja Marko Saviahde on toiminut kiinteistöturvallisuusalalla yli kymmenen vuotta, josta yrittäjänä vuodesta 2019. Ala kehittyy ja järjestelmät monipuolistuvat, joten FireSec kehittää ammattitaitoaan johdonmukaisesti.
– Asiakkaat ovat kiinnostuneita uusista ratkaisuista, kuten etävalvonnasta, mutta toimintavarmuutta kaikki pitävät tärkeimpänä vaatimuksena turvajärjestelmille. TUKES:in valtuuttamana palohälytysjärjestelmien toteuttajana meillä on hyvät valmiudet tarjota sen ympärillä laajaa ja laadukasta palveluvalikoimaa. Toinen tärkeä tekijä on kyky reagoida tehokkaasti ja palvelualttiisti erilaisiin tarpeisiin, koska turvallisuus on aina kriittinen asia, FireSecin toimitusjohtaja Marko Saviahde toteaa.
Liittyminen QMG Partnersiin ja QMG-konserniin tarkoittaa Marko Saviahteen mielestä kasvumahdollisuuksia ja asiakaspalvelun laajentamista.
– Tulemme vahvistamaan asemiamme pääkaupunkiseudulla sekä jatkamaan Pirkanmaalla, Turun seudulla, Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Asiakkaillemme pystymme tarjoamaan laajempaa palveluvalikoimaa QMG:n muiden yhtiöiden kanssa. QMG:n malli sopii meille erinomaisesti – vastaamme jatkossakin omasta liiketoiminnastamme, ja saamme konsernilta tukea muun muassa strategiseen suunnitteluun ja hankintoihin, Marko sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Pöykkö, toimitusjohtaja, QMG Partners Oy, pekka.poykko@qmg.fi, 050 432 4822
Marko Saviahde, toimitusjohtaja, FireSec Oy, marko.saviahde@firesec.fi, 044 981 5459
Kuvat







Linkit
Tietoja julkaisijasta
QMG Partners lyhyesti
QMG Partnersiin kuuluvat AET-Automaatio, Hausmatic, Ilmastointi-Mikenti, KT Paloturvapalvelut, Palokatkot Vänskä, Kylmäkolmonen, LVI-Trio, JRA-Sähkö, JT-Sähkötekniikka, SW-Sähkö ja Vesijohtoliike J. Laitinen. Vuoden 2022 aikana QMG Partners -verkosto laajentui liiketoiminta- ja yrityskaupoilla sekä lähes 10 miljoonan euron operatiivisella kasvulla. Verkoston liikevaihto ylitti 70 miljoonaa euroa vuoden 2022 aikana, ja se työllistää noin 390 talotekniikkahuollon ja -palveluiden osaajaa.
QMG-konserniin kuuluu yhteensä yli 40 yritystä, jotka tarjoavat talotekniikkaurakointia ja -projekteja sekä huoltoa ja palveluita. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2022 noin 230 miljoonaa euroa ja sen henkilöstöön kuuluu noin 1300 alan ammattilaista. QMG kuuluu Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa toimivaan Nimlas Groupiin, jonka pääomistaja on KLAR Partners. Omistajina on myös noin 500 avainhenkilöä, ja heistä yli 150 on qmg:laisia. www..qmg.fi
FireSec lyhyesti
FireSec on vuonna 2019 perustettu turvatekniikkayritys, joka tarjoaa asiakkailleen teknisen turvallisuuden palveluita, kuten paloilmoittimia, hälytyksensiirtoja, turvavalaisimia, kameravalvonta- ja murtohälytysratkaisuja sekä turvatekniikan huoltoa ja asiantuntijapalveluita.
FireSecin liikevaihto oli vuonna 2022 noin 2,0 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 7 turvatekniikka-ammattilaista. Yhtiön kotipaikka on Lempäälä ja toiminta ulottuu myös pääkaupunkiseudulle, Turun seudulle, Pohjanmaalle sekä Keski-Suomeen. Yhtiön osakkaita ovat Marko Saviahde, Saku Tölli ja Jarno Saviahde. www.firesec.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Quattro Mikenti Group
Nimlas Groupille hyvä tulos vuonna 2022 ja vahva alku vuoteen 20232.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2021 perustettu Nimlas Group ylsi hyvään tulokseen ensimmäisenä täytenä toimintavuotenaan. Tulos (pro forma) perustuu vahvaan liiketoimintaan ja kasvuun konsernin molemmissa talotekniikkayhtiöissä, ruotsalaisessa Sandbäckensissa ja suomalaisessa QMG:ssa. Joulukuun lopussa 2022 Nimlas julkisti lisäksi ostavansa norjalaisen sähköteknisiin palveluihin ja -urakointiin keskittyvän Konstelin. Yrityskauppa vahvistettiin helmikuussa 2023.
Quattroservices mukana Laakson yhteissairaala -hankkeen talotekniikka-allianssissa15.5.2023 15:30:00 EEST | Tiedote
Quattroservices on solminut toukokuussa Laakson yhteissairaala -hankkeen talotekniikka-alaurakka-allianssin allianssisopimuksen. Helsinkiin Laakson alueelle rakennetaan kaksi uutta sairaalarakennusta ja kaksi suojeltua rakennusta peruskorjataan.
Jukka Kivimäki käänsi Movitekin tuloskuntoon ja siirtää vetovastuun nyt Oiva Loukkojärvelle2.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Movitekin toimitusjohtajaksi on 2.5.2023 alkaen nimitetty LVI-urakoinnissa noin 40 vuoden kokemuksen omaava Oiva Loukkojärvi. Hän on uransa aikana toiminut myös yrittäjänä sekä projektipäällikkönä Movitekin lisäksi Arella ja Caverionilla.
QMG kasvaa Kuopiossa ostamalla Sähköasennus Virtoon21.4.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Talotekniikkakonserni QMG ostaa Kuopiossa toimivan Sähköasennus Virtoo Oy:n, joka keskittyy sähköjärjestelmien uudistamiseen ja huoltopalveluihin. Pohjois-Savo kiinnostaa QMG:ta, vahvistaa aluejohtaja Mikko Sahikallio.
QMG Partners ja Digisys yhdistävät turvatekniikan älykkäät palvelut ja asennukset1.3.2023 12:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikan asennus- ja huoltopalveluita laajasti tarjoava QMG Partners Oy ja turvatekniikan digitalisaation asiantuntija Digisys Oy ovat solmineet kumppanuussopimuksen, joka yhdistää turvatekniikan asiantuntijapalvelut, asennukset ja huollon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme