SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Radisson Blu Hotel Oulu uudistuu

Jaa
Ikoninen Radisson Blu Hotel Oulu uudistuu. Uudistushanke toteutetaan vuosien 2019-2020 aikana. Sen tavoitteena on vahvistaa hotellin asemaa kansainvälisesti vetovoimaisena ja kor-keatasoisena majoituselämysten tarjoajana sekä loisteliaana tapahtumahotellina.

Matkailuala on kasvanut Suomessa voimakkaasti viime vuosina. Positiivinen kehitystrendi näkyy myös entistä monipuolisempien majoituspalveluiden kysynnässä.

- Tehtävänämme on luoda palveluita, joiden avulla Suomesta rakennetaan entistä houkuttelevampi matkailukohde. Radisson Blu Hotel Oulu on ulkomaisten vieraidemme pitkäaikainen suosikki, ja hotellin asiakastyytyväisyys onkin jo usean vuoden ollut pohjoismaisten Radisson Blu Hotellien paras”, sanoo Radisson Blu Hotellien Suomen liiketoimintajohtaja Timo Vepsäläinen.

Radisson Blu Hotel Oululla on jo vuosikymmenien ajan ollut suuri merkitys kaupungissa. Sille on muodostunut erityinen paikka oululaisten sydämissä, ja se on tärkeä kumppani niin yksittäisten vieraiden kuin yritysten keskuudessa.

- Koko uudistushanke tähtää vieläkin vaikuttavampaan asiakaskokemukseen. Uudistunut hotelli tulee olemaan syy tulla kaupunkiin, ja josta oululaiset voivat olla ylpeitä. Oulussa on paljon kansainvälisestikin kiinnostavia ilmiöitä, ja niitä tuodaan osaksi hotellielämystä, kertoo Radisson Blu Hotel Oulun hotellinjohtaja Tarja Karvola.

Uudistuksen myötä suositusta tapahtumatalosta tulee entistäkin loisteliaampi ja monipuolisempi elämyskeskus.

- Kokous- ja tapahtumapuolella luomme uudenlaiset puitteet monille erilaisille tavoille kohdata ja viettää aikaa yhdessä sekä järjestää vaikuttavia tapahtumia, sanoo Tarja Karvola.

Hotelli toimii täysipainoisesti ja palvelee asiakkaita normaalisti aina uudistushankkeen alkamiseen asti. Hankkeen on suunniteltu käynnistyvän loppukesästä 2019. Henkilökuntaa, asiakkaita ja sidosryhmiä on informoitu hankkeen alkamisesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Timo Vepsäläinen, Radisson Blu Hotellien Suomen maajohtaja ja SOK:n kansainvälisen hotelliliiketoimin-nan liiketoimintajohtaja, Sokotel Oy, timo.vepsalainen@radissonblu.com, p. 050 401 2318


Tarja Karvola, hotellinjohtaja, Radisson Blu Hotel Oulu, tarja.karvola@radissonblu.com, p. 050 388 3309

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

Radisson Blu -hotelliketju kuuluu Radisson Hotel Groupiin, joka on yksi maailman nopeimmin kasvavista hotelliryhmittymistä. Ryhmään kuuluvat Radisson Blu Hotellien lisäksi Radisson Collection, Radisson, Radisson RED, Park Plaza, Park Inn by Radisson sekä Country Inn & Suites by Radisson -hotellit. Radisson Hotel Groupilla on toiminnassa ja rakenteilla yli 1 400 hotellia ympäri maailmaa. Radisson Blu Hotelleja on Suomessa kahdeksan, joista neljä Helsingissä sekä yksi Espoossa, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Hotellit ovat keskittyneet tarjoamaan yksilöllisiä elämyksiä, ja yhteistä niille on kansainvälisesti palkittu palvelun laatu. Kaikki Suomen hotellit ovat Green Key -sertifioituja. Radisson Hotel Group on valittu jo yhdeksänä vuonna peräkkäin maailman eettisimpien yritysten joukkoon.

 

Sokotel Oy on SOK:n matkailu- ja ravitsemisliiketoimintaa harjoittava tytäryhtiö, joka operoi Suomessa seitsemää Radisson Blu Hotellia sekä neljäätoista Sokos Hotellia. Sokotel Oy toimii pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Oulussa ja Vaasassa. Radisson Blu Marina Palace Hotelin liiketoiminnasta Turussa vastaa Turun Osuuskauppa.              

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Coop-tuotteita löytyy S-ryhmän myymälöistä jo yli 400 – Coop-simasta kevään hittituote?9.4.2024 07:30:00 EEST | Tiedote

Jo lähes neljäsosa entisistä Rainbow-tuotteista korvautuu kevään aikana laatu-hinta-suhteeltaan erinomaisilla Coop-tuotteilla S-ryhmän myymälöissä ja Coop-tuotesarjaan tuodaan jatkuvasti myös uusia tuotteita. Coop-tuotteita löytyy siis jo osapuilleen saman verran kuin mitä Xtra- tai Kotimaista-tuotesarjoihin kokonaisuudessaan kuuluu. Coopista kasvaa S-ryhmän selvästi laajin oma tuotesarja, johon tulee kuulumaan yli 1500 tuotetta.

Prisman data näyttää: Suomalaisten tapa grillata on murroksessa – nyt halutaan pitkää nautintoa8.4.2024 07:45:00 EEST | Tiedote

Koronavuosina suomalaiset panostivat kalliiden ja hienojen grillien ostamiseen, mutta nyt suunta on kääntynyt, kertoo Prisman tuore myyntidata. Tällä hetkellä suomalaiset hakevat grillauksesta uudella tavalla pitkäkestoisia elämyksiä, mistä kertoo muun muassa savustuslastujen ja erityisesti pitkään hauduttamiseen soveltuvien digitaalisten paistomittareiden myynnin merkittävä kasvu. Ylipäätänsä grillauksen lisävarusteisiin satsataan nyt uudella innolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye