Finanssiala ry

Rahastoista lunastettiin 257 miljoonaa euroa

Jaa
Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin maaliskuun aikana nettomääräisesti 257 miljoonaa euroa. Heikon markkinakehityksen seurauksena rahastopääoma supistui yli kahdella miljardilla eurolla. Kuun lopussa rahastojen yhteenlaskettu arvo oli 114,4 miljardia euroa.

Eniten varoja lunastettiin osakerahastoista, yhteensä 304 miljoonaa euroa. Myös lyhyen koron rahastot menettivät 136 miljoonaa euroa. Sen sijaan vaihtoehtoisiin rahastoihin sijoitettiin nettomääräisesti 129 miljoonaa euroa. Vaihtoehtoisista rahastoista erityisesti kiinteistörahastot olivat suosittuja.  Myös yhdistelmärahastot ja pitkän koron rahastot houkuttelivat hieman enemmän uusia pääomia kuin niistä lunastettiin.

milj. EUR

Nettomerkinnät

maaliskuu 2017

Nettomerkinnät

vuoden alusta

Pääoma

31.3.2018

Osakerahastot

-304

386

42 891

Yhdistelmärahastot

26

182

22 332

Pitkän koron rahastot

29

-232

31 056

Lyhyen koron rahastot

-136

-82

13 949

Vaihtoehtoiset rahastot

129

179

4 148

YHTEENSÄ

-257

434

114 376

Hermoilu osakemarkkinoilla jatkui maaliskuussa, kun presidentti Trumpin asettamat tuontitullit lietsoivat huolia kauppasodan leimahtamisesta. Kiina ilmoitti omista vastatulleistaan, joihin Yhdysvallat jälleen vastasi uusilla toimilla. Pahimmat skenaariot laajamittaisesta kauppasodasta eivät ole toteutuneet, mutta kahden suurvallan avoin nokittelu on joka tapauksessa myrkkyä markkinatunnelmille. Myös suurten amerikkalaisten teknologiayhtiöiden kohut näkyivät yhtiöiden osakkeiden myyntiaaltoina, mikä heikensi kokonaisindeksien kehitystä maaliskuussa.

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed nosti odotusten mukaisesti ohjauskorkoaan maaliskuun lopulla. Tälle vuodelle odotetaan vielä kolmea koronnostoa. Korkojen nousu on nähty mahdollisena osakemarkkinoiden yhdeksän vuotta jatkuneen nousuputken katkaisijana. Korot kuitenkin nousevat siksi, että talous kasvaa vahvasti ja inflaation odotetaan kiihtyvän sen seurauksena. Osakkeet yleensä menestyvät korkojen noustessakin, kunhan talous kasvaa ja odotukset pysyvät positiivisina. Rahapolitiikan muutos on kuitenkin merkittävä verrattuna viimeiseen vuosikymmeneen, jonka aikana Fed on tukenut markkinoita sekä matalin koroin että mittavin arvopaperiostoin. Tämän tuen vähittäinen poistuminen markkinoilta on se elementti, joka näyttää muuttaneen tunnelmia markkinoilla.

”Sijoittavat pohtivat nyt, onko alkuvuodesta nähty osakekurssien korjausliike pysyvä merkki laskumarkkinasta vai ohimenevä töyssy. Maailmantalouden vahva kasvu puoltaisi osakkeiden nousua, mutta ilmassa on myös uhkakuvia. Tasapainoilua ja suunnan hakemista on luultavasti luvassa seuraavienkin kuukausienkin aikana”, summaa johtava asiantuntija Elina Salminen Finanssiala ry:stä.

Lähes kaikki osakerahastoluokat menettivät pääomia. Eniten varoja lunastettiin Eurooppaan sijoittavista osakerahastoista, yhteensä 230 miljoonaa euroa. Ainoastaan Pohjois-Amerikkaan ja globaalisti sijoittavat rahastot keräsivät nettomääräisesti uusia pääomia.

Parhaaseen vuosituottoon ylsivät Japaniin sijoittavat osakerahastot 7,4 prosentin tuotolla. Suomi-rahastot menestyivät parhaiten tuoton ja riskin suhdetta kuvaavalla Sharpen luvulla (Sharpe 12 kk 0,6). Mitä suurempi Sharpen luku on, sitä paremmin rahasto on tuottanut suhteessa riskiinsä.

milj. EUR

Nettomerkinnät

maaliskuu 2017

Nettomerkinnät

vuoden alusta

Pääoma

31.3.2018

Tuotto

12 kk (ka.)

Suomi

-66

-89

5 441

6,0 %

Pohjoismaat

-36

-142

4 191

-1,9 %

Eurooppa

-230

-358

7 261

2,1 %

Pohjois-Amerikka

89

422

5 618

-2,6 %

Japani

-4

135

1 182

7,4 %

Tyynenmeren alue

-11

21

379

0,0 %

Kehittyvät markkinat

-75

-31

6 800

5,0 %

Maailma

48

436

10 730

-1,2 %

Toimialarahastot

-21

-9

1 289

0,2 %

YHTEENSÄ

-304

386

42 891

 

Pitkän koron rahastoista eniten uutta pääomaa sijoitettiin euroalueen valtionlainoihin sijoittaviin rahastoihin, yhteensä 54 miljoonaa euroa. Myös luokitellut yrityslainat keräsivät pääomia, sekä euroalueella (32 miljoonaa euroa) että globaalisti (48 miljoonaa euroa).

Parhaaseen vuosituottoon ylsivät euroalueen korkeariskiset yrityslainat 2,8 prosentin keskimääräisellä tuotolla. Kyseinen rahasoluokka on tarjonnut parhaan vuosituoton jo 10 kuukauden ajan. Sama rahastoluokka menestyi parhaiten myös Sharpen mittarilla mitattuna (Sharpe 12 kk 2,6).

milj. EUR

Nettomerkinnät maaliskuu 2018

Nettomerkinnät vuoden alusta

Pääoma

31.3.2018

Tuotto

12 kk (ka.)

Valtioriski EUR

54

-15

5 974

2,0 %

Luokitellut yrityslainat EUR

32

-140

10 735

1,3 %

Korkeariskiset yrityslainat EUR

-38

-181

2 598

2,8 %

Valtioriski maailma

-1

1

154

-6,8 %

Luokitellut yrityslainat maailma

48

177

5 561

-2,1 %

Korkeariskiset yrityslainat maailma

-61

-98

2 523

0,3 %

Kehittyvät markkinat

-5

26

3 509

0,6 %

YHTEENSÄ

29

-232

31 056

 

Noin 28 prosentilla, eli 1,2 miljoonalla 15–79 -vuotiaista suomalaisista, on rahastosijoituksia. Suomeen on rekisteröity 25 rahastoyhtiötä. Kotimaisten sijoitusrahastojen lukumäärä oli maaliskuun lopulla yhteensä 474 kpl.

Rahastoraportti, maaliskuu 2018

Markkinakatsaus, maaliskuu 2018

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Fivan päätös pitää asuntolainakatto ennallaan on perusteltu – huhtikuun tiukennusta pankkien lisäpääomavaatimuksiin olisi ollut syytä myöhentää28.3.2024 10:52:25 EET | Tiedote

Finanssiala ry (FA) pitää perusteltuna Finanssivalvonnan (Fiva) päätöstä pitää asuntolainakatto ja pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus ennallaan. Asuntolainojen lainakatto eli enimmäisluototussuhde pidetään lakisääteisellä perustasollaan 90 prosentissa muille kuin ensiasunnon ostajille. Ensiasunnon ostajien lainakatto on 95 prosenttia. Pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus pysyy 0 prosentissa. FA:n pettymykseksi Fiva ei myöhentänyt kansallisen järjestelmäriskipuskurivaatimuksen voimaantuloa. Vaatimus tulee voimaan 1.4.2024.

Pyörävarkauksien määrä jatkoi laskuaan, korvausmäärät kääntyivät nousuun – erityisesti kalliit sähköpyörät houkuttelevat rosvoja20.3.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Varastettujen polkupyörien korvausmäärät kääntyivät nousuun vuonna 2023. Vakuutusyhtiöt korvasivat varastettuja pyöriä 11 miljoonan euron edestä. Sekä poliisin että vakuutusyhtiöiden tietoon tulleet polkupyörävarkauksien lukumäärät jatkoivat laskuaan. Vakuutusyhtiöt korvasivat 13 900 varastettua polkupyörää. Poliisin tietoon pyörävarkauksia tuli 16 800 kappaletta.

FA vahvistaa EU-vaikuttamistaan Brysselissä – Miikkael Azaize uudeksi EU-lobbariksi13.3.2024 11:10:34 EET | Tiedote

Valtaosa finanssialan sääntelystä syntyy EU:ssa, ja Finanssiala ry (FA) vahvistaa edunvalvontaosaamistaan Brysselissä. Finanssiala ry:n EU-asiantuntijana aloittaa huhtikuussa Miikkael Azaize. Azaize työskentelee Brysselissä pohjoismaisten finanssiyhdistysten toimistossa. Ennen FA:ta Azaize on työskennellyt muun muassa Keskustan puoluetoimistossa kansainvälisten asioiden asiantuntijana.

FA: Suomalaiset eivät saa joutua löysän taloudenpidon maksajiksi EU:ssa – kansalaiskyselyn mukaan yhteisvastuuta pitää rajata ja talletussuojavarat suojattava12.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Finanssiala ry:n tavoitteena on, että Suomi edistää vahvaa ja yhtenäistä EU:ta, mutta huolehtii samalla Suomen ja suomalaisten edusta. FA on julkaissut tavoitteensa tulevalle EU-kaudelle. Finanssialalla on paljon annettavaa Euroopan vakauden ja taloudellisen turvallisuuden edistäjänä sekä vihreän siirtymän ja digitalisaation vauhdittajana. Kansalaiskyselyssä suomalaiset antoivat selvän tukensa FA:n tavoitteille Suomen kansallisten etujen paremmasta huomioimisesta ja taloudellisen yhteisvastuun rajaamisesta. Kansa suhtautui myös epäilevästi suunnitelmaan pankkiunionin yhteisestä talletussuojasta ja EKP:n kaavaileman digieuron tarpeellisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye