Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry

Rahoitusala jää edelleen ilman työehtosopimusta

Jaa

Rahoitusalan sopijaosapuolista kaikki eivät hyväksyneet aiemmin tällä viikolla valtakunnansovittelijan antamaa sovintoehdotusta. Sovintoehdotus kaatui pääasiallisesti viikonlopputyöhön liittyviin kysymyksiin. Ylemmät Toimihenkilöt YTN olisi ollut valmis hyväksymään esityksen.

- On harmillista, ettei vakavista ja pitkäaikaisista yrityksistä huolimatta sovintoa syntynyt. Ymmärrämme kuitenkin niitä osapuolia, jotka eivät olleet sovintoehdotusta valmiita hyväksymään, sanoo puheenjohtaja Teemu Hankamäki. - Sovittelun tulos on aina kompromissi ja tässä tapauksessa yhteisymmärrykseen ei päästy viikonlopputöistä koskevista pelisäännöistä, Hankamäki jatkaa.

- Viikonlopputyöstä olisi ratkaisun myötä sovittu ensisijaisesti paikallisesti, kuten myös jaksotyöstä, mikä oli meille tärkeää, varapuheenjohtaja Riku Salokannel kertoo. - Nyt pohdimme, millä eväillä neuvottelupöytään voitaisiin palata, summaa Salokannel.

- Tosiasia on, että rahoitusala jää edelleen ilman työehtosopimusta, toteaa Hankamäki. - Se tarkoittaa myös sitä, ettei myöskään työnantajan tahto toteuttaa viikonlopputyötä direktiolla etene. Kaikilla osapuolilla on nyt harkinnan paikka, millä askelmerkeillä jatketaan, Hankamäki pohtii.

Uusia neuvotteluaikoja ei ole sovittu. Myös alalle joulukuussa asetettu ylityökielto on edelleen voimassa. Alan työehtosopimuksen voimassaolo päättyi 30.11.2017.

Lisätietoja:
Teemu Hankamäki, puheenjohtaja
p. 040 709 6681

Riku Salokannel, varapuheenjohtaja
p. 040 724 9566

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

0207 699 840http://www.ytn.fi/

Ylemmät Toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. YTN vastaa Akavan jäsenkentässä ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimustoiminnasta teollisuudessa sekä liike- ja palvelualoilla. Jäseninä on 19 akavalaista liittoa ja niiden kautta YTN edustaa 170 000 asiantuntijaa ja esimiestä eri toimialoilla.

Tärkeimpänä tavoitteenamme on ylempien toimihenkilöiden ansiotason ja työehtojen parantaminen mm. vahvistamalla teollisuuden ja palvelualojen sopimustoimintaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry

Teknologiateollisuuden työmarkkinaosapuolet: Yhteinen työhyvinvointihanke tuotti hyvää tulosta11.12.2018 12:02Tiedote

Työhyvinvointi paranee selkeästi ja monilla mittareilla mitattuna, kun yritykset ja henkilöstö satsaavat yhdessä toiminnan kehittämiseen. Tämä näkyy selkeästi esimerkiksi niissä yrityksissä, jotka ovat osallistuneet teknologiateollisuuden Työkaari kantaa -hankkeeseen. Parhaimmillaan sairauspoissaolot puolittuivat ja erilaisia työaikajoustoja otettiin laajasti käyttöön.

YTN voitti kiky-kiistassa myös Metsä Groupin5.12.2018 10:06Tiedote

Ylemmät Toimihenkilöt YTN voitti kiky-käräjät jo toistamiseen. Helsingin käräjäoikeus antoi ylemmille toimihenkilöille myönteisen päätöksen Stora Enson osalta 28. marraskuuta ja 3. joulukuuta myös Metsä Groupin osalta. Helsingin käräjäoikeuden mukaan Metsä Groupilla ei ole ollut oikeutta lisätä jutun kantajina olleiden ylempien toimihenkilöiden vuosittaista työaikaa 24 tunnilla poistamalla heiltä oikeuden työajan lyhennysvapaisiin kolmen päivän osalta. YTN haastoi yhtiöt käräjäoikeuteen syksyllä 2017 ylempiin toimihenkilöihin kohdistuneesta työsopimusrikkomuksesta, kun yhtiö kilpailukykysopimuksen nimissä päätti yksipuolisesti leikata ylempien toimihenkilöidensä pekkaspäiviä. – Vuotuisen työajan pidennys ilman työehtosopimusta oli mielestämme kilpailukykysopimuksen vastainen. Metsä Groupia koskevassa käräjäoikeuden päätöksessä todetaankin, että toimihenkilöiden työajan lisäämisestä sovittiin työehtosopimuksella, kuten kikyn neuvottelutuloksessa edellytettiin. Sen sijaan ylempien toimih

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme