Raisio-konsernin hiilidioksidipäästöt pienenivät 75 prosenttia – tavoitteena hiilineutraalius vuonna 2023

Jaa
Vuonna 2018 Raisio-konserni vähensi hiilidioksidipäästöjään merkittävästi. Kokonaishiilidioksidipäästöt laskivat 75 prosenttia edellisvuodesta, ja yhtiön tehdasalue Raisiossa on jo hiilineutraali. Raisio pyrkii täysin hiilineutraaliin omaan tuotantoon viimeistään vuonna 2023.

– Ruuantuotanto ja -kulutus muodostavat noin viidenneksen suomalaisten hiilijalanjäljestä Luonnonvarakeskus Luken mukaan. Jatkamme määrätietoista työtä tuotteidemme ilmastovaikutuksien pienentämiseksi ja olemme investoineet uusiutuvaan energiaan, Raision operaatioista vastaava johtaja Jukka Heinänen kertoo.

Raision hiilidioksidipäästöt pienenivät merkittävästi jo vuonna 2017 Raisioon valmistuneen bioenergialaitoksen ansiosta. Bioenergialaitoksen tuottama hiilineutraali energia vähensi päästöjä edelleen vuonna 2018, koska se oli laitoksen ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Laitos tuottaa kaiken Raision tehdasalueella tarvittavan teollisuushöyryn ja kaukolämmön paikallisilta toimittajilta hankitusta puuhakkeesta. Esimerkiksi Sunnuntai-jauhot, Torino-pastat, Baltic Blend -kalanrehut ja Benecol-tuotteissa käytettävä kasvistanoliesteri valmistetaan jo nyt hiilineutraalisti.

– Panostamalla omien tuotantolaitostemme hiilineutraaleihin energiaratkaisuihin olemme vähentäneet viime vuonna päästöjämme 75 prosenttia ja pienentäneet tuotteidemme hiilijalanjälkeä. Tällä hetkellä 90 prosenttia kaikesta Raisio-konsernin käyttämästä energiasta tuotetaan hiilineutraalisti. Jatkamme tavoitteellista työtä kohti täysin hiilineutraalia omaa tuotantoa, Heinänen sanoo.

Tuotantolaitosten energiaratkaisujen kehittämisen lisäksi Raisio kannustaa alihankkijoitaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Raisio raportoi Greenhouse Gas Protocol -standardin mukaiset suorat (scope 1) ja epäsuorat (scope 2) hiilidioksidiekvivalenttipäästöt.

Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen sekä energia- ja materiaalitehokkuuden parantaminen ovat Raision uuden vastuullisuusohjelman tärkeimmät ympäristötavoitteet. Raisio pyrkii täysin hiilineutraaliin omaan tuotantoon viimeistään vuonna 2023.

 Lisätietoja

Raisio Oyj, viestintäpäällikkö Heidi Hirvonen, p. 050 567 3060, heidi.hirvonen@raisio.com
Raisio Oyj, viestinnän asiantuntija Liisi Tamminen, p. 044 222 5552, liisi.tamminen@raisio.com

Tietoja julkaisijasta

Raisio-konserni
Raisionkaari 55
21200 Raisio

02 443 2111http://www.raisio.com

Raisio Oyj

Raisio on kansainvälinen yhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan. Tunnettuja brändejämme ovat mm. Benecol, Elovena, Nalle ja Sunnuntai. Raision tuotteissa korostuvat hyvinvointi, terveellisyys, maku ja kestävä kehitys. Vahva osaamisemme ja into kehittää uutta varmistavat kannattavan kasvun. Raision osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Vuonna 2018 konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 228 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos 26 miljoonaa euroa. Meidän ruokamme tekee hyvää Terveydelle, Sydämelle ja Maalle. Lisätietoja Raisiosta löytyy osoitteesta www.raisio.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Raisio-konserni

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye