Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Raitiovaununkuljettajat jakavat heijastimia jälleen Lucian päivänä

Jaa
Helsingin raitiovaunuissa jaetaan heijastimia matkustajille perinteisesti Lucian päivänä torstaina 13. joulukuuta. Heijastimia jakavat raitiovaununkuljettajat kaikilla linjoilla noin kello 7 lähtien. Ratikka-, kaupunkipyörä- ja metroheijastimia on jaossa yhteensä noin 4000 kappaletta.

Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos HKL toivoo, että matkustajat kiinnittävät heijastimet näkyvään paikkaan ja antavat niiden välkkyä läpi koko pimeän ajan. Omaa näkyvyyttään on välillä vaikea arvioida ja usein jopa lemmikit on valaistu paremmin kuin omistajansa.

Heijastin on yksinkertainen, mutta tehokas henkivakuutus. Ilman heijastinta liikkuva jalankulkija on pimeänä vuodenaikana jopa kymmenkertaisessa onnettomuusvaarassa heijastinta käyttävään verrattuna. Raitiovaunun jarrutusmatka on talviolosuhteissa normaalia pidempi, eikä se pysty väistämään eteen tulevaa estettä.

HKL muistuttaa, että heijastinta kannattaa käyttää myös valaistulla kadulla, koska katuvalotkaan eivät aina takaa kunnollista näkyvyyttä. Esimerkiksi sade, mainosvalot, puiden ja pensaiden varjot sekä katvealueet voivat haitata näkyvyyttä.

Tummiin pukeutunut, ilman heijastinta liikkuva kulkija näkyy auton lähivaloilla pahimmillaan vasta 20 metrin päästä, heijastinta käyttävä jo 150 metrin päästä. Kuljettaja näkee heijastinta käyttävän matkustajan myös pysäkillä paremmin kuin ilman heijastinta liikkuvan matkustajan.

Jalankulkijaheijastimen keksi maanviljelijä Arvi Lehti 1940-1950-lukujen taitteessa. Jalankulkijoille tarkoitettu heijastin tunnetaan lähinnä Pohjoismaissa.

HKL jakaa Lucian päivän heijastimia nyt jo 19. kerran.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liikennemestari Teija Nissinen 040 3341850, teija.nissinen@hel.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 55250
00099 Helsingin kaupunki

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Kaupunkiliikenne lisää rasvausta pikaratikan reitin varrelle11.4.2024 09:27:57 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy on saamansa palautteen ja tekemiensä mittausten perusteella todennut, että joissakin kohteissa pikaratikka 15 reitin varrella pikaratikan tuottama ääni on poikkeuksellisen kova. Koettuun meluongelmaan tullaan puuttumaan ja sitä pyritään ratkaisemaan useiden toimenpiteiden kautta, joista yksi on systemaattinen kiskojen rasvauksen tehostaminen ongelmakohdissa sekä automaattirasvauslaitteiden asennus.

Kontulan metroaseman peruskorjauksella parannetaan aseman käytettävyyttä ja viihtyisyyttä9.4.2024 15:02:32 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy aloittaa Kontulan metroaseman laituritason perusparannushankkeen tänä keväänä. Parannushankkeen tuloksena matkustajien liikkuminen asemalla helpottuu ja aseman viihtyisyys lisääntyy. Työt alkavat valmistelevilla töillä toukokuun puolivälissä. Tänä kesänä toteutettavat työt sijoittuvat suurelta osin aseman laiturialueelle, jonka vuoksi metroliikenne Kontulassa joudutaan keskeyttämään keskikesällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye