Tiina Hotti

Rajaton Mariska

Jaa
Laulaja-lauluntekijä Mariskan riimit taipuvat ketterästi heavystä tangoon.
Mariska on lahjakas lyyrikko, jota ei sido musiikillinen tyylilaji. Kuva: Tiina Hotti
Mariska on lahjakas lyyrikko, jota ei sido musiikillinen tyylilaji. Kuva: Tiina Hotti

Suurelle yleisölle Mariska on räppäri, joka on siirtynyt tulkitsemaan pop-rockia. Toki välillä räpäyttäen niissäkin. Mariska on erittäin monipuolinen muusikko. Hänen kivijalkansa on muurattu klassisesta musiikista ja punkista. Hän sanoittaa kappaleita ristiin rastiin genrestä toiseen; itse tulkitsemiensa genrejen lisäksi hän on sanoittanut muille muun muassa tangoa, heavyä, iskelmää. 

Ennen kaikkea hän on lyyrikko. Tunnustuksena sanataiteestaan hän sai jo viisitoista vuotta sitten Kalevalaisten naisten liitolta Larin Paraske -palkinnon. 

Kalevalaiset runonlaulajat olivat ensimmäisiä räppäreitä ja toiselta puolen, räppäreiden riimit jatkavat runonlauluperinnettä. Runonlaulanta on ollut myös meikäläisen bluesin alkupamaus.

Laajemmassa kaaressa nähtynä blues on syntyessään ollut sosiaalinen media. Puuvillapellon laidalla on laulaa loilotettu uutiset, juorut ja perhetragediat. Vaikkapa, kun ukkoperhana tenusi viikon ja kävi vieraissa. 

On tärkeää, että meillä säilyy suomeksi sanoitettu musiikki. Suomenkielen arvoa ei pidä unohtaa näinä aikoina, jolloin englanti on ottamassa valtaa härmäläisessä replikoinnissa. 

Vaikka sanojen kanssa työskentelevät voivat kaapata ideoita mistä vain, Mariskan sanoituksista voi rivien välistä kuulla, että elämä on kopauttanut häntä useamman kerran metrisellä halolla. Pontevuutta sanoihin antaa hänen tulkintansa. Se ei ehkä ole teknisesti puhtainta, mutta haavat kirvelevät ääneen. Keikalla sain useamman kerran räpsytellä roskaa silmästä. 

Musiikissa vain sävellykset luokitellaan genreihin, sanat ovat sanoituksia. Ne eivät tunne samalla lailla luokkajakoa. Tosin harvemmin tangosanoituksissa niin suoraan vedellään ranteita auki kuin punkissa. Joissain tyylisuunnissa, kuten tangossa, tuska piilotetaan. 

“Aavan meren tuolla puolen
jossakin on maa 
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa 
missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan 
siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan.”

Voisihan tuon Satumaa-tangon kaihon ymmärtää hinguksi tuonpuoleiseen.

Eivät sävelet useinkaan ole puhdasta jotain - useimmiten niissä on vaikutteita eri tyylisuunnista. Monet muusikot eivät halua musiikkiaan olemassa olevaan kategoriaan. Metallimusiikki on hyvä esimerkki alalajeista; on death metal, love metal, black metal, trash metal...

Musiikki on teknisesti kolmen liitto; sävel, sanat ja tulkinta. Makkaraan kuuluu sinappi ja musiikin sinappi on kuulija.

Rauhaa ja rakkautta, Tiina
tiina.hotti@pp.phnet.fi

 

Avainsanat

Kuvat

Mariska on lahjakas lyyrikko, jota ei sido musiikillinen tyylilaji. Kuva: Tiina Hotti
Mariska on lahjakas lyyrikko, jota ei sido musiikillinen tyylilaji. Kuva: Tiina Hotti
Lataa
Tiina Hotti: Tiina Hotti havainnoi musiikkia korvilla ja tunteella.
Tiina Hotti: Tiina Hotti havainnoi musiikkia korvilla ja tunteella.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tiina Hotti
Tiina Hotti



044-7343515

Tiina Hotti on sanavalmis freelancetoimittaja, jolle saa tarjota kirjoittamistöitä. Hän havainnoi ympäristöään erikoisesta vinkkelistä ja kirjoittaa pähkäilyitään.

Hänellä on peppipitkätossuanarkiaa ja -energiaa. Hotti on hurahtanut musiikkiin, mutta kirjoittaa mielellään myös teatterista, henkilöhaastatteluita ja mielenterveysjuttuja. Nostaa kunnioituksella esiin heitä, jotka helposti unohdetaan. Hotin voi bongata laulamassa karaokea selvin päin tai livekeikoilta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tiina Hotti

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye