Rakenna & Sisusta –messut järjestetään tulevana viikonloppuna Turun Messukeskuksessa

Ympäristötietoiset rakentajat vaativat rakentamiselta yhä enemmän
Ajattelu siitä, että määrä korvaa laadun, ei ole enää vaihtoehto rakentamisessa. Halutaan rakentaa uutta kestävästi. Myös korjausrakentaminen on trendinä vahvassa nousussa. Se kumpuaa halusta kunnioittaa ja säilyttää vanhaa laadukkaasti. Rakentamisessa käytettävien materiaalien tulisi olla kestäviä, terveellisiä ja kierrätettäviä. Luonnonmateriaalit voidaan palauttaa takaisin luonnon kiertokulkuun tai käyttää uudelleen.
Näytteilleasettajina messuilla on rakennusalan huippuosaajia, jotka pistävät messuilla parastaan. Messuosastojen joukossa on yritysten lisäksi mukana myös useampi kunta esittelemässä asukaspalvelujaan ja osastoilla nähdään jopa tonttitarjouksia. Messuille tullaan hakemaan tarjouksia, saamaan ideoita ja tutustumaan uusiin tuotteisiin ja palveluihin, joita halutaan hyödyntää niin kodeissa kuin vapaa-ajan asumisessa.
Kodin muuntautumiskyky erilaiseen arkeen kiinnostaa niin rakentamisessa kuin sisustamisessa
Rakenna & Sisusta -messujen pääteemoina ovat tänä vuonna muuntautuva koti ja vaihtoehtorakentaminen. Teemat ovat näkyneet jo jonkin aikaa uudisrakentamisessa. Sekä rakentajat sekä uutta kotia hankkivat ihmiset ovat kiinnostuneita uudenlaisista ratkaisuista, jotka palvelevat käytännön elämää. Tämän tarpeen innostamana B-halliin rakentuu viikonloppua varten ajanhengen mukainen muuntautuva messukoti. Sisustussuunnittelija Kati Laiturin ja stylisti-valokuvaaja Hanna Leinon toteuttamassa muuntautuvassa messukodissa esitellään sisustuksen ajankohtaiset teemat ja arvot, inspiroivimmat sävyt ja materiaalit, muunneltavat ratkaisut ja kalusteet. Messukoti tarjoaa sisustusta kaikille aisteille ja rohkaisee näkemään kodin uudessa valossa; Koti kun ei ole tänä päivänä enää pelkkä asuinpaikka, vaan se muuntautuu etätyön, harrastusten ja elämäntilanteiden mukaan.
B-hallin ohjelmalavalle valikoitunut muutama ajankohtainen puheenvuoro
Esimerkiksi Pientä pintaremonttia -televisio-ohjelmasta tuttu Niina Ahonen luennoi sisustuksen ja asumisen tämän hetken trendeistä. Lisäksi jokaisen luennon jälkeen tarjolla on Niinan ”sisustusklinikka”, jonne messuvieraat voivat tulla esittämään omia sisustukseen liittyviä kysymyksiä. Messulavalla kuullaan myös asiaa muista puhuttelevista aiheista, kuten vastuullisista valinnoista omakotiasumisessa ja esimerkiksi uusiutuvista nestemäisistä polttoaineista öljylämmityksessä.
Ovet Rakenna & Sisusta –messuille aukeavat perjantaina klo 10.00 Turun Messukeskuksessa. Messut päättyvät sunnuntaina klo 17.00.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja PekkanenToimitusjohtajaTurun Messukeskus
Puh:0405457766marja.pekkanen@turunmessukeskus.fiTina SalminenViestintäpäällikköTurun Messukeskus
Puh:0440850722tina.salminen@turunmessukeskus.fiAnniina JokinenTurun Messukeskus, Projektipäällikkö, Rakenna & Sisusta -messut
Puh:044 0911808anniina.jokinen@turunmessukeskus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Messukentänkatu 9-13
20210 Turku
Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi
Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Turun Messukeskus Artukaisissa tähyää luottavaisesti tulevaisuuteen9.5.2023 15:57:36 EEST | Tiedote
Turun Messukeskus Oy suhtautuu myönteisesti esillä olleisiin ajatuksiin Turun Artukaisten alueen kehittämiseksi. Messuyhtiö omistaa alueella tapahtumatilaa yhteensä 12.000 m². Yrityksen mukaan Artukaisiin mahtuu uutta toimintaa ja alueen elävöittäminen on tervetullutta.
Ajoneuvomatkailu on nyt matkailutrendien aallonharjalla – uutuudet esillä Turun Caravan Show´ssa17.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Matkailuajoneuvoilla matkustamisesta on tullut entistä suositumpaa viime vuosina. Riippumaton ja vapaa matkustusmuoto kiinnostaa nyt yhä useampaa, myös nuoria aikuisia. Turun Messukeskuksessa 21.-23.4.2023 järjestettävässä Caravan Show -tapahtumassa esitellään niin vuoden 2023 uutuusmatkailuajoneuvoja ja -vaunuja kuin vaihtokalustoakin. Messuviikonlopun ajankohtainen ohjelma pureutuu kotimaan matkailuun.
Turun Kevät; Piha & Puutarha sekä Mökki & Vene juhlistavat alkavaa kevätkautta20.3.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Kevään odotetuimmat messut valtaavat Turun Messukeskuksen 24.-26.3.2023. Turun Kevät -tapahtumakokonaisuuteen kuuluvat Piha & Puutarha ja Mökki & Vene -messut tarjoavat uutta inspiraatiota mökkeilyyn, veneilyyn, pihoille ja puutarhoihin.
RekryExpo jälleen keskiviikkona Turun Messukeskuksessa10.3.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Turun Messukeskuksessa 15. maaliskuuta järjestettävässä RekryExpo-tapahtumassa kohtaavat yritykset ja työnhakijat. Tapahtumassa on mukana laaja kattaus yrityksiä ja oppilaitoksia sekä satoja, ellei tuhansia avoimia työpaikkoja.
Rakenna & Sisusta -tapahtumassa uutuuksia ja ajankohtaista energia-asiaa6.2.2023 08:10:19 EET | Tiedote
Rakentamisen ja remontoimisen ykköstapahtuma, Rakenna & Sisusta järjestetään ensi perjantaista sunnuntaihin (10.-12.2.2023) Turun Messukeskuksessa. Messuilla uutuustuotteitaan ja -palvelujaan esittelee liki 150 näytteilleasettajaa. Tapahtuman ohjelmatarjonta pureutuu erityisesti ajankohtaisiin energia-asioihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme