Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Rakennusalan työturvallisuus kärsii, koska vastuita on siirretty konsulteille

Jaa
Työsuojeluviranomaiset pyrkivät vähentämään rakennusalan työtapaturmia rakennuttajiin ja rakennustyömaihin kohdistuvalla valvontatyöllä. ”Eräs perusongelma on siinä, että rakennuttajat ovat usein kertaluontoisia tahoja, ja heidän työturvallisuusvelvoitteitaan hoitavat ulkopuoliset konsultit erikseen sovitun valvojan tehtävän ohessa. Päävastuu toki käytännön työturvallisuuden toteutumisesta työmaalla on päätoteuttajalla. Kuitenkin tärkeät turvallisuussuunnitelmat saatetaan jättää tekemättä, eikä rakennuttajan turvallisuuskoordinaattori niiden perään kysele. Tämä tilanne tulee usein esiin vakavaa tapaturmaa tutkittaessa”, sanoo tarkastaja Juha Sinerjoki.

Rakennusalalla sattui viime vuonna hieman yli 13 000 palkansaajan työpaikkatapaturmaa. Määrä laski edellisvuodesta noin prosentin. Tapaturmavakuutuskeskuksen tuoreen tilaston mukaan työpaikkatapaturmien taajuus kuitenkin nousi, koska tehtyjen työtuntien määrä väheni sattuneita vahinkoja enemmän.

Puolet turmista aiheutui terävästä esineestä, kaatumisesta tai putoamisesta. Kaatumisia ja putoamisia sekä leikkaavan tai terävän esineen osumisia oli molempia noin neljäsosa kaikista rakennusalalla viime vuonna sattuneista työpaikkatapaturmista. Useimmin putoaminen tapahtuu suhteellisen matalalta kuten tikkailta tai telineiltä, mutta myös korkealta putoamisia sattuu edelleen liian usein.

Työsuojeluviranomaiset pyrkivät vähentämään rakennusalan työtapaturmia rakennuttajien ja rakennustyömaihin kohdistuvalla valvontatyöllä. ”Verrattaessa vuosien 2021 ja 2022 tarkastuksia keskenään, niin voidaan todeta, että juuri mikään ei ole muuttunut. Eniten huomautettavaa löytyy vuodesta toiseen putoamissuojauksesta, henkilönsuojaimista, henkilöstötiloista ja kulkuteistä. Tämä tilanne jatkuu vuodesta toiseen”, kertoo tarkastaja Juha Sinerjoki Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.

Lain mukaan rakennustyömaan työturvallisuus on suurelta osin rakennuttajan käsissä. Rakennuttajan pitäisi seurata, huolehtia ja varmistaa, että rakennustyömaalla toimitaan terveellisesti ja turvallisesti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tarkastaja Juha Sinerjoki, 0295 018 182, etunimi.sukunimi@avi.fi
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Työsuojeluviranomaisten valtakunnallinen rakennusalan valvontahanke

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Ändringarna i diskrimineringslagen träder i kraft 1.6.2023 – vad förändras gällande arbetslivet?7.6.2023 07:59:52 EEST | Tiedote

Syftet med diskrimineringslagen som trädde i kraft 2015 är att främja likabehandling och förebygga diskriminering. Den delreform av lagen som träder i kraft den 1 juni 2023 förtydligar arbetsgivarens skyldigheter i fråga om främjandet av likabehandling och likabehandlingsplaneringen. Bestämmelserna preciseras också i fråga om trakasserier som kränker människovärdet och rimliga anpassningar av arbetstagare med funktionsnedsättning. Rättsskyddet för personer som upplevt diskriminering förbättras när främjandet av likabehandling och förbudet mot diskriminering i fortsättningen övervakas av både regionförvaltningsverkens ansvarsområden för arbetarskyddet, dvs. arbetarskyddsmyndigheterna, och diskrimineringsombudsmannen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme