Rakennusliitto ry

Rakennusliiton hallitus: Työvoiman saatavuusharkinta palautettava, muutosturvaa myös rakentajille

Jaa

Rakentaminen on suhdannekuopassa ja uusien aloitusten määrä on valahtanut edellisen taantuman tasolle. Rakentajien työllisyys on heikentynyt ja näyttää muuttuvan kesän edetessä kriittiseksi.

Tällä hetkellä EU:n ulkopuolelta tulevan työvoiman saatavuusharkinta on poistettu monista rakennusalan työtehtävistä suuressa osassa maata. Rakennusliiton hallitus edellyttää, että rakennusalan työtehtävissä saatavuusharkinta palautetaan pikaisesti kaikkien ELY-keskusten alueilla. Työvoimapulalla ei voi perustella halpatyövoiman tuottamista Suomeen, kun samalla kotimaisten rakentajien työttömyys kasvaa voimakkaasti.

Suomen talouden on ennustettu kääntyvän loivaan nousuun syksyn tullen. Rakentamisenkin suhdanne kääntyy aikanaan nousuun. Juuri nyt tehdään yrityksissä ratkaisuja, jotka vaikuttavat työvoiman saatavuuteen seuraavan nousukauden alkaessa.

Rakennusliiton hallitus perää alan yrityksiltä vastuun kantamista ja halua turvata alan tulevaisuus. Nyt ei ole aika hätiköidyille irtisanomisille. Yritykset ovat avainasemassa sen suhteen, onko tulevaisuuden Suomessa osaavia rakentajia. Toimialalla on pidettävä kiinni työvoimasta ja tarjottava henkilöstölle mm. mahdollisuutta ammattitaitoa vahvistaviin koulutuksiin.

Työnantajien on lain hengen mukaisesti huolehdittava, että muutosturvan tarjoamia mahdollisuuksia hyödynnetään mahdollisimman laajasti. Muutosturvan tavoitteena on helpottaa työttömäksi jäävän uudelleen työllistymistä ja siihen kuuluu mm. muutosturvaraha, oikeus koulutukseen ja tavallista pidempi työllistymisvapaa.

Aiempien laskusuhdanteiden kohdalla rakennusala on hukannut kotimaista koulutettua työvoimaa pysyvästi. Esimerkiksi alalle valmistuneille nuorille rakentajille on tarjottava tärkeä ensimmäinen työpaikka, muuten moni suuntaa toisille toimialoille jo ennen rakentajan uransa alkua.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Rakennusliitto on 66 000 rakentajan muodostama SAK:lainen ammattiliitto. Liitto pyrkii turvaamaan ja parantamaan jäsentensä työoloja ja palkkausta. Liitto solmii rakennusalojen yleissitovat työehtosopimukset.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye