Rakennusliitto ry

Rakennusliiton Suokas: Maakuntauudistuksesta voi tulla Sammon ryöstö

Jaa

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas epäilee, että maakuntauudistuksesta saattaa tulla varsinainen Sammon ryöstö. Maakuntavaaleja käsittelevä lainsäädäntö valmistunee vasta kesäkuun alussa.

”Vaalit eivät ole olennainen asia. Jo nyt tiedetään melkoisella tarkkuudella puolueiden maakuntavaltuustojen paikkaluku”, kirjoittaa Suokas blogissaan.

”Tehtävä maakuntavaltuustossa on aikaa vievä ja eduiltaan kansanedustajan tehtävää heikompi. Valtuustoissa tullee istumaan muiden ohella suuri määrä nykyisiä ja tulevia sopeutumiseläkeläisiä.”

”Harvalukuisesta politrukkien joukosta valittavat valtuutetut pääsevät päättämään miljardeista euroista veronmaksajien rahoja. Suuri riski on, että joidenkin kohdalla toteutuu vanha sanonta. Lähinnä pussinsuuta on oma suu.”

Suokkaan mukaan ”eräät kokoomuksen kansanedustajat ovat jo osoittaneet taitoa ja kansalaiskuntoa.”

”Moninkertaistaneet tulonsa loikkaamalla jatkossa yhteiskunnalle terveyspalveluja tuottavien yritysten leipiin. Kukapa voisi paremmin ajaa yritysten etua uuden lainsäädännön tullessa voimaan, kuin itse lain laatija.”

”Suomi elvistelee vähäisellä korruptiolla. Meiltäkin löytyy silti esimerkkejä, joissa omat ja yhteiskunnan edut on jopa oikeuden päätöksellä todettu koplatun yhteen. Hämärän peittoon jääneitä tapauksia on moninkertainen määrä.”

Maakuntauudistuksen lainsäädäntö on levällään. Pitäisin kuitenkin kaikkein tärkeimpinä sellaisia pykäliä, joilla tehokkaasti estetään poliittisesti valittuja edustajia suosimasta joitakin yrityksiä toisten kustannuksella.

Lue koko blogi tästä

Tietoja julkaisijasta

Rakennusliitto ry
Rakennusliitto ry
Siltasaarenkatu 4
00530 HELSINKI

http://www.rakennusliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry

Rakennusliiton Suokas: Pienipalkkaiset ulkomaalaiset eivät paikkaa huoltosuhdetta13.8.2018 11:12Tiedote

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas arvostelee voimakkaasti hankkeita, joiden mukaan Suomeen tuotaisiin kymmeniä tuhansia halpatyöntekijöitä ulkomailta. ”Henkilöstövuokrausyritys Baronan tuore toimitusjohtaja vaati äskettäin Talouselämä –lehdessä kymmeniä tuhansia ulkomaisia työntekijöitä Suomeen. Luvat pitäisi saada n. viikossa. Valtion olisi lisäksi kustannettava kielikoulutus työntekijöille ja näiden perheenjäsenille”, kirjoittaa Suokas blogissaan.

Rakennusliiton Suokas: Ulkomainen työvoima virtaa kohti pohjoista29.5.2018 12:43Tiedote

Etelä-Suomessa rakennusalan työlupien tarveharkinta on poistettu ja jo nyt nähdään, että EU:n ulkopuolinen työvoima alkaa valua kohti pohjoista, kirjoittaa Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas blogissaan. Työvoima virtaa nyt alueille, joille ei lupaa ole myönnetty. ”Jos Juha Sipilä (kesk) ennättää ennen hallituksensa kuolin korahdusta täyttää lupauksensa ja avata Suomen rajat koko maailmalle, voimme sanoa hyvää yötä.”

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme