Rakennusliitto ry

Rakennusliiton Suokas: Sipilän vetoomuksia eivät rikkaat noudata

Jaa

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokkaan mukaan ammattiliitot eivät usko pääministeri Sipilän vakuutuksia aktiivimallin toimivuudesta.

Suokas muistuttaa, että Sipilä on vakuutellut paljon jo aikaisemmin. -Hallitus hyväksytti palkansaajilla kiky-sopimuksen ase ohimolla. Jälkeen päin Sipilä esitti vetoomuksen ja vakuutuksen, että Suomen pelastustalkoisiin osallistuvat myös hyväosaiset. Lopputulos on kaikkien nähtävissä. Rikkaimmat suomalaiset ovat lisänneet varallisuuttaan sadoilla miljoonilla euroilla vuodessa. Hyväosaiset eivät luopuneet mistään.

-Sadoille tuhansille työttömille ei löydy aktiivimallin edellyttämiä työpaikkoja. Työnantajat eivät palkkaa ketään, jos eivät työvoimaa tarvitse. Muutaman tunnin pätkätyöläisestä olisi valtaosalle yrityksiä enemmän kuluja kuin hyötyä. Työvoimakoulutuksesta kaikille työttömille ei kannata edes puhua. Sitä ei kyettäisi järjestämään, vaikka valtion piikki olisi täysin auki. Ja näinhän ei nyt ole.

Kymmenet tuhannet työttömät tulevat saamaan ilman armoa 4,65 %:n leikkauksen työttömyyspäivärahaansa. Hallitus ei lakejaan muuta ja rahaa voi pitää jo menetettynä, arvioi Suokas blogissa.

Suokkaan mukaan vastuussa oleva ministeri Pirkko Mattila vain ”lämmittää Muhoksella saunaa”, kun ihmiset kipuilevat työttömyysturvan kanssa. 

Lue blogi kokonaan tästä

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Rakennusliitto ry
Rakennusliitto ry
Siltasaarenkatu 4
00530 HELSINKI

http://www.rakennusliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry

Rakennusliiton Suokas: Pienipalkkaiset ulkomaalaiset eivät paikkaa huoltosuhdetta13.8.2018 11:12Tiedote

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas arvostelee voimakkaasti hankkeita, joiden mukaan Suomeen tuotaisiin kymmeniä tuhansia halpatyöntekijöitä ulkomailta. ”Henkilöstövuokrausyritys Baronan tuore toimitusjohtaja vaati äskettäin Talouselämä –lehdessä kymmeniä tuhansia ulkomaisia työntekijöitä Suomeen. Luvat pitäisi saada n. viikossa. Valtion olisi lisäksi kustannettava kielikoulutus työntekijöille ja näiden perheenjäsenille”, kirjoittaa Suokas blogissaan.

Rakennusliiton Suokas: Ulkomainen työvoima virtaa kohti pohjoista29.5.2018 12:43Tiedote

Etelä-Suomessa rakennusalan työlupien tarveharkinta on poistettu ja jo nyt nähdään, että EU:n ulkopuolinen työvoima alkaa valua kohti pohjoista, kirjoittaa Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas blogissaan. Työvoima virtaa nyt alueille, joille ei lupaa ole myönnetty. ”Jos Juha Sipilä (kesk) ennättää ennen hallituksensa kuolin korahdusta täyttää lupauksensa ja avata Suomen rajat koko maailmalle, voimme sanoa hyvää yötä.”

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme