Rakennusliitto ry

Rakennusliiton Suokas: Ulkomainen työvoima virtaa kohti pohjoista

Jaa

Etelä-Suomessa rakennusalan työlupien tarveharkinta on poistettu ja jo nyt nähdään, että EU:n ulkopuolinen työvoima alkaa valua kohti pohjoista, kirjoittaa Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas blogissaan. Työvoima virtaa nyt alueille, joille ei lupaa ole myönnetty. ”Jos Juha Sipilä (kesk) ennättää ennen hallituksensa kuolin korahdusta täyttää lupauksensa ja avata Suomen rajat koko maailmalle, voimme sanoa hyvää yötä.”


Suokas epäilee, että ilman tarveharkintaa Hanhikiven ydinvoimalan rakentavat ”väistämättä entisen Neuvostoliiton alueelta tulevat työntekijät”.
Hanhikiven rakentamista uhkaavat Helsingin Sanomien kolumnin mukaan moninkertaiset palkat. Näin varoitti Rosatomin investoinneista vastaava johtaja: ”Suomen ammattiliitot vaativat moninkertaistamaan siihen osallistuvien työntekijöiden palkat.”
Suokkaan mukaan näin voi olla.” Olin itsekin jokunen vuosi sitten Pietarissa Rosatomin seminaarissa kertomassa, että Suomessa pitää kaikille maksaa yleissitovien työehtosopimusten mukaiset palkat. Vaikutelmaksi jäi, että ei tätä ihan tosissaan otettu.”
”Rosatom rakentaa ydinvoimaloita ympäri maailmaa. Palkoista en osaa mitään varmaa sanoa, mutta useammalla venäläisellä työmaalla vierailleena uskoisin tuntipalkkojen sijoittuvan yhden ja viiden euron välimaastoon.”
”Jos ydinmiilun rakentavat muut kuin suomalaiset, pelko palkkojen moninkertaistumisesta poistuu. Kehitysmaiden työntekijöitä välittävät yritykset toimivat järjestäytyneen rikollisuuden tavoin, monesti osa sitä ovatkin. ”
”Jokainen maailman rakennustyömailla näkemäni kehitysmaasta tuleva työntekijä on joutunut antamaan ennen reissua työnantajallensa takuumaksun. Yleisesti yhden vuoden palkkaa vastaavan summan. Panttina ovat kotimaassa perheenjäsenet ja sukulaiset.”

Lue tästä koko blogi

Tietoja julkaisijasta

Rakennusliitto ry
Rakennusliitto ry
Siltasaarenkatu 4
00530 HELSINKI

http://www.rakennusliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry

Rakennusliitto järjestää Uudellamaalla torninostureiden tehotarkastuksen 17.-18. lokakuuta 201816.10.2018 11:22Tiedote

Rakennusliitto kiinnittää tehotarkastuspäivinä huomiota torninostureiden käytön, kuljettajien ja kaupunkilaisten turvallisuuteen. Median edustajille tarjotaan mahdollisuus tutustua torninosturiin Helsingissä tehotarkastuksen ensimmäisenä päivänä. Tutustumiskohteena on torninosturi Skanskan (Huopalahdentie 18) pääurakoimalla työmaalla klo 9.00 alkaen. Osallistumiset pyydetään ilmoittamaan ennakkoon Tapio Jääskeläiselle, puh. 050 527 0449.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme