Rakennusliitto ry

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kimmo Palonen: Ulkomaisen työvoiman palkat maksettava älytilille

Jaa
EU-alueen ulkopuolelta tuleva työvoima tarvitsee Suomeen töihin päästäkseen työntekijän oleskeluluvan. Työperäistä maahanmuuttoa ja siihen liittyvää lupamenettelyä halutaan joustavoittaa ja nopeuttaa. Rakennusliitto on eri mieltä toimien tarpeellisuudesta, sillä EU-alueen yli 500 miljoonan ihmisen vapaat työmarkkinat riittävät tyydyttämään Suomen kokoisen maan työvoimatarpeen.

Hallitus on kuitenkin helpottamassa merkittävästi EU-alueen ulkopuolelta tulevan työvoiman saatavuutta eli työperäistä maahanmuuttoa. Tästä on laaja poliittinen yksimielisyys yli hallitus–oppositio-rajojen.

Rakennusalalla vielä osittain käytössä oleva saatavuusharkinta sivuutettaisiin jatkossa lähes kokonaan. Saatavuusharkinnalla tarkoitetaan selvitystä siitä, onko avoinna olevaan työpaikkaan saatavissa työvoimaa Suomesta tai EU-/ETA-alueelta. Asiantuntijatehtävissä työskentelevät, kuten esim. ICT-ammattilaiset, on jo vapautettu saatavuusharkinnasta. Nyt saatavuusharkinta halutaan poistaa myös ns. duunarialoilta, kuten rakentamisesta, teollisuudesta ja palvelualoilta.

Kokemukseen perustuva tosiasia on, että ulkomaista työvoimaa käytetään häikäilemättömästi hyväksi mm. maksamalla aivan liian pientä palkkaa. Tämän todistavat viranomaisvalvonnan raportit kerta toisensa jälkeen. Työehtojen ja palkkojen jälkikäteinen valvonta olemattomin resurssein ei toimi. Tästä syystä esitän uudeksi valvontakeinoksi ulkomaalaislakiin kirjoitettavaa pykälää:

”EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleville vailla pysyvää oleskelulupaa Suomessa oleville työntekijöille on palkka maksettava Suomen valtion ylläpitämälle tilille.”

Kyseessä olisi viranomaisen ylläpitämä älytili, josta raha jakaantuisi automaattisesti eri osoitteisiin: työntekijälle, verottajalle, eläkeyhtiölle. Älytili on olemassa oleva keksintö ja jossain määrin jo käytössä.

Tilin perustaminen ja sen ylläpitäminen olisi vähäinen ponnistus verrattuna esimerkiksi vuosia käytössä olleeseen rakennusalan veronumero- ja työmaailmoitusjärjestelmään. Kulut kuittautuisivat lyhyessä ajassa kasvaneina verotuloina. Viranomaisten tarkastusresursseja olisi mahdollista keskittää tilin kautta maksettujen suoritusten reaaliaikaiseen valvontaan.

Valvonnan parantamisella ei otettaisi kantaa hallituksen päätöksiin työperäisestä maahanmuutosta. Oleskelulupien myöntöprosessi nopeutuisi merkittävästi, kun valvonnan painopiste siirrettäisiin reaaliaikaiseen valvontaan.

Rakennusliitto on valmis talkoisiin idean jatkojalostamiseksi, jos poliitikot ja virkamieskunta haluavat ehkäistä ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä.

Kimmo Palonen
varapuheenjohtaja

Rakennusliitto ry

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Rakennusliitto ry
Rakennusliitto ry
Siltasaarenkatu 4
00530 HELSINKI

020 774 003 (puhelinvaihde)https://www.rakennusliitto.fi


Rakennusliitto on 66 000 rakentajan muodostama SAK:lainen ammattiliitto. Liitto pyrkii turvaamaan ja parantamaan jäsentensä työoloja ja palkkausta. Liitto solmii rakennusalojen yleissitovat työehtosopimukset.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye