Kokkolan kaupunki

Rakennusrestauroinnin pilotista vakiintuneeseen toimintaan

Jaa
Kokkolan kaupunki toteutti viime vuonna rakennusrestauroinnin työllisyyspilotin osana kaupungin harkinnanvaraista työllistämistä. Pilotista saatujen hyvien kokemusten perusteella toimintaa ollaan vakiinnuttamassa työllisyyspalveluiden, museopalveluiden, kaupunkitoimitilojen ja Kokkolan seudun opiston yhteistyöllä.

Rakennusrestauroinnin pilotin tarkoituksena oli antaa työttömille työnhakijoille työkokemusta sekä auttaa heitä etenemään kohti avoimia työmarkkinoita. Tässä myös onnistuttiin, sillä suurimmalle osalle pilottiin osallistuneista yhdeksästä työttömästä työnhakijasta pystyttiin löytämään ratkaisut jakson päätteeksi. He joko työllistyivät avoimille työmarkkinoille, ryhtyivät yrittäjäksi tai suuntasivat opintojen pariin.

Pilotin mahdollistamalla työpanoksella kaupungin arvorakennuksia saatiin kunnostettua ja korjausvelkaa vähennettyä merkittävästi. Erilaisia säilyttäviä korjaustöitä toteutettiin muun muassa Taidetalo Renlundilla, Museokorttelissa, Suolamakasiinilla, Lohtajan vanhalla kivikoululla, Lohtajan kotiseutumuseolla ja Lohtajan kalastusmuseolla. Pilottiin osallistujat saivat samalla myös ohjausta rakennusrestauroinnin tekniikoihin.

Helmikuussa kaupungilla on aloittanut työvalmentaja, joka toimii ryhmien vetäjänä ja ohjaa työntekijöitä säilyttävän korjaamisen tehtävissä. Työvalmentajan palkkauksessa hyödynnetään kaupungin harkinnanvaraisen työllistämisen määrärahoja. Maaliskuussa ensimmäisessä ryhmässä on aloittanut kaksi työntekijää. Parhaillaan työllisyyspalveluilla on haussa toukokuussa aloittavaan ryhmään neljä työntekijää.

Ryhmään palkataan työllisyyden kuntakokeilun ja TE-toimiston asiakkaista työttömiä työnhakijoita, joilla on palkkatukioikeus. Erityisesti haetaan henkilöitä, joilla on rakennus-, pintakäsittely- tai puualan koulutus tai muuten hankittua vastaavaa osaamista. Kuten pilotissakin työ alkaa kuukauden työkokeilulla, jonka jälkeen henkilöiden kanssa solmitaan neljän kuukauden työsopimus. Jaksoon sisältyy aina työllistymistä edistävää toimintaa. Jakson aluksi työntekijät saavat myös opastusta vanhan säilyttävästä korjaamisesta. Ohjauksesta vastaavat Kokkolan seudun opisto ja K.H.Renlundin museo.

Maaliskuussa aloittanut ryhmä on jo työnsuunnittelijan johdolla korjannut muun muassa ikkunoita Taidetalo Renlundilla, Svenska daghemmetillä sekä Fredrik ja Anna Draken kodilla. Kevään ja kesän aikana tarkoituksena on tehdä kunnostustöitä kaupunkitoimitilojen ja K.H.Renlundin museon kartoittamissa kohteissa Pedagogiolla, Lohtajan kotiseutumuseolla, Öjan kalastajamuseolla, Tankarissa, Ohtakarin kalastusmuseolla sekä Kaarlelan kotiseutumuseolla. Näissä eri kohteissa on tarkoitus toteuttaa muun muassa huoltomaalauksia, punamultamaalauksia, ikkunoiden puhdistusta, maalaamista ja kittaamista sekä kattojen tervaamista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antavat:


Työllisyyskoordinaattori Anneli Wacklin, puh. 044 7809 085, anneli.wacklin@kokkola.fi


Kaupunkitoimitilojen isännöitsijä Klaus Kangas, puh. 044 7809 008, klaus.kangas@kokkola.fi


Kulttuuriympäristöamanuenssi Jouni Mustonen, puh. 044 7809 759, jouni.mustonen@kokkola.fi


Koulutussuunnittelija Asko Muilu, puh. 044 7809 530, asko.muilu@kokkola.fi

Tietoja julkaisijasta

Kokkola. Meillä on laajempi horisontti

Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki

Plug Power och dess partner planerar tre anläggningar för produktion av grön vätgas i Karleby, Borgå och Kristinestad30.5.2023 14:49:21 EEST | Tiedote

Det amerikanska företaget Plug Power Inc. planerar att utveckla tre produktionsanläggningar för grön vätgas i Finland. Plug är en ledande aktör inom den gröna vätgasekonomin och är noterat på New York-börsen. Företaget levererar nyckelfärdiga vätgaslösningar för den globala gröna vätgasekonomin. Plugs planerade produktionsanläggningar för grön vätgas förväntas skapa cirka 1 000 direkta arbetstillfällen och över 3 000 indirekta arbetstillfällen i Finland.

Plug Power suunnittelee kumppaneidensa kanssa kolmea vihreän vedyn tuotantolaitosta Kokkolaan, Porvooseen ja Kristiinankaupunkiin30.5.2023 14:40:37 EEST | Tiedote

Yhdysvaltalainen Plug Power Inc. suunnittelee rakentavansa Suomeen kolme vihreän vedyn tuotantolaitosta. Plug on johtava vihreän vetytalouden toimija, joka on noteerattu New Yorkin pörssissä. Yhtiö toimittaa vetyratkaisuja maailmanlaajuisesti avaimet käteen -periaatteella. Plugin suunnittelemien vihreän vedyn tuotantolaitosten odotetaan luovan Suomeen 1 000 suoraa työpaikkaa ja yli 3 000 välillistä työpaikkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme