Rakli ry

Rakennuttamisen kehittäjä –tunnustus Senaatti-kiinteistöjen Juha Lemströmille

Jaa

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry haluaa palkita rakennuttamisen kehittämiseen merkittävällä panostuksella osallistuneita henkilöitä.

Juha Lemström           Kuva: Olli-Pekka Latvala
Juha Lemström Kuva: Olli-Pekka Latvala

Moni Rakli-yhteisössä vaikuttava henkilö kehittää oman organisaationsa toiminnan lisäksi koko alan toimintaa ja pelisääntöjä. Kiitoksena tästä yhteisen hyvän eteen tehdystä mittavasta työstä Rakli on luonut Rakennuttamisen kehittäjä -tunnustuspalkinnon. Tunnustus annetaan erityisistä ansioista ja sen saajan valitsee Raklin jäsenorganisaatioiden edustajista koottu raati. Tunnustus ei ole vuosittain jaettava.

Historian ensimmäisen Rakennuttamisen kehittäjä -tunnustuksen saaja Juha Lemström on ollut aktiivisesti mukana rakennuttamisen kehittämisessä. Raklin toiminnassa Lemström on ollut jo 90-luvulta saakka ja toiminut aktiivisesti Raklin toimikunnissa ja työryhmissä.

Pitkän uransa aikana Lemström on antanut merkittävän panoksen yhteiseen kehittämiseen ja rakennusalan toimintatapojen uudistamiseen toimintaympäristön kehittyessä. Ilman Juha Lemströmin kaltaisten henkilöiden panosta kiinteistö- ja rakennusalan kehittäminen olisi huomattavasti vaikeampaa ja hitaampaa.

Kiitollisena Lemströmin tekemästä työstä Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry palkitsee hänet Rakennuttamisen kehittäjä –tunnustuksella. Tunnustus jaettiin Rakennuttaminen 2023 -tapahtumassa.

Lisätietoa:
Mikko Somersalmi, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry, 0407207645

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Juha Lemström           Kuva: Olli-Pekka Latvala
Juha Lemström Kuva: Olli-Pekka Latvala
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Rakli ry
Rakli ry
Annankatu 24
00100 Helsinki

http://www.rakli.fi/

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakli ry

Vuoden rakennuttaja 2023 on OP Kiinteistösijoitus Oy20.1.2023 06:53:11 EET | Tiedote

Vuoden rakennuttajaksi 2023 on valittu OP Kiinteistösijoitus Oy, joka rakennuttaa monipuolisesti erilaisia kiinteistökohteita asuinkerrostaloista yhteiskuntakiinteistöihin eri puolille Suomea. Vastuullisuudessa OP Kiinteistösijoitus on yksi alansa edelläkävijöistä. Lisäksi he hyödyntävät monipuolisesti rakennuttamisen eri toteutusmuotoja ja kehittävät koko ajan rakennuttamisen prosessiaan. Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on valinnut vuoden rakennuttajan vuodesta 2007 alkaen.

Helsinki Research Forum: Pääkaupunkiseudun toimistotilojen vajaakäyttö jatkaa kasvua12.1.2023 13:56:32 EET | Tiedote

Helsinki Research Forum päivitti pääkaupunkiseudun keskeisten toimistoalueiden vajaakäyttöasteen sekä tarkastelussa olevan toimistokannan. Joulukuun 2022 lopussa tyhjää toimistotilaa oli noin 527 000 neliömetriä. Vajaakäyttöaste nousi edelliseen kvartaalin loppuun verrattuna 0,4 prosenttiyksikköä. Merkittävimmät muutokset nähtiin Aviapoliksessa, Sörnäisissä ja Vallilassa.

Rakli: Tulevalla vaalikaudella tarvitaan toimia kestävän kasvun mahdollistamiseksi3.1.2023 08:00:00 EET | Tiedote

Kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustava Rakli on julkaissut eduskuntavaalitavoitteensa tulevalle vaalikaudelle. Raklin mukaan Suomi tarvitsee ennakoitavaa ja mahdollisuuksia luovaa politiikkaa, joka kannustaa yrityksiä investoimaan rakennettuun ympäristöön. Suomen asema kiinnostavana ja kilpailukykyisenä investointiympäristönä tulee jatkossakin turvata pitkäjänteisillä päätöksillä. Myös panostukset kiinteistö- ja rakentamisalan osaamiseen, koulutukseen ja tutkimukseen ovat välttämättömiä talouden kasvulle.

Rakli: Asuntorakentamisen pudotus kääntää pääkaupunkiseudun rakentamisen laskuun1.12.2022 06:00:00 EET | Tiedote

Rakentamisen ja kiinteistöalan näkymät ovat sumuiset niin Suomessa kuin pääkaupunkiseudulla. Korkojen ja kustannustason nousu sekä talouden epävarmuudet vähentävät rakentamisen ja kiinteistökauppojen määrää. Rakentamisen määrän pääkaupunkiseudulla ennakoidaan laskevan ensi vuonna erityisesti asuntorakentamisessa, mutta myös toimisto- ja liikerakentamisessa. Rakentamisen kysynnän hiipuminen parantanee urakkapyyntöihin kohdistuvaa tarjoushalukkuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme