Messukeskus

Rakkaudesta kirjaan -palkinto kirjastopedagogi Riikka Utriaiselle

Jaa

EMBARGO 25.10.2018 KLO 10:30 Helsingin Kirjamessuilla jaettavan Rakkaudesta kirjaan -palkinnon sai tänä vuonna kirjastopedagogi Riikka Utriainen. Palkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena lukemisharrastuksen hyväksi tehdystä työstä.

Vaikka kirjojen määrä vain kasvaa, kynnys sopivien kirjojen löytämiseen ja lukemiseen tuntuu joskus korkealta. Sitä alentamaan espoolainen kirjastopedagogi Riikka Utriainen keksi vuonna 2014 idean lukuhaasteesta, johon tarttumalla kirjoja voi lähestyä helposti, hauskasti ja yhteisöllisesti.


Ajatus syntyi hänen mukaansa ”hetken mielijohteesta”, mutta nyt Helmet-lukuhaaste toimii pääkaupunkiseudun kirjastoissa jo neljättä vuotta ja on levinnyt myös valtakunnalliseksi ja sosiaaliseen mediaan. Haasteen Facebook-sivulla on yli 8000 seuraajaa, ja siellä käydään aktiivista kirjallisuuskeskustelua, vaihdetaan lukukokemuksia ja kirjavinkkejä.


Leikkimielinen, koko vuoden kestävä lukuprojekti tarjoaa 50 erilaista tapaa valita uutta luettavaa. Tämän vuoden aikana luettaviksi suositellaan muun muassa kirjoja, joissa on yksivärinen kansi tai lohikäärme, ja jotka ovat maahanmuuttajan kirjoittamia, peliin liittyviä tai palkittuja tietokirjoja. Kirjallisuuden eri lajeja on romaaneista runoihin ja novelleista sarjakuviin, ja lapsillekin on oma haasteensa.


Kaikkia viittäkymmentä kirjaa ei tarvitse välttämättä lukea. Tarkoitus on lisätä lukemisen iloa, ei lukustressiä. Riikka Utriaisen omin sanoin: ”Ihmiset tykkäävät kirjoista ja suomalaiset ovat lukijakansaa. Pelillinen elementti innostaa ja saa ihmiset tarttumaan kirjoihin. Lukuhaaste tuo myös sosiaalisen puolen: luetuista kirjoista voi puhua yhdessä.”

Palkinto jaettiin Helsingin Kirjamessujen avajaisissa torstaina 25.10. klo 10.30. Utriainen on palkinnon 18. saaja. Tunnustuksen lisäksi palkittu saa Suomen Messusäätiön myöntämän 5000 euron rahapalkinnon. Voittajan valitsi raati, jonka puheenjohtajana toimi Suomen Kustannusyhdistyksen puheenjohtaja Timo Julkunen. Raatiin kuuluivat toimittajat Suvi Ahola, Pia Ingström ja Sanna Nikula, kirjailijat Sofi Oksanen ja Jari Tervo, toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen ja tiedottaja Reetta Ravi.


Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon ovat aikaisemmin saaneet:

Vuonna 2017: kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen
Vuonna 2016: Kouluneuvos, kirjailija Kirsti Mäkinen
Vuonna 2015: Lastenkirjainstituutti
Vuonna 2014: kääntäjä Heikki Kaukoranta
Vuonna 2013: Lukukoira Börje
Vuonna 2012: Parnasso-lehden päätoimittaja Jarmo Papinniemi
Vuonna 2011: kirjallisuusbloggarit: Jessica Andersin, Salla Brunou, Penjami Lehto, Hanna Matilainen ja Hanna Pudas
Vuonna 2010: Tähtivaeltaja-lehden päätoimittaja Toni Jerrman
Vuonna 2009: antikvaarisen kirjakaupan K. Ervastin perustaja Kaarle Ervasti
Vuonna 2008: hämeenlinnalainen äidinkielen lehtori Hilja Mörsäri
Vuonna 2007: kuopiolainen kriitikko ja freelance-toimittaja Ritva Kolehmainen
Vuonna 2006: toimittaja ja kriitikko Ismo Loivamaa
Vuonna 2005: Voipaalan taidekeskuksen johtaja Maria Laukka
Vuonna 2004: kirjastonhoitaja Emmi Martin
Vuonna 2003: lasten ja nuorten valtakunnallinen Netlibris-kirjallisuuspiirien verkosto
Vuonna 2002: kirkkonummelainen kirjailija, sanataideohjaaja ja kirjastoaktiivi Arja Puikkonen
Vuonna 2001: Putulan kyläkirjasto

Suomen Messusäätiö jakaa vuosittain 400 000 eurolla apurahoja, palkintoja ja stipendejä suomalaisen elinkeinoelämän edistämiseen. Tunnetuin Suomen Messusäätiön jakama palkinto on Kaj Franck -muotoilupalkinto. Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon lisäksi Messusäätiö jakaa kirjamessujen yhteydessä Minna Canth –palkinnon ja tukee Vuoden kauneimmat kirjat -palkintoa.

Helsingin Kirjamessut järjestetään 25. – 28.10.2018 Messukeskuksessa Helsingissä.

Lisätietoja: Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com

www.helsinginkirjamessut.fi
#kirjamessut #rakkaudestakirjaan

Kuvia kirjamessuilta: http://mediabank.messukeskus.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain liki sata messutapahtumaa ja 2000 kokousta ja kongressia. Tapahtumiin osallistuu joka vuosi noin 9400 näytteilleasettajaa ja 1,2 miljoonaa kävijää. | Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. In 2017, 75 exhibitions and 2000 meetings and congresses were held at Messukeskus Helsinki. 9 400 exhibitors and 1.2 million visitors took part in the events.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme