Ramirent investoi tapahtumatoimintoihinsa – ostaa Festivaalisähkö Oy:n generaattori- ja sähköistyskaluston

Jaa
Elpyvä tapahtuma-ala saa palveluntarjoajien kentälle vuonna 2022 entistä monipuolisemman toimijan, kun Suomen suurimpiin tapahtumiin väliaikaista kalustoa vuokraava Ramirent laajentaa palveluitaan väliaikaisen sähköistyksen kalustolla ja osaamisella. Kauppa Festivaalisähkön kalustosta on allekirjoitettu 3.1.2022.

Rakennuskonevuokraamo Ramirentin Event-liiketoimintayksikkö vuokraa koneita ja tuottaa palveluita vuosittain satoihin tapahtumiin ympäri Suomen aina Flow Festivalin kaltaisista massiivisia järjestelyjä vaativista musiikkifestivaaleista suuriin urheilutapahtumiin. Vuonna 2001 perustettu Festivaalisähkö Oy on puolestaan yksi Suomen suurimpia ja kokeneimpia tapahtumien sähköistäjiä.

Ramirent Finland Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Arto Palsion mukaan kalustokauppa laajentaa merkittävästi mahdollisuuksia ja osaamista Ramirentin tapahtumaliiketoiminnan tiimissä. Festivaalisähkön henkilöstö siirtyy kaupan yhteydessä Ramirentin palvelukseen.

”Haluamme kasvattaa tapahtumiin liittyvää liiketoimintaamme, ja, tapahtumien sähköistykseen sekä varavoimatoimintoihin panostaminen tukee tätä tavoitettamme. Festivaalisähkö on Suomen ykkösnimi alalla, ja heidän kalustonsa ja osaamisensa ansiosta voimme yhdessä palvella tapahtumia entistä monipuolisemmin”, Palsio sanoo.

Ekologisia ja toimintavarmuutta tarjoavia ratkaisuja

Kaluston ja koneiden vuokraus tapahtumiin on tapahtumajärjestäjien näkökulmasta sekä taloudellisesti että ekologisesti järkevämpää kuin niiden hankinta. Tapahtumiin muun muassa liikennejärjestelyitä, katsomoja, väliaikaistiloja, kuvaustelineitä ja nostimia järjestävän Ramirentin vahvuutena alalla on, että esimerkiksi samoja työkoneita voidaan käyttää sekä rakennuksilla että tapahtumissa.

Sähkön puolesta tapahtumiin tarvitaan omat järeät generaattorinsa ja sähköistysjärjestelmänsä. Väliaikaisella sähköistyksellä ratkaistaan muun muassa tapahtumien sähköpisteiden sijainteihin sekä rajallisiin liityntätehoihin liittyviä haasteita. Lisäksi generaattorit tuovat tapahtumien järjestäjille toimintavarmuutta sähkökatkojen varalle.

”On hienoa päästä osaksi isompaa kokonaisuutta. Pystymme nyt toimittamaan sähköä jättitapahtumiin entistä sujuvammin. Pienemmät keikat taas järjestyvät entiseen tapaan elleivät paremminkin, ja Ramirentin toimipisteverkoston avulla tavoitamme uusia asiakkaita joka puolelta Suomea”, sanoo Festivaalisähkön omistaja ja toimitusjohtaja Jouko Riihimaa, joka siirtyy Ramirentin tapahtumapalveluihin projektipäälliköksi.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


Ramirent Finland Oy, myynti- ja markkinointijohtaja Arto Palsio, puh. 040 647 4550, arto.palsio@ramirent.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Ramirent Finland Oy
Tapulikaupungintie 37
00750 Helsinki

0800 171 414http://www.ramirent.fi

Ramirent on johtava palveluyritys, joka tarjoaa konevuokrausta rakentamiseen, teollisuuteen ja tapahtumiin. Konevuokrauksen liitännäiset palvelutoiminnot, kuten suunnittelu- ja asennus- sekä logistiikkapalvelut, ovat yksi Ramirentin vahvuus. Autamme asiakkaitamme työskentelemään turvallisesti ja tehokkaasti vuokraamalla juuri heille sopivia koneita sekä palvelemalla sujuvasti ja positiivisella asenteella. Ramirent-konserni työllistää 3 000 henkilöä yhdeksässä Pohjois- ja Itä-Euroopan maassa. Suomessa työskentelee noin 600 ramilaista. Ramirent kuuluu Loxam-konserniin, joka on maailman neljänneksi suurin konevuokraamo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ramirent Finland Oy

Ramirent panostaa vähäpäästöisiin ratkaisuihin ‒ Neste MY uusiutuva polttoöljy pienentää vuokrakoneiden hiilijalanjälkeä merkittävästi8.2.2021 10:00:00 EET | Tiedote

Ramirentin Suutarilan-vuokraamosta vuokralle lähtevät polttoöljykäyttöiset vuokrakoneet tankataan jatkossa Nesteen alkuvuodesta 2021 markkinoille tuomalla Neste MY uusiutuvalla polttoöljyllä. Sataprosenttisesti jätteistä ja tähteistä valmistettu uusiutuva polttoöljy auttaa vähentämään vuokrakoneiden kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia verrattuna fossiiliseen polttoöljyyn. ”Etsimme jatkuvasti ekologisia ratkaisuja ja keinoja asiakkaidemme käytössä olevien koneidenpäästöjen vähentämiseksi. Tärkein kasvihuonepäästöjen lähde esimerkiksi rakennustyömaiden koneissa ja kuljetuksissa on niissä käytetty polttoaine”, sanoo Ramirentin myynti- ja markkinointijohtaja Arto Palsio. ”Päätös siirtyä Neste MY uusiutuvaan polttoöljyyn oli helppo tehdä tuotteen ominaisuuksien vuoksi. Se soveltuu sellaisenaan olemassa olevaan työkonekalustoon, ja sillä on erinomaiset kylmäominaisuudet ja säilyvyys. Lisäksi sitä voidaan käyttää lämmityksessä.” Polttoaineen vaihdos fossiilisesta uusiutuvaan polttoöljy

Ramirent ja Metsä Fibre allekirjoittivat vuokrasopimuksen Kemin biotuotetehtaan työmaatiloista ja kalustosta sekä työmaatiloista Rauman sahaprojektiin30.9.2020 10:00:00 EEST | Tiedote

Ramirent Finland ja Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre ovat allekirjoittaneet esisopimuksen Kemin biotuotetehtaan työmaatilojen toimituksesta ja kalustovuokraamon perustamisesta työmaalle. Rauman sahaprojektin kanssa allekirjoitettiin myös sopimus työmaatilojen toimituksesta. Sovittuja tiloja toimitetaan molempiin hankkeisiin yhteensä lähes 14 700 m2. Toimituskokonaisuuden arvo Ramirentille on merkittävä. Metsä Fibren Kemin biotuotetehdasinvestoinnin arvo on noin 1,5 miljardia euroa eli hanke olisi toteutuessaan Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi. Investointipäätös tehdään aikaisintaan tänä syksynä, ja tehtaan noin kaksi puoli vuotta kestävä rakentaminen alkaisi välittömästi päätöksen jälkeen. Metsä Fibre on päättänyt rakentaa myös uuden mäntysahan Raumalle. Vuonna 2022 valmistuvan sahainvestoinnin arvo on noin 200 miljoonaa euroa. Raumalle rakennettava maailman modernein saha on kaikkien aikojen suurin sahainvestointi Suomessa. ”Kemin biotuotetehtaan lähtökohtana on

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye