Suomen Vuokranantajat ry

Rangaistaanko taloyhtiöitä yksityisistä vuokranantajista perusteetta?

Jaa
Isännöintiliiton kyselyn perusteella taloyhtiöiden on entistä vaikeampi saada taloyhtiölainaa pankeista tarpeellisiin korjauksiin. Syinä nousivat esiin liian suuri lainatarve suhteessa vakuuksien määrään ja sijoittajien suuri osuus taloyhtiössä. Taloyhtiöiden todelliset riskit ovat pikemmin puutteellisessa taloussuunnittelussa ja ennakoinnissa kuin yksityisissä vuokranantajissa.

”Suomen asuntokannasta ja taloyhtiöistä erittäin suuri osuus on rakennettu 1970- ja 1980-luvuilla. Nämä talot ovat nyt peruskorjauksen tarpeessa. Korjausrakentamisen määrä on ollut voimakkaassa kasvussa jo pitkään. Käytännön esimerkkinä voi pitää tilannetta, jossa taloyhtiön keskineliöhinta on selvästi alle tuhat euroa neliöltä. Jos tulee samaan aikaan tarve esimerkiksi linjasaneeraukseen ja julkisivuremonttiin, korjaustarve saattaa nousta reilusti yli tuhanteen euroon neliöltä. Tällaisessa tilanteessa on selvää, ettei koko hankkeeseen ole saatavissa lainarahoitusta taloyhtiölle. Tällaisia tilanteita on tullut vastaan jo suuremmissakin kaupungeissa. Tähän on syytä herätä kaikissa taloyhtiöissä”, Suomen Vuokranantajien Tuomas Viljamaa huomauttaa. 

Taloyhtiölainoja on viime vuosina myönnetty runsaasti myös siitä syystä, että uusia asuntoja on rakennettu paljon. Tämä on johtanut taloyhtiölainakannan kasvuun, kun sekä uusia on syntynyt paljon että korjausrakentamistarpeita on runsaasti.  

”Pankkien taloyhtiölainakannat ovat kasvaneet reippaasti viime vuosina. Samaan aikaan taloyhtiölainojen marginaalit ovat laskeneet ennätysalas. Nyt taloyhtiölainojen myöntämisessä on tultu entistä tarkemmiksi. Kaikkiin hankkeisiin ei saa lainaa, mikä tarkoittaa sitä, että taloyhtiöiden suunnitelmallisuus, ennakointi, taloyhtiön hyvä hallinto ja hyvä luottamuksellinen suhde pankkiin nousee entistä tärkeämmäksi”, alleviivaa Viljamaa. 

Hajautunut omistus vähentää riskejä 

Vuokranantajaosakkaiden suuri määrä nousee Isännöintiliiton kyselyssä yhdeksi esteeksi yhtiölainan saamiseen taloyhtiön korjaukseen.  

”Tämä on vähän yllättävää, koska hajautunut omistajakunta taloyhtiössä teoriassa hajauttaa riskiä. Olennaista olisi ymmärtää erilaiset sijoittajaosakkaat. En aivan eri tilanne, jos yksittäinen kiinteistörahasto omistaa suuren osan taloyhtiön huoneistoista kuin useampi yksityinen vuokranantaja maltillisella velalla 1-2 asuntoa hajautetusti. Tässä on olennaista lisätä tietoa asiasta kaikille osapuolille, Viljamaa korostaa. 

Kiristynyt sääntely, pankkien vakavaraisuuden tarkastelu, taloyhtiölainojen määrän reipas kasvu ja laskevien marginaalien yhtälö on johtanut tilanteeseen, jossa pankkien on tullut tarve painaa jarrua, mikä on vakauden kannalta vain hyvä asia. 

Kuitenkin se, että osa pankeista on ottanut näin tiukan linjan asuntosijoittajien määrän osalta, on yllättävää. Esimerkiksi Finanssivalvonnan ohjeistuksessa ei ole sijoittajaosakkaiden määrälle mitään yksittäistä raja-arvoa, jonka jälkeen pankkien tulisi kiristää lainamarginaaleja”, Viljamaa ihmettelee. 

”Olisi mielenkiintoista kuulla tarkemmin näiden taloyhtiöiden tilanteesta, joihin ei ole myönnetty yhtiölainaa sijoittajaosakkaiden suuren määrän perusteella. Väitän, että yhtiössä on myös korjaustarve ollut suurta. On olemassa riski, että vuokranantajaosakkaiden syyllistäminen vain heikentää taloyhtiön mahdollisuuksia vastata haasteisiin, koska keskitytään vääriin asioihin. Saattaa myös olla, että pankissa on ”helpompi” laittaa syy sijoittajien kontolle kuin todeta selkeästi todelliset syyt eli liian suuri lainatarve vakuuksiin nähden, Viljamaa tähdentää. 

”Yksinkertaistettu tilanne avaa asiaa vielä paremmin. Oletetaan, että on kaksi osakasta, jotka kumpikin saavat samanlaista ansiotuloa. Heistä toinen asuu asunnossa itse ja toinen vuokraa asuntoa ja saa siis ansiotulojensa päälle vielä vuokratulot. Miten tämä osakas, jolla samat ansiot ja lisäksi vuokratulot, on taloyhtiön kannalta riskisempi  kuin tämä toinen osakas, jos heidän tilanteensa on muuten täysin samanlainen? No ei hän ole. Päinvastoin. On tärkeää ymmärtää, että vuokranantajaosakkaat voivat olla remonttien rahoittajina jopa paremmassa tilanteessa kuin asunnossa asuvat osakkaat , Viljamaa painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 20 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Tuore katsaus paljastaa: vuokramarkkinoilla koronan jälkeen kaksi isoa muutosta5.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuokra-asuntojen kysyntä on ennätystasolla, mutta samaan aikaan vuokra-asunnoista on ylitarjontaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuosi 2023 jatkoi koronapandemian jälkeistä kehitystä – vuokrien nousu vauhdittui ja vuokra-asuntojen markkinointiaikojen lyhentyivät. Vuokra-asuntojen ylitarjonta ei kosketa koko maata.

Yksityisten asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyneet lievään nousuun, uudisasuntoja ostanut verrattain harva19.2.2024 08:15:00 EET | Tiedote

Yksityisten asuntosijoittajien kaksi viime vuotta laskeneet ostoaikeet ovat kääntyneet lievään nousuun, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2024 -kyselystä. Ylivoimainen enemmistö yksityisistä vuokranantajista on ostanut vanhoja asuntoja uudiskohteiden sijasta, myös viime vuosina. Valtaosa ei ole korottanut vuokria lainkaan viime vuonna. Kyselyyn vastasi yli 2000 yksityistä vuokranantajaa.

Yksityiset asuntosijoittajat ovat maltillisesti velkaantuneita, haasteet löytää vuokralainen kasvaneet26.1.2024 00:05:00 EET | Tiedote

Valtaosa yksityisistä vuokranantajista on maltillisesti velkaantuneita, sillä jopa 60 prosentilla velkaa ei ole lainkaan tai sitä on alle 50 prosenttia suhteessa sijoitusasunnon arvoon. 93 prosenttia ilmoittaa tavoittelevansa joko pientä tai maltillista riskin ja tuoton suhdetta, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2024 -kyselystä. Kyselyyn vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye