Vihreät Euroopan parlamentissa

Ranskan asevienti Venäjälle on heikentänyt Euroopan turvallisuutta - “EU-maiden asevientiin tarvitaan johdonmukaisuutta”, vaatii MEP Alviina Alametsä

Jaa
Vuotaneiden dokumenttien mukaan Ranska on toimittanut sotilastarvikkeita Venäjälle yli 150 miljoona euron edestä sen jälkeen, kun EU asetti asevientikiellon Venäjälle vuonna 2014.

Ranskalaisen Disclose-järjestön selvityksen mukaan vuosien 2014-2020 aikana Venäjä on modernisoinut muun muassa panssarivaunujaan, helikoptereitaan sekä hävittäjiään ranskalaisilla järjestelmillä ja tarvikkeilla. Ranskan ministeriön mukaan asevientiluvat perustuivat ennen vuotta 2014 tehtyihin sopimuksiin, joita EU:n asevientikielto ei koskenut.

“Asevientikielto asetettiin, koska Venäjä oli uhka itsenäiselle eurooppalaiselle valtiolle sekä koko Euroopan turvallisuudelle. Siten on selvää, että kaikki aseviennit Venäjälle lisäisivät turvallisuusriskiä”, Alametsä sanoo.

“Valitettavasti EU:n aseviennin keskeinen ongelma on, ettei se ole läpinäkyvää, eikä rikkomuksista saa selkeitä rangaistuksia. Ranska on mahdollistanut Venäjälle tehokkaamman iskukyvyn kehittämisen, mutta asialle ei voida tehdä käytännössä mitään”, Alviina Alametsä sanoo.

Alviina Alametsä on ajanut tiukempaa, EU-tason sääntelyä asevientiin yhdessä saksalaisen europarlamentaarikko Hannah Neumannin kanssa. 

“Asevienti demokraattisiin liittolaismaihin, kuten Ukrainaan, on tietysti sallittava. Sen sijaan vaikkapa Venäjälle tai Lähi-idän diktaattoreille ei pitäisi missään nimessä päätyä EU:ssa valmistettua sotilasmateriaalia”, Alametsä sanoo.

“Euroopan komission ja neuvoston tulisi viipymättä selvittää mitä sotilastarvikkeita jäsenmaista on Venäjälle viety. Samalla pitäisi aloittaa asevientisääntelyn uudistus, jotta vastaavaa ei pääse enää jatkossa tapahtumaan. Yksittäisten valtioiden asevienti Venäjän kaltaisiin maihin heikentää koko EU:n yhteistä asevientipolitiikkaa, turvallisuutta ja uskottavuutta. Tälle on tultava yksiselitteisesti loppu”, Alametsä vaatii.

”EU:n on toimittava voimakkaasti Ukrainan puolesta nyt. Meidän on myös heikennettävä Venäjän sotakonetta. Taloudellisten sanktioiden ohella on selvää, että emme voi tukea Putinin sotia viemällä aseita tai sotilastarvikkeita. Niillä mahdollistetaan nytkin hyökkäystä Ukrainaan”, Alametsä toteaa. 

Yhteyshenkilöt

Yhteystiedot:


Alviina Alametsä
+358 40 7294597
alviina.alametsa@europarl.europa.eu


Lisätietoja selvityksestä:
https://disclose.ngo/en/article/war-in-ukraine-how-france-delivered-weapons-to-russia-until-2020

Tietoja julkaisijasta

Vihreät Euroopan parlamentissa
Vihreät Euroopan parlamentissa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

MEP Ville Niinistön aloitteesta 65 meppiä vaatii EU-johtajia kieltämään kaikki Venäjän energiatuotteet markkinoillaan2.3.2024 12:25:01 EET | Tiedote

Euroopan parlamentin jäsen Ville Niinistö vaatii välitöntä täyskieltoa tuontienergialle Venäjältä EU:n markkinoille. Niinistö lähetti yhteensä 65 mepin allekirjoittaman kirjeen aiheesta EU-komission puheenjohtajalle ja EU:n neuvoston puheenjohtajamaa Belgialle. Allekirjoittajat ovat kaikista keskeisistä poliittisista ryhmistä. Sanktioista päätösvalta on jäsenmaiden ministerineuvoston käsissä.

Yli sata europarlamentaarikkoa vetoaa UNRWA:n rahoituksen puolesta: “Rahoituksen keskeyttämisen vaikutukset osuvat viattomiin siviileihin Gazassa, jotka jo nyt ovat täysin epäinhimillisissä oloissa keskellä sotaa.”27.2.2024 13:45:46 EET | Tiedote

Suomalainen vihreiden MEP Alviina Alametsä allekirjoitti europarlamentaarikkojen yhteisen kirjeen, jossa vedotaan palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA-rahoituksen puolesta. Kirje osoitettiin muun muassa Euroopan komission, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin puheenjohtajille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye