Digita

Ranuan Infra digitalisoi vesihuollon ja kaukolämpöhuollon Digitan IoT-palvelulla

Jaa
Ranuan Infra Oy ja Digita Oy ovat tehneet sopimuksen Ranuan vesihuollon ja kaukolämpöhuollon digitalisoinnista Digitan LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvan IoT-verkon avulla. Digita tuli valituksi Ranuan Infran keväällä 2019 järjestämässä julkisessa kilpailutuksessa.

Ranuan Infra vastaa vesihuollosta, lämpöenergian tuotannosta ja jakelusta Ranuan alueella. Nyt tarkoituksena on digitalisoida sekä vesiverkoston että kaukolämpöverkoston mittarit.

”Meille oli selvää nykyisten mittareiden tullessa elinkaarensa päähään siirtyä digitaaliseen etäluentaan sekä vesihuollossa että kaukolämpöhuollossa. Taloudellisesti pienellä lisäkustannuksella haemme asiakaspalvelun parantamisen ohella tehokkuutta toimintaamme. Haluamme lisätä myös vesiturvallisuutta, kun vedenkulutuksen poikkeamiin voidaan puuttua välittömästi”, kertoo Ranuan Infran toimitusjohtaja Veli Saarijärvi.

”Digita valikoitui tarjousten pohjalta parhaaksi ja täysin etäluettavuuden mahdollistavaksi vaihtoehdoksi. Teemme digitaalisten mittareiden asennukset loppuvuoden aikana”, jatkaa Saarijärvi.

”Olemme erittäin iloisia päästessämme yhteistyöhön Rohkean Ranuan kanssa ja voidessamme tarjota sekä maanlaajuisen IoT-verkkomme, kehittyneet mittarit sekä asiantuntijuutemme Ranuan Infran käyttöön. Ranua saa merkittävää etua infrastruktuurinsa hallintaan tällä digiloikalla”, sanoo Digitan IoT-palveluiden myyntipäällikkö Mona Miettinen.

Digita on vakaa kotimainen toimija, jolla on esineiden internetiä eli IoT:ta varten valmis infrastruktuuri tarjolla palvelualustaksi kumppaneidensa ratkaisuille. Digita hyödyntää verkon rakentamisessa omia korkeita radio- ja tv-mastojaan. Vuoden 2019 aikana on tarkoitus rakentaa verkkoa kattamaan 600 tukiasemaa sekä usealla sadalla pikosolutukiasemilla ja laajentaa verkkoa asiakastarpeiden mukaan.

Median yhteydenotot

Ranuan Infra Oy, toimitusjohtaja Veli Saarijärvi, p. 040 6484525, veli.saarijarvi(a)ranuaninfra.fi

Digita Oy, myyntipäällikkö Mona Miettinen, p. 0400 721700, mona.miettinen(a)digita.fi

Ranuan Infra vastaa vesihuollosta, lämpöenergian tuotannosta ja jakelusta Ranuan kirkonkylän alueella. Ranuan Infran valokuituverkko kattaa kirkonkylän lisäksi lähes kaikki Ranuan kunnan asutut kyläalueet. Yhtiö omistaa varsinaisten tuotantolaitosten lisäksi teollisuus- ja vuokrakiinteistöjä eri puolilla kirkonkylän aluetta. Ranuan Kuituverkot Oy, Ranuan Lämpö Oy ja Ranuan Vesihuolto Oy sulautuivat Ranuan Infra Oy:ksi 31.12.2017. www.ranuaninfra.fi

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa. www.digita.fi, www.digitamahdollistaa.fi

Yhteyshenkilöt

Minna Flink
johtaja, viestintä ja markkinointi
minna.flink(a)digita.fi, puh. 040 742 8849

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote

Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye