Rapala VMC Oyj

Rapala VMC Oyj suunnittelee Vääksyssä jäljellä olevan tuotannon siirtämistä Pärnuun

Jaa
Rapala VMC suunnittelee Vääksyssä jäljellä olevan Rapalan uistinten ja Marttiinin puukkojen valmistuksen siirtämistä Pärnuun, Viroon. Yhtiön suunnitelmissa ei ole koko Vääksyn yksikön sulkeminen vaan olennaiset ydintoiminnat, joita ovat mm. uistintuotesuunnittelu sekä tekniset tukitoiminnot, jäävät Vääksyyn. Yhtiö on tänään ilmoittanut käynnistävänsä muutosneuvottelut, joiden piirissä on Vääksyssä yhteensä 90 henkilöä.

”Tuotannon keskittäminen Pärnuun Viroon tehostaisi tuotantoprosessia ja sillä olisi mahdollista saada aikaan synergiaetuja. Konserni on myös ajamassa alas tuotantoaan Sortavalassa Venäjällä. Lisäksi makrotalouden kehitys päämarkkina-alueillamme on heikentynyt ja tuotteidemme kulutuskysyntä on hidastunut samalla, kun energian hinta nousee jyrkästi ja inflaatio on korkea”, kertoo Suomen tuotantotoiminnoista vastaava johtaja Tuomas Akkanen.

Jo tällä hetkellä Rapala-uistimet valmistetaan pääosin Pärnussa, jossa tuotantokapasiteettia voidaan nykyisissä tiloissa lisätä ottamaan vastaan Vääksyn ja Sortavalan tehtaiden tuotantovaiheet.

Tuotannon aiottu siirto kytkeytyy Rapala VMC:n strategiaan, jossa valmistusta ja logistiikkaa keskittämällä lyhennetään tuotteiden valmistusaikaa sekä alennetaan tuotanto- ja jakelukustannuksia. Jatkossa eri työvaiheet olisi mahdollista tehdä keskitetysti yhdessä paikassa.

”Uutinen on Vääksyn osaavan henkilöstön kannalta erittäin valitettava. Meidän on kuitenkin huolehdittava kilpailukyvystämme kaikissa olosuhteissa.”, sanoo Akkanen.

Yhtiön pääkonttorissa Helsingissä neuvottelujen kohteena on tehtävien uudelleenjärjestely. Tuotannon suunniteltu siirto ei koske Rapala-konserniin kuuluvaa Peltosen suksitehdasta Heinolassa eikä muoviosien ja kairojen valmistukseen keskittyvää KL-Tehoa Korpilahdella.

Toteutuessaan tuotannon siirto tapahtuisi hallitusti vaiheittain, ja se on määrä saada päätökseen vuoden 2023 loppuun mennessä. Päätökset lopullisen suunnitelman toteutuksesta tehdään muutosneuvottelujen päätyttyä.

Helsingissä, 4.10.2022

RAPALA VMC OYJ

Tuomas Akkanen
Suomen tuotantotoiminnoista vastaava johtaja

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lakiasiainjohtaja:
Olli Aho
puh. +358 9 7562 540

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Rapala VMC Oyj
Rapala VMC Oyj
Mäkelänkatu 87
00610 Helsinki

http://www.rapala.com

Rapala VMC-konserni on maailman johtava kalastusvälineyritys ja globaali markkinajohtaja uistimissa, kolmihaarakoukuissa ja kalastukseen liittyvissä veitsissä ja työkaluissa. Konsernilla on myös vahva maailmanlaajuinen markkina-asema muissa urheilukalastuksen tuotekategorioissa ja Rapala VMC:n jakeluverkosto on alan kattavin. Päätuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Ranskassa, Virossa ja Isossa-Britanniassa. Rapala VMC-konsernin brändiportfolioon kuuluu alan johtava brändi, Rapala, ja muita maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä kuten VMC, Sufix, Storm, Blue Fox, Luhr Jensen, Williamson, Dynamite Baits, Mora Ice, StrikeMaster, Marttiini, Peltonen ja 13 Fishing Yhdysvaltain ulkopuolella sekä Okuma Euroopassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 294 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 1 800 henkilöä noin 40 maassa. Rapala VMC Oyj:n osakkeella on käyty kauppaa Nasdaq Helsingissä vuodesta 1998.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rapala VMC Oyj

Rapala ja Angry Birds™ vievät mobiilisukupolven kalaretkelle25.4.2013 10:42:52 EEST | Tiedote

Rapala VMC Oyj ja Rovio Entertainment Ltd ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tarkoituksena on houkutella uusi sukupolvi harrastamaan urheilukalastusta. Yhtiöiden välinen lisenssisopimus tuo markkinoille Rapala Angry Birds -tuoteperheen. Lasten ja nuorten tarpeisiin suunniteltu tuoteperhe tukee Rapalalle ja Roviolle tärkeitä arvoja: Perheen yhteistä laatuaikaa, luontoharrastuksia ja aktiivista elämäntapaa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye