REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy

RATA-kirjoituskilpailun 20 parasta valittu

Jaa

Reuna-kustantamon ja Kymi Libri -kirjamessujen rata-aiheiseen kirjoituskilpailuun saapui 275 kilpailutyötä. Tuomaristo, suomentaja Toini Lehto ja runoilija AP Kivinen, ovat valinneet niistä 20 tekstiä antologiaan Rata – 20 kertojaa.

Rata-antologian kannen on suunnitellut Jussi Jääskeläinen
Rata-antologian kannen on suunnitellut Jussi Jääskeläinen

- Halusimme mukaan tekstejä monipuolisesti eri genreistä. Mukana on proosaa ja runoa, kevyttä ja vakavaa, totta ja tarua, sanoo Toini Lehto. Esimerkiksi monta hauskaa kuvausta lapsuuden junamatkoista jouduttiin jättämään pois, koska samantyyppisiä tarinoita tuli useita.

Vain noin seitsemän prosenttia teksteistä päätyy antologiaan. - Työ kävi haastavammaksi sen jälkeen kun oli valittu noin 30 tekstiä jatkoon, kertoo AP Kivinen.

Antologiaan valittujen tekstien kirjoittajat:

Henry Aho, Teuva

Maikki Etsola, Helsinki

Elias Huuhtanen, Vihti

Sonja Kinnunen, Rovaniemi

Päivi Korpela, Porvoo

Salme Koskelo, Lahti

Aarne Laasonen, Espoo

Sinikka Labba, Enontekiö

Hannele Maahinen, Keuruu

Maija Nyström, Turku

Marjaana Orkoneva, Kirkkonummi

Teemu Raita, Kirkkonummi

Rauno Riekki, Taivalkoski

Jukka Sakki, Kouvola

Olli Sarpo, Helsinki

Liisa Sburatura, Kouvola

Helena Seppälä, Orivesi

Jaakko Tikkanen, Vantaa

Kari Valto, Kouvola

Janne Vieri, Helsinki

Antologia toimitetaan kevään aikana ja se ilmestyy kesäkuussa. Kolme kirjoituskilpailun voittajaa valitaan tästä 20 kirjoittajan joukosta ja julkistetaan Kymi Libri -kirjamessuilla 24.7.2021.

Lisäksi tekstit annetaan kuvataiteilijoille ja muusikoille luettavaksi, ja myös niiden inspiroimina syntyneet taulut ja laulut julkistetaan kirjamessuilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kymi Libri -kirjamessut: sivusto kymi-libri.fi, info@kymi-libri.fi

Kuvat

Rata-antologian kannen on suunnitellut Jussi Jääskeläinen
Rata-antologian kannen on suunnitellut Jussi Jääskeläinen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy
REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy
Myllykoskentie 17
46800 Myllykoski

040 578 8049, info@reunalla.fihttps://reunalla.fi

REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy
on perustettu vuonna 2013. Kustantamo toimii Kouvolan Myllykoskella Kulttuuritalo Wanhassa Rautakaupassa, jossa on myös Reunan kirjakauppa, kirjakahvila, taidegalleria ja Henna Virenin valokuvastudio. Kirjakaupassa on töissä Suomen ainoa kirjakauppakissa Nappi. Piha-alueen Wanhassa Kirjahallissa järjestetään joka toinen vuosi Kymi Libri -kirjamessut, ks. kymi-libri.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy

Musiikillinen tinkimättömyys on tuonut Eero Raittiselle arvostusta25.10.2020 17:06:52 EETTiedote

”Urani tarkoitus ovat bändit, biisit ja täysosumaan tähtääminen keikoilla”, kertoi Eero Raittinen elämäkertansa kirjoittajalle Elina Saksalalle. Raittinen ei anna itselleen tuumaakaan löysää: biisin kaikki elementit on sisäistettävä täydellisesti ennen tulkintaa. Uudessa elämäkerrassa Eero Raittinen – Mies matkallaan piirtyy kuva pedantista artistista, josta ei todennäköisesti olisi tullut muusikkoa, jos isä olisi voinut päättää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme