ELY-keskukset

Ravinnekiertotukea tulossa biokaasulaitoksille

Jaa

Ravinnekiertotuen avulla biokaasua tuottava yritys valmistaa ja tuo markkinoille biokaasutuotannon sivutuotteista valmistettuja lannoitteita. Maa- ja metsätalousministeriö on loppusuoralla biokaasulaitoksille suunnatun ravinnekiertotuen valmistelussa.

Tukea ei voi myöntää kaikille biokaasua tuottaville laitoksille

Tukea ei myönnetä kaikille biokaasua tuottaville laitoksille. Yksi tärkeimpiä tuensaannin edellytyksiä on laitoksen kyky käsitellä lannassa tai vesikasvijätteessä oleva fosfori kustannustehokkaasti lannoitevalmisteiksi. Toimija ilmoittaa käsittelyyn tarvitsemansa tukitason tarjouskilpailussa. Tarjouskilpailun jälkeen tarjoukset pisteytetään ennalta ilmoitettujen laskentakriteerien perusteella, ja tuki myönnetään parhaiten pisteytyksessä pärjänneille toimijoille. Tuen määrä on sidottu laitoksen vastaanottaman tukikelpoisen biomassan sisältämän fosforin määrään. Tukea haetaan Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, ja tukihakuun liittyvä tarjouskilpailu alkaa myöhemmin ilmoitettavana aikana. Tavoitteena on käynnistää tarjouskilpailu vuoden 2022 lopulla. Ennen tukijärjestelmän käynnistymistä sen tulee saada valtiontukihyväksyntä komissiolta.

Lannoitteita valmistamalla saadaan ravinneylijäämä kuljetettua kustannustehokkaasti alueille, joilla ravinneylijäämää ei muodostu. Toiminnalla edesautetaan vesien- ja merenhoidon tavoitteiden saavuttamista, vähentämällä alueellista ravinnekuormaa sisävesissä ja rannikon merialueilla.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola, MMM, veli-pekka.reskola@gov.fi

Projektipäällikkö Olli Salo, Varsinais-Suomen ELY-keskus, olli.m.salo@ely-keskus.fi

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Uppgifter om dikningssammanslutningar finns att fås i karttjänst22.9.2022 08:30:00 EEST | Tiedote

De hårda regnen som fallit under sensommaren har åter en gång blottat utmaningarna med vattenhushållningen inom jordbruket på olika håll i Finland. Enligt prognoserna kommer klimatförändringen att leda till att kraftiga störtregn blir allt vanligare. Det är ofta så att iståndsättningen av diken blir aktuella då vattnet blir liggande på åkrar och i diken. Ofta är det dock oklart om det i området finns torrläggningsprojekt som genomförts under tidigare årtionden, främst på 1940–1970-talen. I dessa projekt har det bildats dikningsbolag, som numera för det mesta är det som kallas vilande bolag. För att hitta uppgifter om dessa dikningssammanslutningar kan man använda Ojitusyhteisöt-karttjänsten, som produceras av NTM-centralerna. Dikningssammanslutningar som har bildats i samband med tidigare utförda åkerdikningar förpliktar fortsättningsvis många fastigheter på området som har nytta av dikningarna att underhålla och iståndsätta de diken som de förvaltar.

Löydä tietoa Ojitusyhteisöt-karttapalvelusta22.9.2022 08:30:00 EEST | Tiedote

Loppukesän rankat sateet ovat taas paljastaneet peltojen vesitalouden haasteita eri puolilla Suomea. Ilmastonmuutoksen seurauksena rankkasateiden ennustetaan edelleen lisääntyvän. Ojitusten kunnostukset lähtevätkin liikkeelle yleensä siitä, kun vesi makaa ojissa ja pelloilla. Usein on kuitenkin epäselvää, onko alueella jo aikaisempina vuosikymmeninä, pääosin 1940–1970-luvuilla, toteutettu kuivatushankkeita. Näissä hankkeissa on muodostunut ojitusyhtiöitä, jotka ovat nykyään enimmäkseen ns. uinuvia. Tällaisten ojitusyhteisöjen tietojen etsintään voi hyödyntää ELY-keskusten tuottamaa Ojitusyhteisöt-karttapalvelua. Aikaisemmin tehtyjen peltojen ojitustöiden yhteydessä perustetut ojitusyhteisöt velvoittavat edelleen monia hyötyalueiden kiinteistöjä ylläpitämään ja kunnostamaan hallinnoimiaan ojia.

NTM-centralerna ser ingen anledning att begränsa användningen av vinterrallydäck på övergångssträckor på belagda vägar som är i gott skick19.9.2022 12:57:47 EEST | Tiedote

NTM-centralen i Mellersta Finland och Autourheilun kansallinen keskusliitto AKK Motorsport rf utredde tillsammans vinterrallydäckens slitageeffekt på en typisk belagd regionväg. Enligt mätresultaten var slitageeffekten på beläggningen liten eller obefintlig vid 150 överskridningar med rallydubbdäck. De uppmätta förändringarna i spårdjupet under testkörningen var tiondelar av en millimeter, dvs. nära gränserna för mätnoggrannheten.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme