Financier Group

Ravintola Espa avaa ovensa lokakuun alussa  

Jaa

Savoyn ja Palacen toiminnasta vastaava Financier Group ottaa hoitaakseen Havis Amandaa vastapäätä sijaitsevan, Apteekin Kulmana tunnetun perinteikkään ravintolatilan Pohjoisesplanadin ja Unioninkadun risteyksessä. Uuden ravintolan nimi on Espa, ja se aukeaa lokakuun alussa.

Financier Groupin omistajiin kuuluvat Helena Puolakka, Eero Vottonen, Jyrki Sukula ja Saku Tuominen. Espan ideana on tarjota omistajien yksinkertaisia suosikkiruokia ja -juomia hyvistä raaka-aineista huolella tehtynä.

– Istuimme alas ja listasimme keskenämme noin sata ruokaa, joita ihan oikeasti valmistamme itsellemme kotona. Niiden pohjalle muodostuu Espan ruokatarjonnan ydin. Luotamme siihen, että jollain muullakin on samankaltainen maku kuin meillä, sanoo Jyrki Sukula.

– Emme halua kikkailla millään osa-alueella. Kaikkea toimintaamme ohjaa omistajien rakkaus hyvin tehtyä ruokaa kohtaan. Tavoitteemme on, että jokainen annos olisi sellaista ruokaa, jota itse haluamme syödä useita kertoja viikossa. Se tarkoittaa sitä, että hintatasonkin pitää olla maltillinen, sanoo Saku Tuominen.

Espan menu julkistetaan syyskuun puolivälissä. Laajassa menussa tulee olemaan ruokia kaikkialta maailmasta. Kasvisvaihtoja on paljon, viinit ovat käsinpoimittuja ja alkoholittomiin juomiin, kuten itse tehtyihin mehuihin, on panostettu.

Espan keittiömestarina toimii monessa huippuravintolassa työskennellyt Toni Leskinen (mm. Postres, Alia, Salutorget) ja ravintolapäällikkönä aloittaa Helena Puolakan kanssa Lontoossa Ravintola Skylonissa työskennellyt Karolina Hannonen.

– Listamme annokset kuulostavat ja näyttävät erittäin yksinkertaisilta. Kikkailun sijaan keskeistä on maku. Olipa kyseessä lihamureke, kasvistaco, lohisashimi tai farrosalaatti, haluan että ne ovat maultaan kaupungin parhaita, Leskinen sanoo.

Espa on avoinna maanantaista lauantaihin, lounaalla ja illalla. Sen alakerrassa toimii Downstairs at ESPA, 60-paikkainen yksityisravintola, jonka kuka tahansa voi varata omaan tilaisuuteensa.

Uuden ravintolan sisustuksesta vastaa palkittu sisustussuunnittelija, suuren määrän yksityiskoteja suunnitellut Hanni Koroma. Tiukan konseptoinnin sijaan tavoitteena on ollut tunnelma: laatu, lämpö ja kodikkuus.

– Haluamme, että Espaan on helppo tulla lounaalle ja illalliselle, isolla tai pienellä joukolla, sanoo Hanni Koroma.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jyrki Sukula, puh. +358 40 046 4372
Saku Tuominen, puh. +358 40 060 5084

Kuvat

Lataa
Espa tulee sijaitsemaan Pohjoisesplanadin ja Unioninkadun kulmassa.
Espa tulee sijaitsemaan Pohjoisesplanadin ja Unioninkadun kulmassa.
Lataa
Espan paikalla sijaitsi aiemmin Ravintola Roster.
Espan paikalla sijaitsi aiemmin Ravintola Roster.
Lataa
Espan taustalla on Financier Group, jonka omistajia ovat Jyrki Sukula, Eero Vottonen, Saku Tuominen ja Helena Puolakka.
Espan taustalla on Financier Group, jonka omistajia ovat Jyrki Sukula, Eero Vottonen, Saku Tuominen ja Helena Puolakka.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Financier Group



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.