Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Ravintoloiden koronaturvallisuutta valvotaan tarkastuksilla koko kesän ajan

Jaa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo, että ravintoloissa noudatetaan tartuntatautilain mukaisia velvoitteita mm. asiakkaiden sijoittelusta, anniskelu- ja aukioloajoista ja tehostetusta hygieniasta. Aluehallintovirasto tekee tarkastuskäyntejä ravintoloihin pääsääntöisesti ilmoitusten perusteella myös kesäkauden ajan.

Koko Suomessa ravintoloissa on noudatettava edelleen tartuntatautilain mukaisia yleisiä velvoitteita, jotka parantavat terveysturvallisuutta:

  • Asiakkaille annetaan tietoa ja toimintaohjeita, jotta he osaavat toimia oikein ja ehkäistä koronavirustartuntoja.  
  • Asiakkailla on mahdollisuus pestä kädet.  
  • Asiakkaiden välillä on riittävä etäisyys sekä sisällä että ulkona.  
  • Ravintola ja erityisesti sen pinnat pidetään puhtaina. 
  • Sisätiloissa asiakkaalla on oltava oma istumapaikka pöydän tai tason ääressä.
  • Ravintoloitsijan on tehtävä kirjallinen suunnitelma velvoitteiden ja rajoitusten noudattamisesta. Suunnitelma on pidettävä ravintolan asiakkaiden nähtävillä.

Yleisten velvoitteiden lisäksi voidaan alueellisen epidemiatilanteen mukaisesti rajoittaa ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoja sekä käytössä olevien asiakaspaikkojen enimmäismäärää. Tällä hetkellä nämä rajoitukset koskevat Uudenmaan alueen ravintoloita. Ravintolarajoituksista päättää valtioneuvosto. Aluehallintoviraston tehtäviin kuuluu rajoitusten noudattamisen valvonta.

”Kesä- ja heinäkuun aikana olemme tehneet noin 130 tarkastuskäyntiä Etelä-Suomen alueen ravintoloihin. Tarkastuskäynneillä asiat ovat olleet pääsääntöisesti kunnossa ja koronavelvoitteista on huolehdittu. Puutteita havaittiin lähinnä asiakkaiden ohjeistuksissa ja tartuntatautilain mukaisissa suunnitelmissa”, kertoo alkoholihallinnon yksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Aluehallintoviraston tarkastajat tekevät käyntejä ravintoloihin pääsääntöisesti ilmoitusten perusteella. Ilmoituksia mahdollisista velvoitteiden rikkomuksista saadaan kuntien ja sairaanhoitopiirin kautta sekä ravintoloiden asiakkailta. ”Kaikki ravintolat, joista meille on tullut ilmoitus, on käyty tarkastamassa”, kertoo Lehikoinen.

Ilmoitusten perusteella tehtävien tarkastuskäyntien lisäksi ravintoloiden oma vastuullinen toiminta ja omavalvonta on keskeistä.

”Koronaepidemia ei ole ohi, ja laissa ja asetuksissa ravintolatoiminnalle säädettyjä velvoitteita pitää noudattaa”, Lehikoinen muistuttaa. ”Jos rikkomukset ovat vakavia tai ravintoloitsija ei korjaa havaittuja puutteita, voimme lain mukaan jopa määrätä ravintolan suljettavaksi määräajaksi.”

Myös asiakkaiden oma toiminta on avainasemassa sen lisäksi, että ravintoloitsijoiden täytyy huolehtia terveysturvallisuutta parantavista velvoitteista. ”On erittäin tärkeää, että ravintolaan ei mennä, jos on koronavirustartuntaan viittaavia oireita. Muutenkin ravintoloitsijan ohjeistuksia on jokaisen osaltaan noudatettava, vaikka juhlatunnelmissa oltaisiinkin”, muistuttaa Riku-Matti Lehikoinen.

Kokoontumisrajoitusten välttämättömyyttä arvioidaan jatkuvasti, alueelliset koronaryhmät toimivat pääasiassa normaalisti myös kesällä

Aluehallintovirasto voi määrätä yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevia kokoontumisrajoituksia toimialueellaan, jos rajoitukset ovat välttämättömiä useamman kunnan alueella. Kokoontumisrajoitukset eivät koske ravintoloiden jatkuvaluonteista toimintaa, mutta jos ravintolassa järjestetään yleisötilaisuus, esimerkiksi keikka tai konsertti, kokoontumisrajoituksia täytyy noudattaa.

Aluehallinto arvioi jatkuvasti kokoontumisrajoitusten välttämättömyyttä myös kesän aikana. Sairaanhoitopiirien johtamat alueelliset koronakoordinaatioryhmät, jotka käsittelevät alueiden tilannekuvat ja suositukset alueellisiksi toimiksi, seuraavat tilannetta ja kokoontuvat pääasiassa normaalisti kesän ajan. Tartuntatautilain mukaiset rajoituspäätökset kumotaan heti kun ne eivät ole enää välttämättömiä, ja epidemiatilanteen heikentyessä myös kunta voi määrätä uusia rajoituksia omalle alueelleen.

Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on voimassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös, jonka mukaan yli 10 hengen sisätilaisuuksien ja yli 50 hengen ulkotilaisuuksien järjestäjien täytyy varmistaa, että osallistujat voivat välttää lähikontaktin toisiinsa. Tilaisuuksien järjestelyissä pitää lisäksi noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 31.5.2021 antamaa ohjetta. Vastaava määräys on voimassa myös Lahden kaupungin alueella kuntayhtymän omalla päätöksellä.

LISÄTIETOJA:

MEDIALLE:

Ravintolatarkastukset: alkoholihallinnon yksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen, p. 0295 016 155

Kokoontumisrajoitukset: ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Radanvarsifoorumi tarttuu lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen – ensimmäinen tilaisuus 5.4. Järvenpäässä27.3.2024 12:40:02 EET | Tiedote

Lasten ja nuorten pahoinvointi näkyy erityisesti kasvukeskuksissa esimerkiksi nuorten tekemien rikosten lisääntymisenä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto kutsuu tänä vuonna koolle Radanvarsifoorumiin laajan toimijaverkoston suunnittelemaan konkreettisia toimia tilanteen ratkaisemiseksi. Media on tervetullut Radanvarsifoorumin ensimmäiseen tilaisuuteen Järvenpäähän 5.4.

Ingen förbättring syns i yrkesförarnas iakttagande av kör- och vilotider19.3.2024 07:10:00 EET | Tiedote

Arbetarskyddsinspektörerna observerade förseelser mot kör- och vilotiderna hos tre av fyra transportföretag som kontrollerades i fjol. Mest försummades förarnas pauser. Allvarligt missbruk av färdskrivare observerades hos nästan vartannat företag som kontrollerades. Som helhet har det inte skett någon utveckling till det bättre i det totala antalet försummelser under de senaste åren.

Ammattikuljettajien ajo- ja lepoaikojen noudattamisessa ei näy kehitystä parempaan suuntaan19.3.2024 07:10:00 EET | Tiedote

Työsuojelutarkastajat havaitsivat ajo- ja lepoaikarikkomuksia viime vuonna kolmella neljästä tarkastetuista kuljetusyrityksistä. Eniten laiminlyötiin kuljettajien taukoja. Ajopiirturien vakavaa väärinkäyttöä havaittiin lähes joka toisessa tarkastetussa yrityksessä. Kokonaisuutena laiminlyöntien kokonaismäärissä ei ole tapahtunut kehitystä parempaan suuntaan viime vuosina.

Pohjois-Suomen päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkoston kokouksessa keskustelua työtaistelujen vaikutuksesta sektorin palveluihin ja toimintaan15.3.2024 15:40:45 EET | Tiedote

Päivittäistavarahuollon toimintaympäristön ajankohtaiseen tilanteeseen vaikuttavat parhaillaan käynnissä olevat työtaistelut sekä julkisen talouden haasteellinen tilanne. Sektorin työllisyysnäkymät vaihtelevat alueittain. Päivittäistavarahuollon tilanne jatkuu toimintaympäristön tilasta huolimatta vakaana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye