Digi- ja väestötietovirasto

Reaktor tuottamaan arkkitehtuuri-asiantuntijapalveluja väestötietojärjestelmän uudistushankkeeseen

Jaa
Väestörekisterikeskus (VRK) on valinnut Reaktor Innovations Oy:n (Reaktor) tuottamaan arkkitehtuuri-asiantuntijapalveluja Väestörekisterikeskuksen Henkilötietojen uudistamishankkeeseen (HETI-hanke). Hankinta tehtiin EU-tasoisena kilpailutuksena.

HETI-hankkeen tavoitteena on uudistaa nykyistä väestötietojärjestelmää ja kehittää sen henkilötietojen ylläpito- ja tietopalvelujen käytettävyyttä, laatua, ajantasaista saatavuutta ja tietoturvaa vuosina 2017-2020. Hanke tulee tukee vahvasti digitalisaatiota, ja se on jatkoa vuonna 2014 päättyneelle väestötietojärjestelmän rakennustietojen uudistamiselle (RAKI).

Väestötietojärjestelmä on valtakunnallinen sähköinen rekisteri, jossa on perustiedot Suomen kansalaisista ja Suomessa vakinaisesti asuvista ulkomaalaisista. Järjestelmässä on tiedot myös rakennuksista, rakennushankkeista, huoneistoista sekä kiinteistöistä. Se on maamme eniten käytetty perusrekisteri.

HETI-hankkeen arkkitehtuurivaiheessa kuvataan uuden väestötietojärjestelmän henkilötietoihin liittyvien osuuksien toiminta-, tieto- ja teknologia-arkkitehtuuri, laaditaan teknologiavalintaehdotus sekä suunnitellaan arkkitehtuuri siten, että hankkeen toteutusvaihe voidaan aloittaa syksyllä 2017.

”Reaktorin tarjous oli tarjousten vertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisin. Odotamme yhteistyöltä kestäviä ratkaisua, mutta myös tuloksia, joilla saadaan nopeita hyötyjä. Tämä toteutuu, kun toiminnallisia tarpeita ja teknologian tuomia mahdollisuuksia arvioidaan ennakkoluulottomasti. Tavoitteenamme on tuottaa asiakaslähtöisiä palveluja ja rakentaa arkkitehtuuri, joka takaa palvelujen erinomaisen käytettävyyden ja turvallisuuden, mutta hyödyntää myös täysimääräisesti uuden teknologian mahdollisuuksia”, sanoo ICT-johtaja Pekka Rehn Väestörekisterikeskuksesta.

"On valtavan suuri kunnia päästä mukaan näin historiallisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävään hankkeeseen. Reaktorilaisille on hyvin motivoivaa päästä tekemään tällaisia projekteja, joissa rakennetaan kansalaisille äärimmäisen kriittisiä järjestelmiä ja joiden on pakko onnistua", sanoo turvallisuustoimialan johtaja Sampo Pasanen Reaktorilta.

Nyt allekirjoitettu sopimus on voimassa vuoden 2020 loppuun.

Lisätietoja

Väestörekisterikeskus, ICT-johtaja Pekka Rehn, p. 029 535 046, etunimi.sukunimi(at)vrk.fi

Reaktor Innovations Oy, Director, High Security Sampo Pasanen, p. 050 5643 129, etunimi.sukunimi(at)reaktor.com

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto
Lintulahdenkuja 2
00530 HELSINKI

0295 536 000 (vaihde)https://dvv.fi

Väestörekisterikeskus toteuttaa yhdessä valtiovarainministeriön kanssa kansallista palveluarkkitehtuuria. Viraston tehtävänä on edistää digitaalista yhteiskuntaa tuottamalla ja kehittämällä sähköisen asioinnin tukipalveluja kansalaisten ja julkisen hallinnon käyttöön. Väestörekisterikeskus on yhdessä maistraattien kanssa väestötietojärjestelmän rekisterinpitäjä. Virasto ylläpitää ja kehittää väestötietojärjestelmää, sen tietoja ja tietojen laatua sekä varmennettua sähköistä asiointia. Väestörekisterikeskus tarjoaa väestötietojärjestelmän tietopalveluja ja varmennepalveluja sekä hoitaa vaalitehtäviä. www.vrk.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto

Suomi.fi-mobiilisovellus uudistuu – Katso miten muutos vaikuttaa sinuun!18.3.2024 12:00:00 EET | Tiedote

Suomi.fi-mobiilisovelluksen uudet Android- ja iOS-versiot julkaistaan keväällä 2024. Uudistuksen myötä sovelluksen ulkonäkö ja toiminnallisuudet uudistuvat. Uudessa Suomi.fi-mobiilisovelluksessa on parannettu muun muassa sovelluksen käytettävyyttä, saavutettavuutta ja navigaatiorakennetta. Kun uusi sovellus on julkaistu, vanhojen sovellusversioiden käyttäminen ei ole enää mahdollista.

Europaparlamentets beslut om reform av eIDAS-förordning främjar förverkligandet av europeiska digitala plånböcker11.3.2024 10:59:31 EET | Tiedote

Den 29 februari 2024 röstade Europaparlamentet om en reform av eIDAS-förordningen som förpliktar EU-länderna att utveckla lösningar för digital identitet. Det gemensamma målet är säkra digitala tjänster som är tillgängliga för alla. Parallellt med reformen av eIDAS-förordningen framskrider också EU-bestämmelserna om digitala körkort och förnyelser av nätbetalningar som ökar efterfrågan på digitala plånböcker i Europa.

Euroopan parlamentin päätös eIDAS-asetuksen uudistuksesta edistää eurooppalaisten digitaalisten lompakoiden toteutumista11.3.2024 10:59:31 EET | Tiedote

Euroopan parlamentti äänesti 29.2.2024 eIDAS-asetuksen uudistuksesta, joka velvoittaa EU-maat kehittämään digitaalisen henkilöllisyyden ratkaisuja. Yhteisenä tavoitteena ovat turvalliset ja kaikkien käytettävissä olevat digitaaliset palvelut. eIDAS-asetuksen uudistuksen rinnalla etenevät myös EU-säädökset digitaalisesta ajokortista ja verkkomaksamisen uudistuksista, jotka lisäävät digitaalisten lompakoiden kysyntää Euroopassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye