Realia Group Oy

Realia Group kasvoi ja kehittyi vahvasti vuonna 2016

Jaa
Pohjoismaiden suurimman kiinteistöjohtamis- ja kiinteistönvälityspalveluita tarjoavan Realia Group -konsernin vuosi 2016 oli vahvaa kasvun aikaa.

Suomen taloudellisen ympäristön loppuvuoden elpyminen sekä konsernin omien toimintojen kehittäminen kasvattivat sekä Realia Groupin liikevaihtoa että paransivat kannattavuutta. Talouden ja myös Realia Groupin kasvun vetureina Suomessa toimivat rakentaminen ja yksityinen kulutuskysyntä.

Asuntomarkkina kasvoi toista vuotta peräkkäin aiempien kolmen peräkkäisen laskuvuoden jälkeen. Vuonna 2016 vanhojen asuntojen kauppamäärät olivat koko maan tasolla 3,0 %* korkeammat kuin vuonna 2015. Vanhojen kerrostaloasuntojen neliöhinnat nousivat Suomessa vuonna 2016 keskimäärin 1,0 %* edellisvuoteen verrattuna.

Realia Groupin kotimaiset liiketoiminta-alueet, kiinteistönvälitys ja kiinteistöjohtaminen pystyivät kasvamaan kannattavasti. Orgaanisen kasvun lisäksi myös yritysostot olivat merkittävässä roolissa kiinteistöjohtamispalveluissa. Vuoden 2016 aikana tehtiin kolme yritysostoa. Realia Management Oy osti 12.1.2016 lahtelaisen Päijät-Hämeen Kiinteistö-Isännöinti Oy:n koko osakekannan. Päijät-Hämeen Kiinteistö-Isännöinnin osto vahvisti Realia Groupin asunto-osakeyhtiöisännöinnin palveluita Päijät-Hämeessä. Lisäksi aivan vuoden 2016 lopulla asunto-osakeyhtiöisännöintipalveluita vahvistettiin pääkaupunkiseudulla Isännöitsijäkonttori Oy:n ostolla. Realia Group Oy osti 30.8.2016 Corbel Holding Oy:n koko osakekannan ja tällä yrityskaupalla Realia Groupin toimitilajohtamisen palvelut vahvistuivat merkittävästi, samoin kuin asunto-osakeyhtiöisännöinnin palvelut Pirkanmaalla ja Keski-Uudellamaalla.

Realia Groupin liikevaihto vuonna 2016 kasvoi 14,9 prosenttia edellisvuoteen verrattuna ja oli 114,5 miljoonaa euroa (2015: 99,6 miljoonaa euroa). Orgaanista kasvua tukivat vuosina 2015 ja 2016 tehdyt yrityskaupat.

Realia Group -konsernin kannattavuus parani vuonna 2016, mikä oli seurausta yritysostojen positiviisesta vaikutuksesta sekä vuonna 2015 tehdyistä palveluverkoston tehostamistoimista. Palveluverkoston tehostamistoimet rasittivat vuoden 2015 kannattavuutta, mutta paransivat vuoden 2016 kannattavuutta. Käyttökate oli 13,3 miljoonaa euroa (2015: 7,7 miljoonaa euroa) eli 11,6 prosenttia liikevaihdosta (2015: 7,8 prosenttia). Tilikauden verot vuonna 2016 olivat 1,4 miljoonaa euroa.

Muutos Realia Groupin omistusrakenteessa

Konsernin pääomistajat Sponsor Fund III, Nordea ja Varma myivät kaikki Realia Holding Oy:n osakkeet pohjoismaiselle pääomasijoitusrahasto Altor Fund IV:lle 1.6.2016 allekirjoitetulla kauppasopimuksella.

Liiketoiminnan rakenne tukee kannattavuutta myös jatkossa

Realia Group -konsernin liiketoimintojen rakenne ja fokusalueet tukevat hyvää kannattavuuskehitystä myös jatkossa. Konsernin brändien arvostus on korkea. Olemassa olevan asiakasymmärryksen hyödyntäminen entistä paremmin sekä mahdollisuus kehittää alan toimintoja esimerkiksi digitaalisten ratkaisujen osalta ovat tärkeitä kehittämisalueita. Lisäksi asiakaskokemuksen kehittämiseen ja mittaamiseen on kiinnitetty konsernin yhtiöissä erityistä huomiota ja niiden vaikutukset näkyvät voimakkaammin tulevina vuosina.

Realia Group -konserni on pitkään keskittynyt liiketoiminnoissaan Suomen ja Baltian markkinoihin, mutta jatkossa konserni tutkii laajentumismahdollisuuksia kaikissa Pohjoismaissa. Tilikauden 2016 päättymisen jälkeen, maaliskuussa 2017 Realia Group osti ruotsalaisen kiinteistöjohtamispalveluyritys Hestian.

Vuodelle 2017 ennustetaan hyvin maltillista talouden kehitystä Suomessa. Työttömyyden odotetaan edelleen vähenevän, mutta kotitalouksien tulojen kasvu on hitaampaa kuin vuonna 2016. Rakennusteollisuus RT ennustaa 1,5 prosentin rakentamisen kasvua vuodelle 2017. Asuntorakentamisen volyymin odotetaan hieman jopa laskevan vuoden 2016 tasosta. Välitysliiketoiminnassa vuodesta 2017 odotetaan hieman vilkkaampaa kuin edellisestä vuodesta. Kuluttajat luottavat nyt omaan taloustilanteeseensa sekä työllisyyden positiiviseen kehittymiseen.

On tärkeä huomioida, että suomalaisten yksityistalouksien varallisuus on keskittynyt asuntovarallisuuteen ja kiinteistökanta on iäkästä. Kiinteistökannan korjausvelan merkittävä koko jo tänä päivänä ja kasvu tulevaisuudessa asettavat koko asuntovarallisuuden haasteiden eteen. Kiinteistöalan yleiset vaatimukset tulevat kasvamaan mm. peruskorjaustarpeiden lisääntymisen, energiatehokkuustavoitteiden ja muuttuvan lainsäädännön vuoksi.

Konsernin liikevaihdon ja kannattavuuden odotetaan edelleen kasvavan tulevalla tilikaudella verrattaessa päättyneeseen tilikauteen toteutettujen yritysostojen ja markkinoiden piristymisen seurauksena.

*KVKL:n Hintaseurantapalvelu, johon kaikki suurimmat kiinteistönvälitysliikkeet toimittavat kauppatietonsa.

Lisätietoja:

Matti Bergendahl, toimitusjohtaja, Realia Group Oy, p. 040 833 5461

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Matti Bergendahl, toimitusjohtaja, Realia Group
Matti.Bergendahl@realia.fi
puh. 040 833 5461

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Realia Group Oy
Valimotie 9
00380 HELSINKI

http://www.realiagroup.fi

Realia Group Oy on Pohjoismaiden suurin asuntojen, kiinteistöjen ja toimitilojen välitykseen sekä hallintaan erikoistunut asiantuntijapalvelukonserni. Realia Groupiin kuuluvat Huoneistokeskus, SKV Kiinteistönvälitys, Huom! Huoneistomarkkinointi, Realia Isännöinti ja Realia Management. Baltian, Ruotsin ja Norjan liiketoiminnoista vastaavat Ober-Haus ja Hestia. Realia Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 115 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa työskentelee yli 1 900 henkilöä. Yhteistä kaikille yrityksille on asiakastyytyväisyyden korostaminen, jota rakennetaan räätälöidyillä tuotteilla sekä aktiivisella ja ammattitaitoisella palvelulla. www.realiagroup.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Realia Group Oy

Matti Bergendahl jättää tehtävänsä Realia Group -konsernin toimitusjohtajana - Hänen seuraajakseen yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Kari Virta1.10.2019 13:57:33 EEST | Tiedote

Viiden menestyksekkään vuoden jälkeen Realia Group -konsernin toimitusjohtaja Matti Bergendahl on irtisanoutunut ja jättää tehtävänsä siirtyäkseen uusin haasteisiin yhtiön ulkopuolelle. Tästä johtuen Realia Group Oy:n hallitus on tyytyväinen voidessaan ilmoittaa, että uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Kari Virta. Karin tutustuminen Realia Group -konserniin alkaa lokakuun aikana ja hän aloittaa tehtävässään konsernin toimitusjohtajana 1.11.2019. Matti Bergendahl toimii Kari Virran tukena vuoden 2019 loppuun saakka. ”Olemme kiitollisia Matti Bergendahlin panoksesta Realia Group -konsernissa. Bergendahlin johdossa Realia Group -konsernista ja sen liiketoimintayksiköistä on kasvanut Pohjoismaiden johtava kiinteistöjohtamis- ja kiinteistönvälityspalveluiden asiantuntijakonserni, joka on tunnettu osaavasta henkilöstöstään. Bergendahlin toimikaudella 2014–18 konsernin liikevaihto on kasvanut 90 miljoonasta eurosta yli 140 miljoonaan euroon. Samana ajanjaksona konsernin kannattavuus on k

Realia Group -konserni ostaa Colliers International Finland Group Oy:n isännöintiliiketoiminnat ja vahvistaa asemaansa Suomen suurimpana isännöintialan toimijana9.7.2018 13:56:57 EEST | Tiedote

Pohjoismaiden suurin asunto-, kiinteistö- ja toimitilaomaisuuden hallintaan ja välitykseen erikoistunut Realia Group -konserni on ostanut Colliers Isännöinti Oy:n (entinen Ovenia Isännöinti Oy) Colliers International Finland Group Oy:ltä (entinen Ovenia Group Oy). Yrityskauppa on osa Realia Groupin ja sen tytäryhtiö Realia Isännöinnin kasvustrategiaa ja tukee yhtiön tavoitetta toimia isännöintialan suunnannäyttäjänä erityisesti asiakaskokemuksen kehittämisessä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye