Realia Isännöinti Oy

Realia Isännöinti vahvistaa liiketoimintaansa Helsingissä

Jaa
Pohjoismaiden suurimpaan kiinteistöjohtamis- ja kiinteistönvälityspalveluita tarjoavaan Realia Group -konserniin kuuluva Realia Isännöinti on ostanut pääkaupunkiseudulla toimivan Kantakaupungin Isännöinti Oy:n. Yrityskauppa on osa Realia Groupin ja sen tytäryhtiöiden kasvustrategiaa ja tukee Realia Isännöinnin tavoitetta toimia isännöintialan suunnannäyttäjänä.

Kantakaupungin Isännöinti Oy on asiantunteva isännöintialan palveluyritys, jonka toiminta on käynnistynyt 1980-luvun lopussa. Yritys toimii Helsingin alueella ja palvelee noin 85 asunto- ja kiinteistöosakeyhtiötä.

”Olimme jo jonkin aikaa pohtineet yhtiökumppanini Antti Koljosen kanssa yhtiömme seuraavaa kehitys- ja omistusvaihetta, ja olemme erittäin tyytyväisiä, kun löysimme Realia Isännöinnistä vahvan ja vakaan uuden omistajan rakentamallemme palvelukokonaisuudelle. Olemme kehittäneet asiakkaidemme arvostaman ja laadukkaan palvelukokonaisuuden, ja sen kehittämistä jatketaan yhdessä eteenpäin”, Kantakaupungin Isännöinti Oy:n toimitusjohtaja Juha Leppänen toteaa.

”On todella hienoa, että saamme Kantakaupungin Isännöinti Oy:n ammattitaitoisen ja kokeneen henkilöstön osaksi Realia Isännöintiä ja kiinteistöjohtamisen liiketoimintamme pääkaupunkiseudulla, ja erityisesti Helsingissä, vahvistuu entisestään. Haluamme vahvistaa jo tällä hetkellä korkealaatuisia palveluja Kantakaupungin Isännöinnin asiakkaille sekä varmistaa asiakasyhtiöiden sujuvan johtamisen jatkossakin. Omistajanvaihdoksella ei ole vaikutusta voimassaoleviin asiakassopimuksiin”, Realia Isännöinnin liiketoimintajohtaja Veli Huotari toteaa.

”Olen erittäin tyytyväinen, että tämän yrityskaupan myötä strategiamme mukainen kasvu isännöintiliiketoiminnassa jatkuu. Toivotan Kantakaupungin Isännöinti Oy:n henkilöstön lämpimästi tervetulleeksi Realia Group -konserniin”, Realia Group -konsernin toimitusjohtaja Matti Bergendahl sanoo.

Kantakaupungin Isännöinti Oy jatkaa yrityskaupan jälkeen toistaiseksi toimintaansa omana yhtiönään.

Lisätiedot:

Veli Huotari, liiketoimintajohtaja, Realia Isännöinti Oy, puh. 040 509 5087

Matti Bergendahl, toimitusjohtaja, Realia Group Oy, puh. 040 833 5461

Juha Leppänen, yksikönpäällikkö, Kantakaupungin Isännöinti Oy, 045 773 02536

Tietoja julkaisijasta

Realia Isännöinti Oy
Realia Isännöinti Oy
Valimotie 17-19
00380 HELSINKI

http://www.realiaisannointi.fi

Realia Isännöinti on osa Realia Group -konsernia, joka on Pohjoismaiden suurin asuntojen, kiinteistöjen ja toimitilojen välitykseen sekä hallintaan erikoistunut asiantuntijapalvelukonserni. Realia Groupiin kuuluvat Huoneistokeskus, SKV Kiinteistönvälitys, Huom! Huoneistomarkkinointi, Realia Isännöinti, Realia Management ja Arenna. Baltian liiketoiminnoista vastaa Ober-Haus sekä Ruotsin toiminnoista Hestia. Realia Groupin vuotuinen liikevaihto (2017) on noin 139 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa työskentelee yli 1 900 henkilöä. Yhteistä kaikille yrityksille on asiakastyytyväisyyden korostaminen, jota rakennetaan räätälöidyillä tuotteilla sekä aktiivisella ja ammattitaitoisella palvelulla. www.realiagroup.fi www.realiaisannointi.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Realia Isännöinti Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye