Suomen 4H-liittoSuomen 4H-liittoSuomen 4H-liitto

Reilu Teko -keräyksessä 673 000 kiloa muovia talteen

Jaa
Tämän vuoden talteen kerätty lannoite- ja siemensäkkimäärä on noin 70 % kaikesta kierrossa olevasta materiaalista. Määrä on yli 60 000 kiloa viime vuotta suurempi. 4H-järjestöjen ja Yara Suomen koordinoimassa keräyksessä työllistyy vuosittain iso määrä nuoria.
Sipoolainen 15-vuotias 4H-nuori Sandra Jensen työllistyi Reilu Teko -keräyksen kautta nyt jo kolmatta kertaa.
Sipoolainen 15-vuotias 4H-nuori Sandra Jensen työllistyi Reilu Teko -keräyksen kautta nyt jo kolmatta kertaa.

4H-nuoret ahkeroivat taas kesällä Reilu Teko -lannoite- ja siemensäkkikeräyksen parissa. Keräykseen saatiin 673 000 kiloa muovia jatkokäsittelyä varten. Keräysmuovista valmistetaan esimerkiksi vannenauhaa saha- ja rakennusteollisuuteen.

”Vuoden 2019 keräysmäärä on upea. Keräysmäärissä on vuosittaista vaihtelua, mutta tämä on kärkikastissa. Määrä on esimerkiksi viime vuotta 62 000 kiloa suurempi. Tänä vuonna keräyspottia on kasvattanut se, että mukana on lannoite- ja siemensäkkien lisäksi entistä enemmän rehusäkkejä. Yleinen keskustelu muovista ja pakkausmateriaalien kierrätyksestä on varmasti myös kannustanut viljelijöitä osallistumaan keräykseen. Haluan kiittää viljelijöitä, 4H-järjestöjä ja yhteistyökumppaneita keräyksen onnistumisesta”, Yara Suomen kaupallinen johtaja Timo Räsänen sanoo.

"Reilu Teko on on huikea ympäristöteko"

Palkitsemistilaisuudessa Helsingissä Räsänen luovutti Suomen 4H-liitolle 137 736 euron arvoisen shekin. Keräyksen tuotto käytetään keräykseen osallistuneiden nuorten palkkoihin ja nuorisotyön tukemiseen.

”Haluamme mahdollistaa nuorille tekemisen paikkoja, joissa he voivat kantaa vastuuta ympäristöstä konkreettisella tavalla ja samalla työllistyä sekä ansaita omaa rahaa. Reilu Teko -keräys on erinomainen tapa lisätä nuorten ymmärrystä kiertotaloudesta”, sanoo Suomen 4H:n toimitusjohtaja Tomi Alakoski.

"Minulla on ollut suuri ilo ja kunnia toimia nyt noin kymmenen vuoden ajan Reilu Teko -säkkikeräyksen suojelijana. Viimeisen reilun 40 vuoden aikana muovia on saatu talteen lähes 38 miljoonaa kiloa, mikä on huikea ympäristöteko. Ennen kaikkea tämä on hieno asia 4H-nuorille, joille tämä saattaa olla ensimmäinen työkokemus. Ylpeydellä olen mukana suojelijana myös ensi vuonna”, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio kommentoi.

Kunniamaininnat hyvin tehdystä työstä

Iisalmen 4H-yhdistys sai kunniamaininnan tultuaan uutena keräyspaikkana mukaan toimintaan. Toisen kunniamaininnan sai Kristinestads 4H -förening, joka lähes kolminkertaisti keräysmääränsä 30 300 kiloon. Molempia yhdistyksiä muistettiin myös 500 euron lahjashekillä.

Säkkikeräyksessä ovat mukana Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H, paikalliset 4H-yhdistykset ja Yara Suomi Oy. Keräykseen osallistuvat myös Hankkija Oy, Lantmännen Agro Oy, Lantmännen Feed Oy, Tilasiemen Oy, Lassila & Tikanoja ja Maaseudun Tulevaisuus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Timo Räsänen, Yara Suomen kaupallinen johtaja, puh. 050 337 4514
Tomi Alakoski, Suomen 4H:n toimitusjohtaja, puh. 040 501 5307

Kuvat

Sipoolainen 15-vuotias 4H-nuori Sandra Jensen työllistyi Reilu Teko -keräyksen kautta nyt jo kolmatta kertaa.
Sipoolainen 15-vuotias 4H-nuori Sandra Jensen työllistyi Reilu Teko -keräyksen kautta nyt jo kolmatta kertaa.
Lataa
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio toimii Reilu Teko -keräyksen suojelijana.
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio toimii Reilu Teko -keräyksen suojelijana.
Lataa
Tomi Alakoski on kansalais- ja nuorisojärjestö Suomen 4H:n toimitusjohtaja.
Tomi Alakoski on kansalais- ja nuorisojärjestö Suomen 4H:n toimitusjohtaja.
Lataa
Timo Räsänen on Yara Suomen kaupallinen johtaja.
Timo Räsänen on Yara Suomen kaupallinen johtaja.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen 4H-liitto
Suomen 4H-liitto
Karjalankatu 2 A
00520 Helsinki

https://www.4h.fi

4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö. 

Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.

4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 200 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 45 000 jäsentä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto

Vuoden 4H-yrittäjä Mandi Koskela, 14, loi tankotanssiharrastuksestaan menestyvää liiketoimintaa26.3.2024 07:58:00 EET | Tiedote

Valtakunnallisessa Vuoden 4H-yritys -kilpailussa palkitaan vuosittain menestyviä nuoria 4H-yrittäjiä. Tankotanssiharrastuksestaan monipuolista liiketoimintaa tehnyt ranualainen Mandi Koskela nousi tuomariston suosikiksi nuorempien sarjassa 4H-yrityksellään MandiKo. Vanhempien sarjan voittajaksi nousi ylöjärveläinen 4H-yritys Nuppula. 19-vuotias Elsa Tabell otti riskin laajentaessaan yritystoimintaansa perustamalla Nuppula pop-upin vanhaan rintamamiestaloon. Kilpailussa jaettiin lisäksi toinen ja kolmas sija molemmissa sarjoissa.

Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä19.3.2024 08:03:00 EET | Tiedote

4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten 4H-stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 14 valtakunnallista stipendiä jaetaan Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä tiistaina 2.4. kello 14.30. Media on tervetullut tilaisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye