Reilussa viikossa lähes kuusi miljoonaa kertaa ladattu Hill Climb Racing 2 -peli julkaistiin tänään myös iOS -laitteille

Jaa

Moninpeli-jatko-osa seuraa yli puoli miljardia kertaa ladatun maailman suositumman mobiilirallipelin Hill Climb Racingin jalanjälkiä

Viime viikolla Android-laitteille julkaistu Hill Climb Racing 2 -rallipeli on tänään ladattavissa myös iOS -laitteille. Jatko-osaa on ladattu Android-laitteille lähes kuusi miljoonaa kertaa viimeisen reilun viikon aikana. Hill Climb Racing 2 on jo saavuttanut Google Playn pelilistan ensimmäisen sijan muun muassa Yhdysvalloissa ja 42 muussa maassa.

”Lataustahti tuntuu jatkuvasti kiihtyvän ja on mahtavaa julkistaa peli viimein myös iOS -laitteille”, Fingersoftin toimitusjohtaja Teemu Närhi kertoo. ”Pelillä on Google Play -kaupassa nyt reilut 240 000 arvostelua ja keskiarvio on tähän mennessä 4.7/5 tähteä, joten pelaajat tuntuvat todella pitävän uudesta pelistä”.

HCR2:ssa voit haastaa ystäväsi tai kilpailla ralliturnauksissa kehittääksesi omaa ajotaitoasi ja avataksesi uusia tasoja pelissä. Ajomaisemat vaihtelevat muun muassa vuoristoista kaupunkimaisemiin, ja dynaamiset ympäristöt tuovat pelaajille jatkuvasti uusia, yllättäviä haasteita. Pelistä löytyy myös ensimmäisestä pelistä tuttu seikkailumoodi, jossa ideana on ajaa mahdollisimman pitkälle pelin haastavassa maastossa.

Hill Climb Racing 2 on saatavilla tästä päivästä lähtien ilmaiseksi Google Play - ja iTunes App Store -kaupasta. Peli sisältää pelin sisäisiä ostoja.

Animoitu HCR2 -video: https://youtu.be/9sOYYLLEmog
Lehdistökuvia: http://fingersoft.net/media/
Lataa Hill Climb Racing 2 iTunes App Storesta tai Google Play -kaupasta: http://m.onelink.me/8910c748

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Merja Turpeinen
SagaSocial PR
merja@sagasocial.com
040 584 0542

Fingersoft

Fingersoft on suomalainen pelinkehittäjä ja julkaisija, joka luo hauskaa sisältöä mobiililaitteille. Yli 500 miljoonaa kertaa ladatusta hittipelistään Hill Climb Racing tunnettu yritys on kehittänyt mobiilisovelluksia vuodesta 2011 alkaen. Fingersoftin sovelluksia ja pelejä, mukaan lukien muun muassa pelit Benji Bananas, Fail Hard ja Make More!, ladataan maailmanlaajuisesti 1,2 miljoonaa kertaa päivässä. Fingersoftin tuotteet ovat saatavissa iOS-, Android-, Windows- ja Amazon Kindle -laitteille.
http://www.fingersoft.net/
https://www.facebook.com/Fingersoft

Twitter: @Fingersoft

Animoitu HCR2 -video

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Fingersoft on vuonna 2012 perustettu suomalainen pelinkehittäjä ja julkaisija, joka luo hauskaa sisältöä mobiililaitteille. Hill Climb Racing -peleistään tunnetun Fingersoftin pelejä on ladattu maailmanlaajuisesti yhteensä yli 700 miljoonaa kertaa. Vuoden 2016 lopussa julkaistu Hill Climb Racing 2 -peli on saavuttanut yli 80 miljoonaa latausta. Muita Fingersoftin julkaisemia pelejä ovat muun muassa Make More!, Fast Like a Fox ja Fail Hard.